lauantai 23. syyskuuta 2017

Gard Sveen: Pimeän sylissä

”Elämäsi tietysti helpottuisi, jos voisin osoittaa sinulle jonkun syypään. Saisit syyttää sitä ihmistä kaikesta. Kyllähän se auttaisi, eikö vaan?” kysyi ääni hänen takaansa.

Norjalaisen Gard Sveenin Tommy Bergmann – sarjaan on suomennettu uusi dekkari Pimeän sylissä. Gard Sveen sai esikoisdekkaristaan Raskaat varjot Pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon. Pimeän sylissä jatkaa koukuttavasti sarjan dekkarimaailmaa. Sveen on luonut ihan oman maailman, jossa pääosassa on rikospoliisi Tommy Bergmann, poliisi, jonka salaisuuksien tultua ilmi kaikki inhoaisivat häntä, mutta Bergmannia suojellaan, sillä hän tekee hyvää tutkijan työtä melkein kokonaan nukkumatta. Jos hän nukkuu, saapuvat hirviömäiset painajaiset.

Olivatko he kaikki erehtyneet? Eikö Anders Rask ollutkaan ihmispeto kuten niin yksituumaisesti oli julistettu, ei siis sittenkään raakalainen joka ansaitsi ankarimman rangaistuksen, hitaan ja tuskallisen kuoleman? Oliko Rask pelkkä ahdistelija, sinänsä tietenkin paha, vaan ei mikään murhamies?

Oslosta löytyi melkein kuollut uhri, jonka tekotavasta istui vankimielisairaalassa henkilö, joka oli tunnustanut useita vuosia aiemmin samanlaisia murhia. Oliko kyseessä kopioija, vai oliko vankimielisairaalassa väärä henkilö. Henkilö, joka oli halunnut tunnustuksellaan ainoastaan julkisuutta. Maailma on täynnä kieroutuneita ja sairaita tyyppejä, jotka tunnustavat mitä vain. Poliiseille tuli kiire, sillä edellisten surmien käsittelyt otettaisiin uudelleen käsittelyyn. Tommy Bergmannille annettiin viikko aikaa tutkimukseen ja avukseen hän sai Susannen. Susannelle tuli näytön paikka, sillä määräyskirja rikospoliisissa oli melkein lopussa, eikä paluu järjestyspoliisiin kiehtonut. Tommy Bergmann ei vain ollut työpari, jonka kanssa hän olisi halunnut tehdä yhteistyötä.

Lunta tuprusi niin, että Ringvollin vankimielisairaalan vanhaa päärakennusta oli vaikea erottaa tältä etäisyydeltä. Vahva tuuli pärrytti köysillä valkoista lipputankoa kuin pikkurumpua. Puolitangossa roikkui läpimärkä lippu, jonka tuuli sai satunnaisesti revittyä silmänräpäykseksi irti tangosta, minkä jälkeen lippu valahti taas alas raskaana, kuin murheen painamana. Sitten prosessi alkoi alusta, yhä uudestaan. Kuinka monta talvea elämään mahtuu? Tommy Bergmann mietti sitä katsellessaan.

Pimeän sylissä vie lukijan nuoren Tommyn uran alkutaipaleelle, tarkastelee matkan varrella suoritettuja rikoksia ja omaa elämää yksin ja yhteiselossa kumppaneiden kanssa. Uudelleen avattu tutkimus liikkuu sekä menneisyydessä että nykyisyydessä ja tuo molempien tutkijoiden elämään pelkoja, joita siinä ei pitäisi olla. Tapaus muuttuu todella pimeäksi, joka hoippuu hulluuden ja väkivallan oudoissa tunnelmissa. Kirjan koukuttava loppu vie lukijan pakostakin miettimään seuraavaa dekkaria Tommyn ja kenties Susannen seurassa.

Gard Sveen, Pimeän sylissä ****
Suom. Arja Kantele ja Susanna Paarma
Bazar 2017
s. 447
Helvete åpent 2015

7 kommenttia:

  1. Sveen on kiinnostava tuttavuus. En ole vielä sarjan kolmatta osaa lukenut, ja ehkä sarjan avaus oli näistä kahdesta ensimmäisestä se minun suosikkini. Juonet ovat olleet näissä mukavan koukuttavia, ja tämä Pimeän sylissä kyllä päättyi aika vetävästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on minustakin :)
      Kyllä tämä jäi nyt sellaiseen kohtaan, että pakkohan tätä sarjaa on jatkaa, semmoisen kirjeen Tommy sai. Olen samaa mieltä, vetävä loppu :)
      Miesten kirjoittamat dekkarit ovat kyllä aina väkivaltaisempia, niin tämäkin, mutta plussaa on se, että ei kerrota, kun rikollinen on tekemässä väkivaltaisia tekoja. Ei siis mässäillä raakuuksilla. Tommy on sitten itsekin sellainen kompleksinen tyyppi, joten katsotaan mihin suuntaan sarja jatkuu.
      Ei kai se kolmas osa ole vielä julkaistu?

      Poista
    2. On se kolmas osa jo julkaistu. Näin kirjaston uutuushyllyssä, mutten kyllä juuri nyt muista kirjan nimeä. Oli yllättävän ohut verrattuna näihin kahteen ensimmäiseen. :)

      Poista
    3. Juu sain dekkaristien naamakirjasta kirjan nimen Verikarkelot ja laitoin kirjan heti varaukseen. 37 oli ennen minua. Jee joutuu ehkä odottamaan jonkun aikaa.

      Poista
  2. Tervetuloa Venla S Kirjasähkökäyrän lukijaksi <3

    VastaaPoista
  3. Aijai, tämä vaikuttaa sen tyyppiseltä josta voisin tykätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Kirjasähkökäyrän lukijaksi <3
      Kiinnostuin tästä kirjasta, mutta huomasin, että sarjassa oli julkaistu jo aiemmin ensimmäinen kirja Raskaat varjot, joka oli voittanut pohjoismaisen lasiavainpalkinnon. Hyvä meriitti kirjalle. En tykkää kirjojen kansikuvista, ne ovat jotenkin vanhanaikaiset, mutta dekkarit ovat ihan nykyaikaa ja tosi koukuttavia. Jännittävää lukuiloa :)

      Poista