Raija Oranen: Ackté!

Minä Aino Achté.

Oli syksy 1894 ja minä olin kahdeksantoistavuotias. Seisoin kömpelöissä, äidin ompelemissa vaatteissa Gare de Nordilla ja häpesin itseäni. Helsingissä kehtasin sentään kävellä kaduilla sellaisena kuin olin, mutta täällä, voi ei! Silmäni olivat havainneet hetkessä monta tyylikästä ranskatarta, ja käsitin, etten voisi mitenkään asettua heidän rinnalleen ilman että minulle naurettaisiin tai minut kerrassaan ohitettaisiin. Noin vain vilahtaisivat katseet minun mitättömyyteni ylitse, eikä minua enää olisi.

Raija Orasen Ackté! teoksessa nuori helsinkiläinen laulajatähti Aino Achté (1876-1944) saapui Pariisiin äitinsä kanssa opiskellakseen maailmankuuluksi oopperatähdeksi. Vain kuuluisuus ja hieno ura olivat nuoren ja päättäväisen Ainon suunnitelmissa. Pariisi ei ottanut Ainoa avosylin vastaan, sillä se oli täynnä aloittelevia taiteilijanalkuja, joilla oli sama unelma, tähteys ja kuuluisuus omalla alalla. Pariisi oli myös likainen ja meluisa kaupunki ja kielikin kuulosti ihan erilaiselta kuin Aino oli Suomessa opetellut. Pieni rähjäinen hotellihuone äidin kanssa jaettuna tuntui olevan liikaa ja liikaa se olisi tänä päivänäkin kenelle tahansa 18-vuotiaalle nuorelle. Lisäksi äiti tuntui jarruttavan Ainon omia suunnitelmia, eikä hyväksynyt kouluissa annettavaa laulunopetusta ja -teoriaa. Äitikin oli opiskellut ja laulanut Pariisissa ja maailmalla ja oli katkeroitunut laulu-uran jälkeen. Tyytymättömästä äidistä oli päästävä eroon.

Tuo törkimys lausui vastoin parempaa tietoaan minun nimeni korostetusti ranskalaiseen tapaan ashettee eikä aktee, niin kuin olisi pitänyt. Ja se kuulosti täsmälleen samalta kuin achetée eli ostettu.

- Nyt tämä saa riittää! raivosin puoliääneen siltä oppitunnilta lähtiessäni. Painuin suoraan konservatorion toimistoon ja ilmoitin, että nimeni ei ole enää Achté vaan se on Ackté, ja se lausutaan k keskellä sanaa, ja asiasta on ilmoitettava kaikille opettajille ja muillekin ihmisille maailmassa.

Aino oli oppinut aikuistuessaan ja yksin asuessaan pitämään puolensa loukkaajia vastaan. Kovan koulunsa hän oli käynyt kotonaan, kun ei ollut koskaan kelvannut äidilleen. Äiti oli moittinut ja halventanut tyttöään, mutta Aino oli siitä vain sisuuntunut. Kaksi vaihtoehtoa joko alistua muiden valtaan tai taistella ja selviytyä voittajana. Aino oli saanut voittajaluonteen. Itkun ja ikävän aika oli sitten pienen huoneen sängyssä peiton alla. Onneksi oli Heikki olemassa, jonka kanssa Aino kihlautui, mutta avioliitto ei tullut mahdolliseksi vielä moneen vuoteen, koska silloin olisi saanut unohtaa laulajauran.

Edelfelt päästi käteni irti ja katsoi minua tutkivasti silmiin. - Mitkä silmät, hän huokasi hetken vaiti oltuaan. - Niissä palaa tuli, tiesittekö sen?

- Tanssiessa tuli kuuma.

- Minä tarkoitan toisenlaista tulta. Milloin saan maalata nuo silmät?

Aino Actén ja Albert Edelfeltin (1854-1905) välille syntyi ystävyys Pariisissa ja se jatkui Edelfeltin kuolemaan asti. Edelfelt maalasi muutaman taulun oopperabrimadonnastamme, joka loisti Pariisin Oopperassa. Kirjasta voi lukea tarkemmin minkälaisen ystävyyden kirjailija loi kahden kuuluisan suomalaisen taiteilijan välille.

Raija Orasen kirjoittama fiktiivinen elämäkerta kuuluisasta suomalaisesta kansainvälisesti menestyneestä oopperalaulajasta on mielenkiintoinen ja kertojana toimii Aino Ackté itse. Acktén uran aikana maailmalla ja Suomessa kuohui politiikassa ja Suomikin oli pyrkimässä itsenäisyyteen. Myös Suomen kieli oli muuttumassa viralliseksi kieleksi fennomaanien johdosta. Suomi ja suomalaisuus olivat asioita, joiden puolesta oltiin valmiita uhrautumaan.

Ackté ei ole ainoastaan kirja oopperalaulaja Aino Acktésta, vaan se on myös hyvä historiankirja, aikalaiskirja, miljöö- ja kulttuurikirja, jolle kansainvälinen laulajatähtemme antoi tähtikimallusta. Mitä sen tähtikimalluksen ja kuuluisuuden takana oli löytyy kirjan sivuilta. Hieno laulajaura, ja kiitokset kirjailijalle, että sain kurkistaa oopperan kulissien taakse.

Raija Oranen, Ackté! ****
Teos 2016
s. 43
Elämäkerta