Tämä meidän viimeinen matkamme
suunniteltiin osuvasti viime tipassa, mikä on eläkeläisten ylellisyyttä. Olen
iloinen siitä, että päätimme lähteä tälle matkalle, vaikka kaikki (lääkäri,
lapset) kielsivät meitä. ”Olen ehdottomasti, ehdottomasti kaikenlaisia matkoja
vastaan, Ella”, tohtori Tomaszewski, yksi minua paraikaa hoitavista sadoista
(siltä minusta ainakin tuntuu) lääkäreistä sanoi vihjatessani, että saattaisin
lähteä mieheni kanssa matkalle. Kun mainitsin tyttärelle ohimennen ajatuksen
edes viikonloppumatkasta, hän käytti sävyä, jolla yleensä puhutellaan
tottelematonta koiranpentua. (”Ei!”)
Amerikkalaisen
Michael Zadoorian Viimeinen loma
sisältää siis Ellan ja hänen miehensä Johnin roadripmatkan, jolle he
karkasivat. Ella sairasti parantumatonta syöpää ja oli aika rähjäisessä
kunnossa, John oli kehollisesti hyvässä kunnossa, mutta sairasti Alzheimeria.
Johnilla oli vielä ajokortti tallella, siispä matkaan ja nopeasti ennen kuin
kukaan nappaa kortin pois. Ella oli matkan aivot, kertoi minne ajetaan ja missä
pysähdytään, milloin nukutaan jne. Ja John hoiti ajamisen asuntoautolla pitkin
Route66:a kohti Tyyntä valtamerta ja Disneylandia.
Ja noin vain, entinen John katoaa. Näin se
tapahtuu. Toisinaan saan pitää hänet muutaman minuutin ajan aamulla, muutaman
suurenmoisen hetken ajan, kun hän on oma itsensä, aivan kuin hänen mielensä
olisi unohtanut olla muistamaton. Sitten yhtäkkiä on kuin koko keskustelua ei
olisi käytykään. Minun pitäisi tottua tähän, mutten totu.
Ella
ja John ovat matkustaneet aina lomilla asuntoautolla, ensin kaksin tai ystävien kanssa, sitten
lasten kanssa ja myöhemmin ystävien kanssa. Ella on tottunut kartanlukija ja
Johnin on helppo ajaa, kun ohjeet tulevat napakasti. Ellaa surettaa kovasti
miehensä Alzheimer, ketäpä ei surettaisi. Koko elämä unohtuu. Ella on ottanut
matkalle mukaan vanhat diat ja he katselevat iltaisin kuvia matkoiltaan, joskus
John muistaa jotakin, yleensä ei. Viimeinen yhteinen loma, viimeiset muistot,
hauraat elämät, mutta sisukkaasti matka jatkuu paikasta toiseen.
Michael
Zadoorianin Viimeisestä lomasta on
tehty elokuva ja sen päähenkilöinä esiintyvät loistavat Helen Mirren ja Donald
Sutherland. Haluan ehdottomasti nähdä tämän parin yhdessä valkokankaalla ja
keskustelemassa tai inttämässä keskenään. Molemmat roolit ovat vaikeita, mutta näiltä
näyttelijöiltä luonnistuu Ellan ja Johnin matka hienosti ja uskon, että he
tekevät kirjan tunnelmasta poikkeuksellisen unohtumattoman. Muistisairaudesta
tuli mieleeni eräs mielikuvituksellisen herkkä kirja, josta pidin todella paljon, Emma Hooperin
Etta ja Otto, Russel ja James. Etta oli 82-vuotias muistisairas vanhus ja hän
käveli Kanadan läpi valtamerelle. Viimeisessä lomassa pyritään myös matkustamaan
pitkä matka ja saavuttamaan valtameri. Olen ollut muutaman kerran valtameren
keskellä ja kieltämättä olo on ollut valtavan hieno. Valtameressä on jotakin
uskomatonta alkuvoimaa, jonka pelkkä läheisyys antaa sisäistä voimaa.
Michael
Zadoorian, Viimeinen loma ****
Suom.
Virpi Kuusela
Harper
CollinsNordic 2017
s.
288
The Leisure Seeker 2009
Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James
Kyllä nämä kirjablogit ovat niin mukavia kun täältä saa uusia kirjavinkkejä. Tämäkin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta siitä huolimatta en aio tätä lukea. Olen tehnyt päätöksen että en lue syöpäkirjoja enkä katso syöpäelokuvia. Itselläni on ollut syöpä ja se on niin rankka asia vieläkin.
VastaaPoistaOnpa surullista kuulla, että olet sairastanut syövän. Voin vain kuuvitella miten rankkaa sen sairastaminen on ollut. Kirjan Ella on huonossa kunnossa, mutta siitä huolimatta haluaa toteuttaa vielä viimeisen matkan <3
PoistaEn tiennytkään, että kirjasta on tehty myös elokuva. Olisi kyllä kiva nähdä elokuva, mutta toisaalta on pelko, pettyisinkö elokuvaan, koska pidin kirjasta.
VastaaPoistaMinä luulen, että elokuva on vielä parempi, koska näyttelijät ovat huippuosaajia :)
PoistaIlmeisesti heille sopiva ratkaisu johon muilla ei ollut sanomista. (Tai siis saahan mielipiteensä sanoa 🙂) Jäädäkö kotiin / sairaalaan kun loppu on lähellä vai yrittääkö ottaa jotain vielä elämästä irti? Eihän elämätön elämäkään hyvä juttu voi olla. Kunnioitettavaa tehdä jotain eikä jäädä tuleen makaamaan.
VastaaPoistaMinusta kirja on älyttömän hyvä osoittamaan vanhusten omat oikeudet elämään. Nykyäänhänpitäisi tehdä etukäteen hoitotestamentit, hoitotahdot,keskinäiset testamentit avioparien kesken ja kaiken maailman tahtoja, mutta mitä se hoito sitten loppujen lopuksi on, jos ei ole rahaa korkeatasoiseen hoitoon korkeatasoisessa hoitopaikassa! Lukkojen takana,neljän seinän sisällä, pesu kerran tai kahdesti viikossa, säännöllinen ruoka, mutta joka on teollista laitosruokaa, ei ulkoilua tai askarteluja tai liikuntaa. Sukulaiset käyvät kerran kuukaudessa, puolessa vuodessa, vuodessa. Lopulta sidotaan sänkyyn ja tuoliin. Keho on jäykistynyt, toivottavasti muisti mennyt.
PoistaMinusta on hyvä, että vanhuksista kirjoitetaan. Mielensäpahoittaja-kirjat ovat parhaimpia.
Otetaan elämästä irti niin kauan kuin pystytään ;)