keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Tapa minut, äiti!








Tämä Marianne Käckon kirja kertoo hänen omasta tytöstä, joka lopetti syömisen. Kirjan nimi on Tapa minut, äiti! (2008). Kirjan nimi ei voisi paremmin kuvata sitä tunteiden vuoristorataa, mitä kirjan lukeminen aiheuttaa. Oma lapsi toivoo, että äiti tappaa hänet, koska lapsi ei pysty syömään ja elämään normaalisti, elämä on liian vaikeaa tytölle.

Kirjan kertoja on äiti, joka seuraa tyttärensä kamppailua syömishäiriön kanssa. Tyttö sairastuu ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Äiti huomaa lapsensa käytöksessä tiettyjä merkkejä, tyttö on ollut pitkään karkki- ja jäätelölakossa, auttaa innokkaasti ruoanlaitossa. Äiti puhuu myös tyttärensä kanssa anoreksiasta kertovasta kirjasta, mutta tyttö on sitä mieltä, että hänellä ei ole sitä. Lopulta äiti punnituttaa tyttärensä, joka painaa 34 kiloa ja on 143 cm pitkä, joten terveydenhoitajan tarkastuksesta paino on pudonnut viisi kiloa.

Lopulta tyttö tunnustaa oksentelunsa äidilleen. Tämän jälkeen tyttö aloitti rajun syömislakon ja hän lisäsi liikuntaa ja kuntoilua. Äiti sai nopeasti ajan lastenlääkärille, mutta heidän oli mentävä sairaalaan jo sitä ennen. Sairaalassa tytön kunto romahtaa entisestään ja hänelle asennetaan nenämahaletku. Kahdeksan viikon hoidon jälkeen tyttö pääsi päiväksi kotiin. Sairaalareissu kesti 4 kuukautta.
Tyttö pysyi terveenä kolme vuotta ja sen jälkeen sairaus uusi vielä pahempana ja kesti neljä seuraavaa vuotta.

”Aiot siis elää letkun kanssa koko ikäsi?”
”Joskus minusta tuntuu, että olet idiootti tai kuulet huonosti. Olen sanonut tuhat kertaa, etten aio enää syödä.”
”Aiot siis ihan tosissasi elää koko ikäsi letkun varassa?”
”Eihän minulla ole vaihtoehtoja.”

Sairaudesta toipuminen oli pitkällinen prosessi. Anoreksiaan sairastunut ei ole koskaan yksin sairautensa kanssa, vaan siinä ovat osallisena perheenjäsenet, ystävät, sukulaiset, koulukaverit ja kaikki jotka tuntevat sairastuneen ja tietävät sairaudesta mm. lääkärit ja hoitajat, psykologit ym.
Kirjan lopussa tytär kertoo omia näkemyksiään kirjasta ja omasta sairaudestaan ja on iloinen siitä, että selvisi sairaudesta hengissä. Hän on oppinut arvostamaan elämää, iloa ja onnea, mutta hän tietää, että mitään niistä ei voi pitää itsestään selvänä asiana.
Suosittelen kirjaa perheille, jossa syömishäiriö on osa perheen jokapäiväistä elämää. ****

Marianne Käcko, Tapa minut äiti!
suom. Jaana Nikula
Teos 2008 pokkari
s. 301

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti