sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Purppuranpunainen hibiskus




Afrikkalaiseen kuumuuteen ja nigerialaiseen elämänmenoon pääsevät lukijat syventymään nigerialaissyntyisen Chimamanda Ngozi Adichie´n kirjassa Purppuranpunainen hibiskus (Purple Hibiscus 2003, suom. 2010). Hibiskus eli Kiinanruusu on kukka, jota Suomessa kasvatetaan kukkaruukuissa, mutta kirjan henkilöt kasvattivat niitä suurina pensaina omissa puutarhoissaan. Hibiskuksen kukat ovat suuria ja kellomaisia, joista kaksi kaunista esimerkkiä löytyy kirjan kannesta. Kirjan nimi on kaunis ja kukat limittyvät kirjan juoneen luontevasti.

Kirja kertoo nuoren 15v. Kambilin äänellä heidän perhe-elämästä väkivaltaisen ja uskonnollisen isän auktoriteetin alla. Perhe on nigerialaisen mittapuun mukaan suunnattoman rikas ja isä lahjoittaa suunnattomia summia kirkolle, kouluille ja hyväntekeväisyyteen, mutta Kambili ja veljensä Jaja eläisivät ennemmin köyhyydessä tätinsä luona, kuin pelkäämällä isää kotona. Tädin luona saa nauraa ja puhua, mikä kotona on kiellettyä, mutta isä on kieltänyt puhumasta kotiasioista kenellekään. Kambili on ollut niin kauan hiljaa, että hän puhuu jo kuiskaten ja vain kysyttäessä.

Kambilin isä on Nigeriassa arvostettu henkilö, joka on taistellut sanomalehtensä välityksellä vapautta ja tasa-arvoa kaikille maan asukkaille. Hänelle on myönnetty jopa Amnesty Worldin ihmisoikeuspalkinto. Nigeria on kuitenkin sekasorron vallassa, yliopisto, virastot ja terveyskeskukset lakkoilevat, vain rikkaat saavat kaiken minkä haluavat. Osa nigerialaisista ovat lähetyssaarnaajien vaikutuksesta vaihtaneet uskonsa katolisiksi niin myös Kambilin perhe, mutta isänisä on isän mielestä pakana, koska ei ole kristitty ja pakanat eivät saa tulla heillä käymään. Kambili ja Jaja saavat viettää jouluna isänisänsä luona 15min., muu yhteydenpito on kielletty, josta seuraa ankarat rangaistukset.

Kirja tuo esille nuoren tytön kertomana nigerialaista elämänmenoa, jossa suunnaton rikkaus ja köyhyys, väkivaltainen perhe-elämä ja onnellinen perhe-elämä, kristillisyys ja ns. pakanallisuus sekä naisen alistettu asema käyvät vuoropuhelua keskenään. Väkivalta synnyttää väkivaltaa, niin myös tässä kirjassa. Mitä seurausta isän väkivallasta on, saa lukija selville syventymällä tämän tunteita koskettavan kirjan sivuille, missä Hibiskukset kukkivat runsaina eri väreissään, afrikkalainen ruoka tuoksuu ja maistuu, kansa laulaa omalla äidinkielellään igbonkielisiä lauluja ja taivaalta polttava aurinko hohkaa kuumuutta, jota valkoisten iho ei kestä.

Purppuranpunainen hibiskus on kirjailijan esikoisteos ja se on palkittu Commonwealth Writers Prize – palkinnolla. Suomessa on vuonna 2009 julkaistu myös hänen Puolikas keltaista aurinkoa, joka voitti Orange Prizen vuonna 2007 ja joka kuuluu ehdottomasti lukulistalleni, sillä ihastuin tähän afrikkalaiseen elämänmenoon, jota kirjailija kuvaili mieleenpainuvasti. *****

2 kommenttia:

  1. Adichie on taitava! Minusta oli hienoa miten hän kirjassaan kuvaa vastakohtia, esimerkiksi Eugene-isän fanaattinen usko ja Efioma-tädin sallivampi usko, rikkaiden ja köyhien olot jne. Hän ei kärjistä tai esitä asioita mustavalkoisesti, henkilöille on annettu heikkouksia ja vahvuuksia sopivassa suhteessa. Upea kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasin saman asian eli vastakohdat. Adichie tuo jokaisessa kirjassa esille vastakohdat. Tämä kirja oli esimerkki siitä miten rikkaus ei tuo onnellisuutta ja sen, että perheväkivalta on kamalaa. Huolimatta pahoista asioista, kirja on todella upea!

      Poista