tiistai 13. maaliskuuta 2012

Sydäntalven uhri

 





Otan harvoin kirjastosta tai kaupasta käteeni miesdekkaristin kirjaa, jotta lukisin takakannesta mitä se sisältää. Stieg Larsson Millenium-sarjoineen, Thomas Harris karmaisevan Hannibalin luojana, Dan Brownin huikeat jännityskirjat ja Jo Nesbon Harry Hole ovat koukuttaneet minut lukemaan myös miesdekkaristien kirjoja, mutta silti pidän enemmän naiskirjailijoiden kirjoista.

Yksi mieskirjailija, jonka melkein kaikki suomennetut kirjat olen lukenut, on Robin Cook. Hänen kirjat kertovat yleensä sairaalamaailmassa tapahtuvista rikoksista esim. joku levittää tappavia viruksia tai ihmisiltä viedään heidän tietämättään toinen munuainen ja myydään kalliilla ostaville asiakkaille. Kiinnostus sairaalamaailmaan johtuu tietysti aiemmasta työurastani terveydenhoitoalalla. Cookin kirjat ovat myös viihdyttäviä, eivätkä yöunet kärsineet niiden lukemisesta, siis jännitystä ei ollut liikaa.

Parikymppisenä luin kaikki Stephen Kingin kirjat, mutta en minä silloin osannut vielä onneksi pelätä kirjojen vaikutusta omaan mieleeni. Vaikutukset tulivat myöhemmin, kun sain omat lapset ja pelko heidän puolestaan kasvoi, sillä ihmiset tekevät oikeasti kauheuksia toisilleen. Lapsia siepataan, heitä käytetään seksuaalisesti hyväksi ja jopa tapetaan hetken mielijohteesta. En pystynyt lukemaan kauheuksia kirjoista, suojelin omaa ajatusmaailmaani. Luin kyllä Thorey Haydenin lapsista kertovat kirjat, mutta hän toimi lasten auttajana, ja se lohdutti minua samalla, kun luin lapsille tehdyistä kauheuksista. Joku auttaa ja joku välittää, joku tekee jotakin. Kirjoista kävi myös ilmi, oliko auttamisesta apua, helpottuiko lasten olo kauheuksien jälkeen.

Jostakin syystä otin ruotsalaisen Mons Kallentoftin (2012) ”Sydäntalven uhri”-pokkarin käteeni kaupan hyllystä. Kannessa oli kaunis talvikuva, lunta ja lumisia puita, tosi rauhoittava kuva. Uhri-sana oikein paistoi kirjan kannesta ja takakannen tekstin lukiessani tiesin, että metsästä oli löydetty alaston mies, joka oli hirtetty tammen oksaan. Kirjoittajan kuva oli takakannessa, ja hänen tuiman katseen vuoksi emmin ostamista, mutta kirjan luettuani, olin iloinen, että ostin ja luin sen.

Kirjan päähenkilö on nainen, 33v. ylikonstaapeli Malin Fors Linköpingin poliisin väkivaltaosastolta. Malin on 13v. Toven yksinhuoltajaäiti, haikailee ex-miehen perään, riitelee vanhempiensa kanssa ja yrittää sopeutua tyttärensä murrosikään ja poikakaveriin. Malinilla on Daniel, jonka kanssa hän harrastaa seksiä, ei muuta.

Malin on uskottava naishenkilö, vaikka Kallentoft ei oikein osaa pureutua naiseuteen. Malinin päällä ei kuvata juuri muuta, kuin Caterpillar-saappaat, musta tekountuvatakki, farkut, valkoinen pusero ja paksu musta villapoolo, eli miesten vaatteet. Malin hoitaa hyvinvointiaan käymällä rankoissa kuntosalitreeneissä ja painuu töihin hikisenä. Malinin pahe on miesmäinen, eli hän juo liikaa ja kotipöydällä on yleensä tequilaa. Malin juo itsensä kaatokänniin, mutta pystyy sitten parin tunnin nokosten jälkeen paiskimaan vaativaa rikospoliisin työtä koko pitkän päivän, yleensä iltaseitsemään tai - kahdeksaan. Malin painuu usein öisin töihin, kun muut nukkuvat, tekee enemmän kuin muut ja ratkaisee rikoksen. Tämä tästä vähemmän naisellisesta poliisista, kiva kun miehen kirjassa on nainen pääosassa.

Kirjan iso plussa on alaston kuollut mies, eli uhri, joka alkaa kertoa mitä näkee tapahtuvan siinä itsensä ympärillä esim. kun hänet laitetaan pussiin ja viedään ruumishuoneelle. Kuollut mies tekee tarinasta erilaisen rikostarinan, kirjassa uhri on tärkeä, ei unohdeta uhria ja keskitytä eläviin, vaan annetaan uhrille tilaisuus kertoa miltä hänestä nyt tuntuu.

Malin Fors, sinä erehdyt, jos luulet, että minä tarvitsen totuutta, päästäkseni rauhaan, mutta sinähän etsit sitä itsesi takia, vai mitä? Sinun pitää päästä rauhaan, ei minun. Mutta ei hätää, me voimme olla toisillemme rehellisiä, ei meidän tarvitse keksiä selityksiä ja muuta väsyttävää. Nyt minut viedään käytävän toiseen päähän, arkku on pimeä ja lämmin, ja pian tulee vielä lämpimämpää.(lainaus kirjasta Sydäntalven uhri).

Kirjan ilkein henkilö on nainen, eli Rakel Murvall, jonka elämässä pahuus ja salaisuudet kietovat koko perheen synkkiin syövereihin. Rakel suojelee salaisuuksiaan loppuun asti, tytär on mielisairaalassa, pojat välillä vankilassa, mutta rautanainen ei taivu. Rakel ei ole alastoman uhrin tappaja, mutta on omilla toimillaan edesauttanut miehen tappamisen. Tässä vähän esimakua kirjasta, jota suosittelen dekkareiden ystäville. Taidanpa jopa etsiä kirjailijan muut kirjat ja lukea nekin. Kirjan alku on pitkäveteinen ja ilman kuolleen miehen tarinointia olisin harpponut sivuja yli, mutta loppua kohden jännitys tiivistyi ja parasta oli se, että kaikkia salaisuuksia ei tuotu julki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti