maanantai 27. toukokuuta 2013

Pyhiesi yhteyteen



Jari Tervo on yksi luetuimmista suomalaisista mieskirjailijoista ja hänen kirjansa ovat aina odotettuja ja hyvin kaupaksi meneviä. Jostakin syystä olen aika hitaasti syttynyt Tervon kirjojen lukija, sillä Pyhiesi yhteyteen on vasta toinen Tervon kirja, jonka olen lukenut huolimatta hänen laajasta tuotannostaan. Ensimmäinen kirja oli Layla, jonka päätin heti lukea, kun se ilmestyi. Tervon kirjallisuutta olen aina pitänyt miehisenä ja miehistä huumoria sisältävänä, mutta kumma kyllä viehätyin Laylaan heti. Tervon teksti on luontevaa ja helposti luettavaa Laylan synkästä ihmiskauppa-aiheesta huolimatta, Tervo oli löytänyt mukaan myös kevennyksiä, jotka löytyivät ihmistyypeistä ja heidän kohelluksistaan. Ja olihan siinä mukana hieman rakkauttakin, joka mielestäni on plussaa joka romaanille. Sanonta suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, näkyy myös mieskirjallisuudessa.

Pyhiesi yhteyteen on Tervon vanhempaa tuotantoa, sillä se on julkaistu jo vuonna 1995. Kirja on mustaa komediaa ja Tervomaista huumoria täynnä, mutta kyllä sieltä löytyy myös vakavampaa asiaa, kun tekstiin syventyy tarkemmin. Tervo ei päästä helpolla juoppoja, rikollisia eikä yleensä miessukupuolta, vaan tuo komedian keinoin esille kaikki miessukupuolen huonoimmat puolet mitä voi olla. Tervon kotikaupunki on Rovaniemi, jonne kirjan tapahtumat sijoittuivat sujuvasti. Päähenkilö on Marsipaani Räikkönen, joka tapetaan melkein alkulehdillä. Marsipaani ei ole eläissään ollut mikään joka anopin toivevävy, vaan rikollinen ja alkoholin suurkuluttaja, naisten naurattaja ja vankilakundi, joka yritti venäläisten hallitsemille pimeän viinan markkinoille hiukan huonoin tuloksin.

Hän palasi puoli neljältä yöllä juovuksissa. Minä istuin katsomassa takaa-ajoja Filmnetiltä. Kuulin hänen tulevan, tunnustin hänen tapansa paiskata taksinovi kiinni.
Hän huuteli pihalla, rämähteli rappuun.  Hän nousi kolmanteen kerrokseen ja huusi koko ajan, että Marsipaani rakastaa Kristiinaa. Minä Marsipaani Räikkönen rakastan Kristiina Mustamäkeä, kolmosen Mustamäkeä, hän huusi.
Kun pääsin hänen tukkaansa kiinni, olin haltioissani.

Kirjan tapahtumat kerrotaan useamman henkilön näkökulmasta katsottuna, joka alkuun tuntuu hieman rasittavalta, kun joka kerta vaihtuu uusi puhuja. Rovaniemeläisen lääkärin saamelaisisä kavereineen oli mainio hahmo, mutta kirjan kuvioissa ylimääräinen, jonka olisin ensimmäisenä jättänyt pois. Olisin vähentänyt henkilöhahmot päähahmoihin eli Marsipaanin perheeseen, poliiseihin ja rikollisjoukkueeseen. Henkilöitä oli yksinkertaisesti liikaa, joka sekoitti tarinaa ja lukemista mm. papin ajatukset hautajaisten aikaan olivat aivan liikaa. Kirjassa on yli kolmekymmentä kappaletta ja saman verran kertojia kertomassa omaa tarinaa tai muistelemassa rikosta tai Marsipaania. Tervo oli kuitenkin miettinyt tarkkaan henkilöitä ja heidän luonteitaan, joten kirjaa voisi kuvata henkilögalleriaksi, joilla suurimmalla osalla ei ollut hajuakaan rikoksen tapahtumista, mutta tarinalla oli kuitenkin selkeä rakenne, joka avautui kirjan loppupuolella.

Kirjan kohelluksissa vangittiin väärä mies ja hän sai Marsipaanin kaverit kimppuunsa. Tervo toi terävästi esille rikollispiirin omat tuomiot, joita jaellaan nopeammin kuin oikeuslaitos jakaa. Vankiloiden hierarkia näkyi myös selkeästi ja kuka oli vankilan oikea johtaja. Lukija saa tietoonsa oikean murhaajan vasta viimeisessä kappaleessa ja murhaaja oli ainakin minulle todellinen yllätys, siinä Tervo onnistui yli odotusteni, sillä yleensä jokin aavistus murhaajasta nousee yleensä kirjan sivuilta, mutta nyt murhaaja tuli suoraan puun takaa.

Pyhiesi yhteyteen kirjasta on tehty myös elokuva Rikos ja rakkaus 1999 ja Pekka Milonoff on kirjoittanut kirjasta myös näytelmäversion, jonka voin kuvitella olevan todella hauskan ja jonka voisin mennä katsomaan kesäteatteriin. Teatterissa ihmishahmojen runsaus ei vaivaisi, mutta kirjassa liika on aina liikaa. Muuten kirja oli mukavaa kesämökkiluettavaa ja löysinkin kirjan mökille kertyneestä pokkarivarastosta. ***

Viinikaisen naukujainen, hänestä tuli tarjoilija, huusi Marsipaanille, että tuu kattomaan, täällä on kemikommari, jonka nimi on paska, eikö oo vittumainen nimi kemikommarille, paska, paska, paska, paskanimi.
Minä en unohda sitä koskaan. Marsipaani raivasi tien ringin läpi minun viereeni, pyyhki minun poskiani, antoi suukon poskelle, mikä oli täysin kohtuutonta käytöstä kolmetoistavuotiaalta ja sanoi:
-       Raija on ihan hyvä nimi.

Jari Tervo, Pyhiesi yhteyteen
WSOY 1995
Loistopokkari 2009 9. painos
s. 356

4 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus, kertojan vaihto lienee tämän kirjan suola yhdessä yllättävän loppuratkaisun kanssa. Minusta poliisi on esitetty varsin epämiellyttävänä henkilönä, kuten pappikin, muistaakseni Suurpää ja Rikkonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke. Aika erikoinen loppuratkaisu ja ratkaisun kertoja. Torsti Suurpää oli ikävä ihminen...Tervo toi hyvin esille nämä jokaiseen ihmisryhmään kuuluvat ikävät tyypit... pappi Antero Rikkilä kuului näihin ikäviin ihmisiin.

      Poista
  2. Kiitos tästä positiivisesta postauksesta, Mai!
    Olen lukenut ainoastaan yhden Jari Tervon romaanin, muistelen sen olleen Kallellaan. En ole ihan varma, mutta kirja oli minulle suuri pettymys.

    Mielenkiintoista olisi lukea hänen runokirjojaan..:)
    Varmaan hänellä on hyviä(kin) romaaneja, jos vain innostuisin---.
    Hyvää ja antoisaa viikon jatkoa, Mai.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Laylaa. Olen ostanut miehelle noita Tervon kirjoja ja ajattelin lukea pois pikkuhiljaa tuon Ohranan ja Myyrän. Tervo kirjoittaa mainiota komiikkaa ja huvittavia ihmistyyppejä, jotka sopivat näyttämölle, sillä osa on aika lailla liioiteltuja. Mutta välillä saa kyllä nauraa ihan ääneen, mikä minusta on positiivista.

      Poista