keskiviikko 12. elokuuta 2015

Joka yksin kulkee







Katja kääntyi hitaasti häntä kohti. Rakas Jumala, hän ajatteli. Kädessään Katjalla oli pienet valkoiset kengät. Rakas Jumala, älä tee tätä minulle. Hän tunsi kuinka paha olo nousi, silmissä pyöri, hän ei tuntenut enää sormiaan. Mutta hän ei pystynyt liikkumaan, hän oli kuin jähmettynyt paikoilleen.

Mari Jungstedtin Gotlanti-dekkarisarja on jatkunut yhdentoista kirjan verran. Uusin dekkari on nimeltään Joka yksin kulkee. Kirjan kansikuvassa on pieni tyttö ja yläpuolella uhkaavan näköisiä lintuja. Kuvaan on tiputeltu punaisia maalitippoja kuvaamaan verta. Ei kirja niin kamalan verinen ole, mutta koska kyseessä on dekkari, niin eihän sitä voi välttyä rikoksilta. Jotkut lukijat voivat päätellä jo kansikuvasta, että kirjassa tapahtuu jotakin pienille lapsille, kirjassa katoaa lapsia, sen verran raotan juonipaljastuksia.

Hän oli usein vähällä purskahtaa itkuun muistellessaan, mitä kaikkea he olivat vuosien varrella jakaneet. Ehkä se oli vain luonnollista. Psykologi oli puhunut suruprosessista, joka oli vain käytävä läpi. Hän ei pitänyt prosessi-nimityksetä. Aivan kuin yhtäkkiä ei olisikaan ollut enää kyse hänestä, vaan jostain joka tapahtui hänestä riippumatta. Ja juuri siltä hänestä nytkin tuntui, ulkopuoliselta omassa elämässään.

Visbyn vanhaankaupunkiin astui painajainen, kun pieniä lapsia alkoi katoamaan kummallisella tavalla. Tutkimusten päävastuu oli komisario Karin Jacobssonilla, sillä hänen pomonsa Anders Knutas oli sairaslomalla. Knutaksen elämässä oli tapahtunut liikaa yhdellä kertaa ja lääkäri puhui posttraumaattisesta stressireaktiosta. Sairautensa valopilkkuna hän piti kuitenkin sitä, että hänen ja Karinin välit olivat lämmenneet ja molemmat toivoivat suhteen etenemistä. Karin joutui kuitenkin painimaan ihmeellisten katoamisten kimpussa ja Knutas vietti aikaansa mökillään.

Kirjan kertojina toimii useampi henkilö ja rikollinenkin saa avata omia ajatuksiaan. Tässä dekkarissa rikollinen oli helppo arvata, vaikka Mari Jungstedt yritti ohjata ajatuksia toisen mahdollisen rikollisen luokse, joka myöskin sai tilaa omille ajatuksilleen. Olen ehkä lukenut liikaa näitä Gotlantiin sijoittuvia dekkareita, sillä mielestäni kirja ei lähtenyt lentoon, vaan räpiköi Gotlannin rantavesissä, kuten eräs matkalaukku. Knutas on kyllä symppis päähenkilö ja jotain tummaa ja ikävää voin ennustaa näkyvän taivaanrannassa. Knutas, ole varovainen. **

Mari Jungstedt, Joka yksin kulkee
suom. Emmi Jäkkö
Otava 2015
s. 262
Du går inte ensam 2013



Osallistun tällä ruotsalaisella kirjalla Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa-haasteeseen.

4 kommenttia:

  1. Joka yksin kulkee on mieluista luettavaa. Jäin miettimään loppua. Oliko se lukukoukutus seuraavaan vai vihje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan selkeä koukutus seuraavaan kirjaan. Loppu jätettiin kyllä todella kiperän tilanteen äärelle.
      Samalla tavalla Lars Keplerin Vainoojassa tehtiin. Seuraava kirja on pakko lukea.

      Poista
  2. Minusta tämä oli ihan viihdyttävä dekkari, mutta kun en ole lukenut sarjan aikaisempia osia, ei tullut ainakaan tunnetta, että onpas samanlainen kuin edelliset. Tuosta lopusta... mietin, oliko se koukutus saman sarjan jatko-osaan vai uuden Kanarialle sijoittuvan sarjan alkuun. Sellaisen ensimmäinen osa kuulemma ilmestyy syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs ole kuullutkaan syksyllä ilmestyvästä kirjasta, kiitos lukuvinkistä. Karinilla ja Knutaksella oli kyllä matka-aikeita sinne suuntaan, joten voi olla vihje seuraavaan kirjaan. Pitääpä ottaa selvää uudesta sarjasta ;)

      Poista