maanantai 3. kesäkuuta 2019

Kesäkirjat!


Lukukesä on tulossa ja moni odottaa lomaa kuin kuuta nousevaa, jotta pääsisi lukemaan kirjoja ja rentoutumaan. Itsellä on kirjahyllyssä lukemattomia kirjoja, joten aion etupäässä kurkkia lukemiset omasta kirjahyllystä. Seuraavat viisi kirjaa ovat omalla kesän lukulistallani. Niistä Tuulenpesä, Vaimoke-Hätävara ja Keto-reseptejä ovat oman kirjahyllyn kirjoja.

NÄMÄ AION LUKEA KESÄLLÄ

Pauliina Vanhatalo: Tuulesta temmattu elämä
Kirja kertoo Ilmosta ja Titistä - teatterimaailmassa ja vanhoillislestadiolaisessa suurperheessä kasvaneista nuorista. Luen kaikki Vanhatalon kirjat, sillä hän on yksi lempparikirjailijoistani. Blogista löytyy postaukset hänen kirjoistaan Korvaamaton, Keskivaikea vuosi, Toinen elämä ja Pitkä valotusaika.

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt
Khemiri kirjoittaa kirjassaan isyydestä ja nykyaikaisesta perhe-elämästä.Olen aiemmin lukenut hänen kirjansa Kaikki se mitä en muista.

Anni Sirviö, Fredu Sirviö ja Risto Lahti: Keto-reseptejä
Kirja opastaa ketogeenisen ruokavalion pariin. Sen verran selailin kirjaa, että löysin heti monta uutta reseptiä, joita aion kokeilla. Ehkäpä kesän jälkeen olen pari kiloa keveämpi.

Joni Skiftesvik: Tuulenpesä
Omaan kirjahyllyyni kuuluu useampi Skiftesvikin kirja, ja olen tykännyt jokaisesta. Kirjan takaa luin, että kirja on karu avioliittodraama. Jotain kirjasta nousevaa draamaa voisi kesälläkin lukea. Olen lukenut aiemmin teokset Finlandia City ja Isäni, sankari.

Hilja Valtonen: Vaimoke ja Hätävara
Tässä kirjassa on kaksi Hilja Valtosen menestysromaania samojen kansien sisällä. Molemmista on tehty elokuvat ja olen luultavasti nähnyt ne, sillä äiti katsoi kaikki Valtosen kirjoista tehdyt elokuvat. Hän oli Valtosen kirjojen fanittaja. Valtosen kirjoista on tehty kesäteatteriesityksiä ja Vaimokkeen olen nähnyt musikaalina Oulun kesäteatterissa. Mies oli bongannut kirjan jostakin kirpputoripöydältä ja toi sen minulle iloisena. Kesällä on aikaa  tälle klassikoksi luetulle rakkauskirjalle.

NÄITÄ SUOSITTELEN KESÄKIRJOIKSI

Johanna Laitila: Lilium regale
Johanna Laitilan esikoisteos Lilium regale kertoo Elsestä ja hänen salatusta seksuaalisuudestaan, joka ilmi tullessa olisi ollut rikos ja häpeällinen asia. Else rakasti naisia. Else rakastui ensimmäisen kerran ollessaan Ruotsissa toisen maailmansodan aikaan.

Emma Puikkonen: Lupaus
Emma Puikkosen romaanissa Lupaus kuljetaan sisarusten Rinnan ja Robertin matkassa. Rinna on kuntoutushoidossa tekemässä puutarhatöitä ja Robert Grönlannin jäätiköllä. Molempia huolestuttaa ilmastonmuutokset. Hyvin ajankohtainen kirja.

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
Johanna Venhon Ensimmäinen nainen on vuoden "The Lukukirja", sillä se kertoo fiktiivisesti Sylvi Kekkosen mökkimatkasta ja hänen ajatuksistaan. Kauniisti kirjoitettu tarina.

Aris Fioretos: Nelly B:n tarina
Kesään kuuluu rakkauskirjat ja tässä on yksi sellainen. Aris Fioretoksen Nelly B:n sydän on fiktiivinen tarina, jonka pohjalla kirjailija on käyttänyt ensimmäisen saksalaisen naislentäjän Amelie Beesen (1886-1925) elämää.

Piia Leino: Taivas
Tämä tulevaisuuden Helsinkiin sijoittuva fantasianomainen kirja voitti EU:n kirjallisuuspalkinnon. Tämä kirja oli mielestäni vuoden 2018 kolmanneksi parhain suomalainen kirja. Suosittelen. Kirja on rakkaustarina.

LUKUILOA KESÄÄN!


7 kommenttia:

  1. Itse olen tällä hetkellä kevennyksen tarpeessa, ja mikäs sen sopivampaa näin kesällä. Keräsinkin juuri omasta hyllystä kolme siihen tarkoitukseen sopivaa kirjaa: Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan, Tittamari Marttisen Perhosvaikutuksen ja Meik Wikingin Hygge-kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siitä, että kesällä voi ja on hyväkin vähän keventää mm. kirjoissa, vaatteissa ja ruoassa.

      Poista
  2. Hilja Valtosen rmaanit ovat kepeätä ja harmitonta kesäluettavaa. Listaltasi ainakin Lupaus on omalla lukulistallani ja tuo Ensimmäinen nainen kiinnostaa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitini oli Valtasen fani, kirjahylly täynnä Valtasen kirjoja. Nyt voisin jo niitä lukeakin. Katsotaan miten minulle käy tuon ensimmäisen kirjan kanssa.

      Suosittelen Lupausta. Ei ole viihteellinen, eikä kepeä. Ensimmäinen nainen kannattaa lukea, uskon, että pidät siitä.

      Poista
  3. Hilja Valtosta tekisi itsekin mieli, ihanaa luettavaa kesään. Luulen, että olen lukenut molemmat listasi Valtoset joskus nuorempana ja tykkäsin niistä, vaikka vanhanaikaisiltahan ne tietysti tuntuivat. Nyt ehkä osaisin arvostaa vieläkin enemmän. Nelly B:n tarina kiinnostaa myös. Olen jo kerran lainannutkin sen, mutten sitten ehtinytkään lukea kuin ihan vähän vaan alusta. Tosi hyvältä kirja kyllä vaikutti ja tykkään myös sen kannesta. Jotenkin upean ilmava, kaunis ja lennokas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta on jäänyt Valtoset lukematta ja saas nähdä miten näiden käy.
      Nelly B:n sydän ei ole ihan kevyistä kesäluettavaa. Kesäluettavaksi tekee juuri se lentäminen ja rakkaus.

      Poista
    2. Ja kansikuva on kaunis. Innostuin tutkimaan enemmänkin Amelie Beesen elämää netistä ja löysin artikkeleita ja runsaasti valokuvia.

      Poista