tiistai 28. kesäkuuta 2016

Cilla ja Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto

Mies istui pollarilla lähellä Rosenbadia ja tuijotti tummana vaahtoavaa merta. Kello oli yli puolenyön, ja hän ajatteli nukkea. Hän oli eilen ostanut sievän tummaihoisen nuken ja vienyt sen kotiin. Ikkunan luona, kuolleen ruukkukasvin vieressä hän oli riisunut sen, hän ei ollut koskaan ennen nähnyt alastonta nukkea. Sillä oli tukka ja ripset, mutta ei muita karvoja eikä sukuelimiä. Tukka oli musta ja käkkärä. Silmät olivat ruskeat, ne olivat kauniit, ja silti ne piti poistaa. Hän oli ottanut pienen taltan ja käytellyt sitä hyvin varovasti, ei ollut halunnut vahingoittaa luomia eikä ripsiä.

Ruotsalaisen avioparin Cilla ja Rolf Börjlindin Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä kertovien dekkareiden sarja on saanut kolmannen osan, Musta aamunkoitto. Ensimmäisestä osasta, Nousuvesi, on tulossa syksyllä 2016 tv-sarja ja toinen osa oli nimeltään Kolmas ääni. Dekkarit pyörivät yhteiskunnallisesti puhutuimmissa jutuissa, Mustan aamunkoiton rikollispiiri on rasistinen ruotsalaisdemokraatteihin lukeutuva uusnatsijärjestö. Tarkoituksena on kitkeä rikkaruohot pois valkeasta Ruotsista, väkivaltaa käyttämällä. Kirjan rikoksiin liittyy läheisesti eräs vuosia sitten ratkeamattomaksi jäänyt rikos, joka jäi Stiltonilta kesken. Siispä Stiltonin on oltava mukana poliisihommissa, vaikka hän ei ole aikonut ikinä enää palata poliisiksi. Kannattaa lukea aiemmista sarjan kirjoista, mitä Stilton on puuhaillut sen jälkeen, kun jäi poliisihommista pois.

Työ oli sujunut hyvin.
Pienet ruskeat pallot oli plopsahtaneet ulos ja luomet painuneet kiinni. Ripset olivat laskeutuneet kainosti. Kun luomet taas avautuivat, niiden alla oli tyhjää. Hän oli työntänyt nokareen kukkamultaa koloihin, sitä oli varissut hiukan poskille, se oli näyttänyt mustilta kyyneliltä. Nyt rinnassa läikähti tyytyväisesti. Viesti menisi perille.

Stilton on siis ex-poliisi, joka auttaa tässä kirjassa ratkaisemaan rikoksia. Olivia Rönning on nuori poliisi, joka siirtyi miesystävän perässä Etelä-Ruotsiin, mutta mies sai pestin ulkomailta ja Olivia joutuu asumaan yksin pikku mökissä asumattomalla seudulla. Olivia huomasi pian, että hän ei ole tervetullut paikkakunnalle, sillä hän oli tummaihoinen ja nainen, epäsopiva yksilö miesvaltaisessa poliisilaitoksessa. Siispä Olivia oli viettänyt aikaansa ulkoilemalla ja kuntoilemalla sekä toivomalla, että työsuhde päättyisi nopeammin. Töihin tuli kiire, kun paikkakunnalta löytyi kuollut lapsi.

Stilton ja Olivia huomasivat pian tekevänsä yhteistyötä, joka vei heitä eriskummallisten ihmisten pariin, jopa 70-luvun vanha kultti nousi esille. Börjlindin pariskunta lukeutuu Ruotsin kokeneimpiin ja maineikkaimpiin käsikirjoittajiin. Heidän yhteistyötään on mm. 26 Beck-elokuvaa. Dekkarista löytyy sekä hyvin kirjoitettuja naiskuvauksia ja mieskuvauksia, joten tällainen naisen ja miehen yhteistyö kirjan kirjoittajina toimii mielestäni hyvin. Mustan aamunkoiton hyviä puolia oli taitava dialogi ja hyvin sujuva tarina. Henkilöt olivat uskottavia, mutta ehkä tämän dekkarin heikkous oli poliisityö, jota en aina uskonut mahdolliseksi, mutta onhan noita poliisityön kuvauksia kuultu tosielämästäkin, että ei se helppoa ole ja virheitä ropisee.
Ihan sutjakka kesädekkari, tosin sivuja on aika  lailla, mutta kiinnostavan tarinan parissa aika kului nopeasti ja sivut kääntyivät kuin itsestään.

Cilla ja Rolf Börjlind, Musta aamunkoitto ***
suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
S&S 2016
s. 443
Svart gryning 2014

Börjlind Cilla ja Rolf: Nousuvesi
Börjlind Cilla ja Rolf: Kolmas ääni

8 kommenttia:

  1. Kolmas ääni tuntuu tutulle, taitaa olla hyllyssä. Musta aamukoitto lähti mukaani viime viikolla. Luettava kesädekkari vaikuttaa hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousuvesi oli sarjan paras dekkari ja Kolmas ääni sitten. Tässä mustassa aamunkoitossa on asioita, jotka laskivat dekkarin arviota yhdellä tähdellä. Mutta onhan nämä ihan huippudekkareita kaikki ja jään innolla odottamaan tv-sarjaa.

      Poista
  2. Juuri tästä haaveilin, ja mietin aloittaakko koko sarja alusta vai hypätä suoraan tähän "itsenäiseen jatko-osaan". Mitä vinkkaat? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä hyppää tähän, sillä Nousuvesi on paras ja siinä kerrotaan Stiltonin ja Olivian taustat, jotka ovat jännittäviä.
      Tässä uusimmassa dekkarissa ei enää juuri muistella menneitä, mutta niistä on hyvä tietää esim. kuka Luna on ja mitä tapahtui viime dekkarissa Stiltonin ja Lunan välillä.
      Suosittelen Nousuvettä senkin puolesta, että se tv-sarja alkaa syksyllä.

      Poista
  3. "Nousuvedessä" kirjailijapari onnistui pitämään sillisalaatin ainekset kauniisti kulhossaan, joten kompaktimpaa jatkoa tuotannolle jäin mielenkiinnolla odottelemaan.
    Tuo Sinun "sutjakka kesädekkari" - toteamus lupaa hyvää päällimmäisenä pinossa kuikuilevalle aamunkoitolle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nousuvesi on tosi hyvä. Voisin lukea sen uudelleen nyt kun se tv-sarja on tulossa syksyllä. Stiltonin elämä kiinnostaa kovasti ja samoin Olivian. Börjlindin pariskunta on luonut tosi jännittävän sarjan ja tämä uusin oli aika pelottava.

      Poista
  4. Ihan makoisaa luettavaahan tämä oli, ei ehkä kaikkein persoonallisin kirjasarja, mutta luen varmasti aiemmatkin osat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et kai aloittanut tästä uusimmasta. Nousuvedestä on tehty tv-sarja. Oli hyvä. Kaikki taustajutut alkaa ensimmäisestä kirjasta.
      Tykkäsin tosi paljon.

      Poista