keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Postimyyntilapset



Ihastuin intialaissyntyisen Kishwar Desain toiseen kirjaan Postimyyntilapset, joka kertoi intialaisista perinnöllisyysklinikoista, joihin naiset oli houkuteltu työskentelemään kohdunvuokraajina. Joiltakin naisilta otettiin myös munasoluja ja osaan naisista istutettiin ulkomailta tulevia alkioita. Kirjan kuvioissa raha esitti suurta osaa ja köyhät naiset osallistuivat tähän hämäräperäiseen bisnekseen, koska muuta ansaintakeinoa ei ollut. Desain ensimmäisessä kirjassa Pimeyden lapset päähenkilöä esitti sosiaalityöntekijä Simran Singh ja hän jatkaa myös Postimyyntilapsien päähenkilönä. Kirjan lopussa kerrottiin jo Singhin olevan seuraavan, yhtä vaikean, tutkimuksen kimpussa. Toivottavasti ehdin lukea esikoiskirjan ennen uuden kirjan julkaisua, sillä minusta tuli kerta heitolla Simran Singhin tutkimusten innokas seuraaja.

Voin kertoa heti alkajaisiksi, että pelkään kuollakseni kahta asiaa: synnyttämistä – ja lentämistä.
Minulla ei ole mitään lapsia vastaan. Mutta koska kasvoin ainoana lapsena, arvostan omaa rauhaa enkä halua vaarantaa sitä laulaakseni tuutulauluja ja pyyhkiäkseni pyllyjä.
Vaikka olen hiljattain adoptoinut 14-vuotiaan tytön, oman lapsen hankkiminen on eri asia, eikä se liity mitenkään biologiseen kellooni – joka äitini (kyseisen ilmiön innokkaan tarkkailijan) mukaan sekä jätättää että on epätoivoisesti öljyämisen tarpeessa.

Simran Singh on keski-ikäinen, tavallinen, virkaintoinen sosiaalityöntekijä ja vaihdevuosia lähestyvä teini-ikäisen tytön yksinhuoltaja. Simran asui äitinsä ja tyttärensä sekä tämän pikkusiskon kanssa samassa taloudessa. Neljä naista, joilla jokaisella oli enemmän ja vähemmän ongelmia. Simran haikaili varhaisteini-iän takaisen poikaystävänsä perään, eikä halunnut miestä elämäänsä. Työssä sosiaalityöntekijänä hän kävi vankiloissa ja auttoi naisia, jonka lisäksi hän auttoi serkkunsa Anitan ja tämän yhtiötovereiden perinnöllisyysklinikalla olevien synnyttäjien opettamisessa. Perinnöllisyysklinikalle tuli lapsia haluavilta ihmisiltä alkioita ympäri maailman ja ne istutettiin klinikalla naisten kohtuihin. Yhdeksän kuukauden päästä iloiset vanhemmat saivat tulla seuraamaan lapsensa syntymää ja viemään vauvansa pois maasta tietysti tuntuvaa korvausta vastaan. Kohtuvuokraus kuulostaa tosi hurjalta ja eettisesti epäilyttävältä, mutta nykyisin se on aika yleistä puuhaa köyhemmissä maissa, joten Desain kirjassa puututaan moraalisesti arvelluttaviin teemoihin, jotka ovat yleistyneet viime vuosina mm. ihmisalkioiden väärinkäyttäminen, sijaissynnyttäjät, ihmisoikeudet.

Jostakin syystä Englannista tulevat alkiot jäivät tulliin ja klinikalla alkoi tapahtua muitakin ongelmia, joita Simran alkoi selvittää. Tutkimukset veivät Simranin Lontooseen, josta alkiot olivat peräisin. Simranin oli siis ylitettävä lentopelkonsa. Desain kirjojen päähenkilö on hurmaavan koominen, mutta samalla päättäväinen ja tehokas naisihminen. Simranille selvisi Lontoossa moni asia ja häntä auttoi mies, jota Simran piti epäilyttävänä, mutta ihastuttavana. Mies jäi harmi kyllä Lontooseen ja Simranin oli voitettava lentopelkonsa ja lennettävä takaisin Intiaan. Roistoja löytyi perinnöllisyysklinikan omasta väestä, tullista ja Lontoon klinikalta, mutta ne tulivat lukijalle selviksi jo hyvissä ajoin kirjan sivuilta. Kirja oli viihdyttävä, koukuttava ja intialaisen kulttuurin ja elämänmenon vuoksi todella kiinnostava. ****

Ikäisekseni naiseksi olin vastustamattoman parhaimmillani. Olin käynyt laitattamassa hiukseni ja meikannut. Olin jopa pukenut ylleni silkkisen sarin ja paljastavan paidan. Kokemukseni mukaan sari on seksikkäin mahdollinen vaatetus. Se sekä peittää että paljastaa – riittävän suuri osa kehosta jää paljaaksi mielikuvitusta kiihottamaan. Sen lisäksi se on erittäin helppo riisua, koska se on vain pitkä, ompelematon kankaanpala. Paidassa oli Kama Sutran henkeä; se oli lyhyt kuin mikä, ja selässä kulki vain kaksi nyöriä. Näistä vaatteista voisi vapautua sekunneissa. Jos siis sellainen tilanne tulisi vastaan.

Kishwar Desai, Postimyyntilapset
suom. Ida Takala
LIKE 2013
Origins of Love 2012

8 kommenttia:

  1. Tämä oli kiinnostava kirja, ainoa mikä hieman häiritsi, oli kertojan lievä kiukkuisuus... Mutta ajattelin, että jos itse joka päivä näkisin niin monta äiditöntä lasta, ajattelisin eri tavalla niistä naisista, jotka haluavat nimenomaan oman dna:nsa jälkeläisiin.

    Mutta kiinnostava tämä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiukkuinen päähenkilö sopii minulle, kun itse olen rauhallinen. Kirjan aihe on kyllä tosi ajankohtainen. Suomessahan on pitkään ollut tätä koeputkihedelmöitystä, jossa alkiot kehitetään, ja joku sisko oli synnyttänyt sisarelleen lapsen, joten sen suuntaista sijaissynnyttämistä olen kuullut.
      Intiassa on aivan hirvittävän paljon katulapsia, joten sosiaalityöntekijöillä on varmasti työtä heidän kanssaan.

      Poista
    2. Varmasti oli paljon työnsarkaa, jos sosiaalityöntekijät ehtisivät sohaista katulapsiasiaa.

      Olen samaa mieltä kuin Annika, että ensimmäinen kirja oli parempi Desailta, mutta tämäkin kovin mielenkiintoinen aihe.=)

      Poista
    3. Pitääpä hankkia Pimeyden lapset käsiini ja lukea kirja. Kaksi suosittelijaa jo...nyt tuli kiire kirjastoon :)

      Poista
  2. Hei, kun pidit tästä, kannattaa kokeilla myös kirjailijan esikoista; PImeyden lapset. Minusta se oli hurjasti parempi. Tämähän mulla jäi kesken, kun odotukset pääsivät kohtuuttoman korkeiksi edellisen takia... Mutta aion lukea Postimyyntilapsetkin loppuun - jossain rakosessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tähän kakkoseen niin paljon, että ykkönenkin pitää lukea ja luvassa on jo kolmonenkin. Ykkönenhän on jopa palkittu jollakin hienolla kirjapalkinnolla. Kirja on vain mennyt ohi...niin kuin tuhannet muutkin kirjat...

      Poista
    2. Sinulle olisi blogissani haaste!

      Poista
    3. Yllärihaaste...tacka Annika :)

      Poista