keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Isabel Allende: Henkien talo

Ja juuri sillä hetkellä - kuten Nivea muisteli vuosia myöhemmin - ahdistuneen hiljaisuuden keskellä kuului selvästi pikku Claran ääni:
- Psst! Isä Restrepo! Jos se juttu helvetistä onkin pelkkää satua, silloinhan meitä kaikkia on narrattu...

Olen lukenut uskomattoman sukukronikan, Henkien talo, joka on chileläissukuisen Isabel Allenden mestarinäyte tarinankertomistaidoistaan. Kirjan hurmaava alku alkaa del Vallen perheestä, jossa oli kaksi siskosta Rosa ja Clara. Näistä nuorempi Clara keskeytti pitkäpiimäisen ja tulikivenkatkuisen pyhäpäivän saarnan kirkossa. Isä Restrepo tietysti julmistui pikkutytön keskeytyksestä ja onneksi perhe ehti paeta kirkosta, ennen suolapatsaiksi muuttumistaan, mutta ehtivät kuulla loukatun arkkienkelin kamalan karjaisun ovelle:

- Sinä pirun riivaama tyttö! Röyhkeytesi on saatanasta!

Perhe oli pitänyt Claran kummallisuuksia erityispiirteinä, eikä niistä ollut haittaa kenellekään, ei vaikka ruoka-aikana suolakuppi siirtyi pöydän pintaa pitkin. Perhe oli myös tottunut Claran ennustuksiin ja toimi ennustusten mukaan. Nähkääs ne ennustukset toteutuivat aina. Esteban Trueba oli kihloissa del Vallen perheen tyttären Rosan kanssa, joka oli kuulu kauneudestaan ja vihreistä hiuksistaan. Sattui kuitenkin jotain ikävää, joten naimisiinmenosta ei tullut mitään. Esteban Trueba on yksi kirjan äänistä. Erittäin ikävä ihminen, mutta hänestä tuli kirjan patriarkka. Onhan se hyvä, että kirjasta löytyy myös kontrastia kaikelle hyvyydelle ja kauneudelle ikävistä ihmisistä ja tapahtumista. Kirja kestää koko 1900-luvun, joten sukupolvet tulevat tutuiksi.
Esteban meni myöhemmin naimisiin Claran kanssa, kun tämä täytti 19 vuotta ja rakennutti Claralle upean talon, josta tuli henkien talo, sillä henget liikkuivat siellä missä Clara oli. Onneksi nämä henget eivät puhelleet, eivätkä olleet kirjan pääosissa, niiden äänet kuulivat vain tietyt henkilöt. Henkien kanssa seurustelua pystyi myös oppimaan ja vahvistamaan ja tietyissä tilanteissa siitä oli jopa apua, ettei tiennyt maallisista asioista mitään, ainakin jos ne olivat ikäviä ja väkivaltaisia tapahtumia. Niitäkin kirjassa riitti.

Alustalaisten elämä oli kaikkien väittelyidemme aiheena. Tai ei aivan kaikkien. Väittelimme myös maailmansodasta. Minä seurasin natsijoukkojen etenemistä olohuoneen seinään kiinnittämästäni kartasta, ja Clara puolestaan neuloi sukkia liittoutuneiden sotapojille. 

Esteban ja Clara saivat tytön ja kaksospojat. Kirjassa edetään vielä seuraavaan sukupolveen, jolloin Estebanin ja Claran tytöntyttö Alba oli yliopisto-opiskelija ja rakastunut. Maassa kuohui ja opiskelijatkin olivat innolla mukana luomassa muutosta. Tuossa vaiheessa sosialistit pääsivät valtaan, mutta eivät pitkäksi aikaa, sillä maassa tapahtui sotilasvallankaappaus, josta oli ikäviä seurauksia, ihmisiä katosi vankiloihin ja keskitysleireille. Heitä löytyi tapettuina tai sitten heitä ei löydetty enää koskaan. Suuri osa ihmisistä lähti pakolaisiksi muihin maihin.  Isabel Allende lähti sotilasvallankaappausta pakoon Venezuelaan vuonna 1973. Nykyisin hän asuu Kaliforniassa. Chilen presidentti Salvador Allende oli kirjailijan isän serkku ja hänet surmattiin vallankaappauksen aikana. Henkien talo on kirjailijan esikoisteos ja siitä on tehty samanniminen elokuva. Aiheensa kirjaan kirjailija sai, kun hänen isoisänsä oli kuolemaisillaan ja kirjailija alkoi kirjoittaa hänelle kirjettä. Kirjeestä tuli oman suvun vaiheista kertova kirja. Kirja, jossa siirrytään tunnelmasta toiseen, historiantapahtumista seuraavaan, sukupolvien vaihtuessa ja poliittisten kriisien ravistellessa suvun henkilöitä. Kirjassa rakastetaan ja vihataan, tunnetaan tuhansia tunteita ja kysytään neuvoja hengiltä.

Sitten isoisä ja minä otimme toisiamme käsipuolesta ja kuljimme talon läpi seisahtuen joka paikkaan muistelemaan menneitä ja tervehtimään entisaikojen näkymättömiä henkiä, jotka olivat kaikista myllerryksistä huolimatta pysyneet paikoillaan.

Isabel Allende, Henkien talo *****
suom. Jyrki Lappi-Setälä
Otavan Kirjasto 2010  toinen painos
s. 436
La casa de los espiritus 1982
ensim. suomal. painos 1985

Kirjasta ovat bloganneet mm. Marika, Marile, Jassu, Anni ja Lilli

Kauanko ihminen elää?
Tuhatko vuotta vai yhden ainoan?
Elääkö viikon vai vuosisatoja?
Kauanko ihminen kuolee?
Mitä tarkoittaa ikuisesti?

Pablo Neruda



17 kommenttia:

  1. Kiva, kun tykkäsit tästä - ihana kirja! En ole vielä ehtinyt lukea Allendelta muuta kuin Henkien talon, mutta jo tällä hän ponkaisi suosikkilistalleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minullekin ensimmäinen ja hieno juttu, että se on myös esikoiskirja :) Hyvä me :)

      Poista
  2. Nyt olen kateellinen. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että olenko lukenut sittenkään tuota. Olen ajatellut ottaa lukuun ja varmistaa. Ainakin minulla on tuo kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän se on helppo tarkistaa lukemalla kirja, jos se on hankittuna :)
      No olet sinä lukenut paljon muita kirjoja, joita minä en ole lukenut :)

      Poista
  3. En muista enää kovin tarkkaan tapahtumia, vain sen että Henkien talo oli ihana ja Allenden maaginen realismi lumoavaa. Pakolaisaika Venezuelassa oli riipaisevaa. Oliko se tässä vai jossain toisessa Allenden kirjassa - en ole aivan varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ei ollut pakolaisaikaa Venezuelassa, joten se on jossakin toisessa kirjassa. Nyt kyllä alkoi kiinnostamaan se pakolaiskirja, kiitos lukuvinkistä ;)

      Poista
    2. Kyse oli varmaan kirjasta Mi pais inventado - The invented Country. Ei ole suomennettu. Se on muistelmateos vuodelta 2004, jossa Allende kertoo nuoruudestaan ja rakkaasta Chilestään, ja pakolaisen tunnoistaan.

      Varasin sinun innoittamanasi pari lukematonta Allendea!

      Poista
    3. Voi kustantamot, nyt olisi halukas lukija tuolle kirjalle. Pitäisköhän antaa vinkki Otavalle ;)

      Hyvä Riitta, Allendea blogimaailmaan, niin kiinnostus herää muillekin lukijoille :)

      Poista
  4. Olen usein hiplaillut Isabel Allenden kirjoja, mutta vielä en ole lukenut. Voisin minäkin aloittaa tutustumisen hänen kirjoihinsa sitten tällä henkien talolla: vaikuttaa nimittäin varsin kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ollut niin kiinnostunut Allendesta, että hyllyssä on ollut kaksi lukematonta Allenden kirjaa pitkään, en edes muista kuinka kauan. Onneksi innostuin lukemaan ja huomasin mikä aarre tämä kirja on. Lukuiloa :)

      Poista
  5. Hyvin kiinnostavaa. Taas joudun tylsästi toteamaan, että tämäkin on kirjoja, jotka mun on pitänyt jo vuosia lukea, mutta en vielä ole saanut aikaan. Kenties tätä voisi miettiä klassikkohaasteeseen vai mitä olet mieltä, joko tämä ansaitsee klassikon statuksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on klassikko ja voit lukea sen klassikkohaasteeseen. Julkaisustahan on yli 30 vuotta ja kirja on klassikkoainesta :)

      Poista
    2. Kiitos Mai. Jos joku urputtaa Henkien talon klassikkoasemaa vastaan, niin ohjaan hänet sinun puheillesi. Olen jo valinnut kirjan seuraavaan klassikkohaasteeseen, mutta otan tämän kesän klassikkohaasteeseen sitten. Tämäpäs mahtavaa, niin ei tarvitse tätäkään asiaa enää pähkäillä. :D

      Poista
    3. Uskon ja luotan siihen, että sellaisia urputtajia ei ole olemassakaan tämän kirjan suhteen, muutenhan pieni urputus ja erimielisyyys on välistä ihan suotavaa.
      Tuli tuosta mieleen, että olenkohan minä valinnut jo kirjaa klassikkohaasteeseen. Hyvä kun vinkkasit, sillä tuo aika hurahtaa nykyisin todella vauhdikkaasti :)

      Poista
  6. Henkien talo on kyllä aivan ihana ja pakko viimeistään joulun tienoilla ottaa lukuun Allenden joku kirja. Kaikki mitä tähän mennessä olen lukenut on ollut tosi hyviä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun yöpöydällä on ollut pitkään Auroran muotokuva, ihan muistutuksena, että lue minut. Henkien talo oli tuossa työpöydän vierellä olevassa lue minut-pinossa ;) Monta kirjaa olisin voinut jättää lukematta ja lukea ennemmin Henkien talon, on se niin hyvä <3

      Poista
  7. Henkien talo on minunkin ikisuosikkini. Tein tästä kirjallisuuden kandidaatintyönikin aikoinaan. Maaginen realismi on tässä romaanissa upeaa, erityisesti itseäni on kiehtonut kirjassa esiin tuleva ajatus siitä, että asiat ikään kuin toistuvat ja kiertävät kehää suvussa ja sukupolvelta toiselle.

    Tästä tehtyä elokuvaa en ole vieläkään nähnyt, vaikka pääosissakin on peräti Meryll Streep ja Winona Ryder!

    VastaaPoista