keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Uhatut








Liza Marklund kirjoittaa yleensä dekkareita, joissa pääosaa esittää toimittaja Annika Bengtzon. Uhatut (1995 Gömda) ei ole dekkari, vaan karmaiseva tarina siitä, mitä tapahtuu, kun rakastuu narsistiseen persoonaan. Kirja on rakkaustarina, josta puuttuu rakkaus. Kirja on täyttä väkivaltaa naiseutta, ihmisyyttä, erilaista uskontoa ja tasa-arvoa kohtaan. Kirja on Marklundin esikoisteos ja tämä väkivaltainen tarina kertoo yhden seurustelusuhteen vuosikausia kestäneestä helvetistä.

Tarinan päähenkilö on Mia, joka rakastuu maahanmuuttajamieheen ja saa tämän kanssa lapsen. Mies manipuloi ja valehtelee alusta asti Mialle ja käyttää taitavasti maahanmuuttajaystäviään mukana Mian pelottelussa ja väkivallanteoissa. Mies hakkasi esim. raskaana olevan Mian tajuttomaksi ja löi jopa vatsaan ja näitä hakkaamisia oli useampia seurustelun aikana ja sen jälkeen ja kaikki oli miehen mielestä Mian syytä. Vauvan synnyttyä mies heitteli vauvaa kavereidensa kanssa toisilleen ilmassa huoneen poikki. Miehet nauroivat.

Mia ei voinut pitää lastaan edes päivähoidossa, sillä mies meni niihin uhkailemaan henkilökuntaa ja päivähoidoista ilmoitettiin, että lasta ei voi tuoda sinne, koska muiden lasten ja henkilökunnan turvallisuus on vaarassa. Mia teki virheitä omissa toimissaan, sillä hän ei tehnyt rikosilmoituksia miehestä, eikä hän hakenut tarpeeksi apua itselleen ja lapselleen.

Tilanne paheni, kun Mia tapasi uuden miehen, meni naimisiin ja sai toisen lapsen. Loppujen lopuksi he joutuivat lähtemään kodistaan ja olemaan piilossa eri paikoissa, mutta yleensä mies kavereineen löysi heidät. Lopulta Mia perheineen muutti ulkomaille.

Kirjaa lukiessa tulee vihainen olo siitä, että miksi Mia ei taistellut miestä vastaan alusta asti, vaan sieti pahoinpitelyä vuosikaudet ja Mian lopussa kirjoittamat viestit perheväkivallan uhreille ovat esim. lähde ensimmäisen lyönnin jälkeen. Miksi järkevän naisen järkiintyminen kesti niin kauan.

Marklund kertoo kirjan lopussa, että kirjasta tuli positiivinen selviytymistarina siitä, että tuollaisten kauheuksien jälkeen voi elää onnellista elämää. Olen asiasta toista mieltä ja siitä kertoo myös kirjan prologi, jossa Mia näkee unta siitä, että mies pahoinpitelee häntä. Väkivallan kokenut ei pääse koskaan eroon siitä, että on kokenut väkivaltaa, eikä kirja ole positiivinen kuvaus selviämisestä, se on sairasta luettavaa ja siitä tulee kuvottava olo.

Kirjasta on kohistu Ruotsissa ja lopulta Marklund on tunnustanut, että kirjan tapahtumat ovat osaksi keksittyjä. Marklundin kirjoittama jatko-osan nimi on Turvapaikka. Eri kirjoittajat ovat kirjoittaneet perheen tarinasta jo seitsemän kirjaa. Uhatut ja Turvapaikka-kirjoissa ei esiinny perheen Michael-poika.

Kirja olisi pitänyt esitellä heti alkuunsa kaunokirjallisena tuotteena, eikä tositarinana. Kirjahan on hyvä ja kerronnaltaan taattua Marklundin käsialaa, sillä jokainen sana on luettava, mitään ei tee mieli hyppiä yli ja kirja on luettava nopeasti, mieluummiin yhdellä kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti