David Vann: Kylmä saari

Olin kymmenvuotias, kävelin yksikseni, kävelin pihalla likaisten lumilaikkujen halki ja nousin kapealle kuistille. En jaksa muistaa mitä silloin ajattelin, en jaksa muistaa millainen olin tai miltä minusta tuntui. Se kaikki on kadonnut, pyyhkiytynyt pois. Avasin ulko-oven ja löysin äidin kattoparteen hirttäytyneenä. Anteeksi, minä sanoin, peräydyin ja suljin oven. Olin taas ulkona kuistilla.

Alaskassa syntyneen David Vannin Kylmä saari vangitsi minut heti ensimmäiseltä sivulta otteeseensa. Kirjan henkilöt isä, äiti ja aikuiset lapset asuvat Alaskassa ja hyytävät tapahtumat leijailevat kiihtyvällä vauhdilla pitkin kirjaa, kunnes niiden on aika räjähtää lukijan silmille. Oletko valmis avioliittodraaman tapahtumille? Oletko valmis vuosikymmenten ilkeilylle, joka nyt on saavuttanut lakipisteensä? Oletko valmis mökin rakennuspuuhiin pienellä, karulla saarella syksyn hyytävässä säässä? Rakennuspuuhiin, joissa ei ole mitään järkeä. Miesmäistä uhoilua ja vallankäyttöä vaimoa kohtaan, joka ei anna periksi, perhe ei hajoa, eikä mies katoa, kuten oma isä aikoinaan ja sen seurauksena ajatukset äidistä roikkumassa katossa eivät kadonneet millään.

Olet sinäkin myrskyntuoja, Gary sanoi. Pimein päivä viikkoon. Tähän asti on ollut tyyntä ja aurinkoista. Jos minä toisin myrskyn, se olisi paljon pahempi, Irene sanoi. Koko Soldotna pyyhkiytyisi kartalta.

Gary oli hankkinut saaritontin ja sinne olisi aikomus rakentaa pieni mökki ilman mitään mukavuuksia. Irene oli suostunut, vaikka epäilykset pikkumökistä kuulosti klaustrofobiselta. Gary oli onneton rakentaja, joka rakensi ilman suunnitelmia. Irene oli varma, että mökistä ja asumisesta keskellä ei mitään, ei tulisi mitään. Hän yritti olla avuksi, vaikka oli sairastunut ensimmäisellä kerralla ja voimat olivat menneet. Gary oli vain sellainen mies, joka ei ottanut huomioon ketään muita ja nyt avioliiton viimeiset rippeet hakattiin kapeisiin hirsiin loukkaus loukkauksen perään. Syksy muuttui hyytäväksi talveksi ennätysajassa ja parin joskus alkuaikoina kokema yhteenkuuluvuus hävisi sateen ja rännän mukana saaren mutaiseen maaperään. Oliko sitä yhteenkuuluvuutta edes ollut, nyt sitä oli vaikea muistaa tuulen ujeltaessa teltan ulkopuolella ja myrskyn riepotellessa luontoa.

Kauhun vallasssa Irene tajusi, että he tosiaan asuisivat täällä. Mökistä ei tulisi sellaista kuin piti. Siinä ei olisi sitä mitä he tarvitsisivat. Mutta he asuisivat siinä silti. Hän saattoi nähdä sen silmissään aivan selvästi. Ja vaikka hänen teki mieli sanoa Garylle, että muuttakoon tänne yksin, hän tiesi, ettei sanoisi niin, koska sitähän Gary juuri odotti. Gary jättäisi hänet lopullisesti, eikä hän enää suostuisi jätettäväksi. Ei enää ikinä.

Tutustuin kirjaan Leena Lumin suosituksesta ja kiinnostuin kirjasta, koska vietän monta kuukautta vuodesta saaressa, jonne ei ole tietä, Garyn ja Irenen saareenkin piti mennä veneellä. Meidän saaressa on monta sukupolvea elänyt kesät talvet kymmeniä vuosia, mutta meille se on kesäpaikka. Mielestäni marraskuinen sää on jo ihan liian kylmää hatarassa talossa. Garyn ja Irenen yritys tehdä eläkepäivien mökki saarelle oli tuhoontuomittu ajatus. Gary näki mökissä vain itsensä, mutta Irene yritti pysyä kynsin hampain miehessään kiinni. Psyykkisesti pahoinvoiva avioliitto alkoi olla valmis räjähtämään. Olin sieluani myöten mukana kirjan trillerimäisissä tapahtumissa ja Alaskan luonnossa. Kirja ei päästänyt otteestaan ennen viimeistä sivua ja sitten tiesin, että olin lukenut hypnoottisen ja alkukantaisen teoksen.

Olen hirviö. Helvetti, minähän se hirviö olen.

David Vann, Kylmä saari *****
suom. Irmeli Ruuska
Wsoy 2014
s. 328
Caribou Island 2011
Trillerimäinen avioliittodraama perustuu tositapahtumiin.

David Vannin haastattelu

Saarella ovat käyneet mm. Sari, Annika, Leena Lumi, Laura, Marjatta, Hengityskeinu, Tuulia, Arja ja Morre