lauantai 19. tammikuuta 2013

Kuolemankukkia







Esikoiskirjailija Nina Peura on kirjoittanut viihdyttävän ja romanttisen dekkarin Kuolemankukkia (Mäkelä 2012, 202s.). Dekkarin poliisina toimii nuori ja komea Olli Berg, joka ei osaa päättää seurustelusuhteen laadusta tyttöystävänsä kanssa. Tyttöystävä jää kuin nalli kalliolle, kun työpuhelin pirisee, sillä Berg pitää puhelimen aina auki, mutta ei välttämättä vastaa tyttöystävän puheluihin ja viesteihin.

Kirjassa Berg hälytetään kolmikymppisten opiskelijakavereiden juhlien jälkeiseen aamuun, sillä juhlien järjestäjä on löytynyt kuolleena. Aika pieni piiri juhlijoita on jäänyt yöksi paikalle, joten Berg pyörii näiden seurassa puhuttamassa heitä, sillä hän uskoo, että kasvokkain tapahtuva kuulustelu juttelutyyliin on tehokkain tapa saada selville totuus kuolemasta. Bergin kuulustelutapa karkaa lapasesta, kun vastassa on kaunis psykologianopiskelija Mia. Työkaverit vihjailevat omituisista kuulusteluista ravintoloissa ja tyttökaveri on mustasukkainen, kun näkee Ollin ja Mian yhdessä.

Kirja tyyli muistuttaa siinä mielessä Outi Pakkasen dekkareita, että ruoanlaitolla ja syömisellä on tärkeä osa kirjassa. Aika paljon kirjassa keskitytään kuitenkin kertomaan henkilöiden vaatteista ja sisustuksesta ja yksi psykologianopiskelijoista työskentelee jopa design-vaateliikkeessä, jossa Berg käy häntä tapaamassa. Itse pidän hieman rosoisemmista dekkareista. Tämä hienostunut kahviloissa viihtyvä poliisi on kaukana Jo Nesbøn Harry Hole -tyypistä. Mutta kyllähän niitä murhia tapahtuu tyylikkäimmissäkin piireissä, kuten on saatu lukea viimeaikaisista lehtijutuista. Turhan heppoinen ja helposti selviävä murhatarina, johon olisin toivonut loppuhuipennukseksi enemmän jännitystä Aristoteleen runousopin mukaisesti. **

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti