tiistai 18. lokakuuta 2016

Mauri Kunnas: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset


Eräänä aamuna Nauravan mörön majatalon käkikello oli pysähtynyt. Käki oli kai kyllästynyt viileään ilmanalaan ja lähtenyt etelään.

Satupäivän lastenkirja on tietysti Mauri Kunnaksen Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset, koska kummituksia ja aaveita alkaa ihan selvästi olla lähistöllä. Ne odottavat juhlimista, Halloweenia. Satukirjan majatalolla on myös tyyliin sopiva nimi: Nauravan mörön majatalo. Nauravan mörön majataloa emännöi Fiina-rouva, talonmiehenä toimii Igor ja hänen puolisonsa Bertta on kokki ja taloudenhoitaja. Koska majatalon käkikello pysähtyi, eikä toiminut enää, päätettiin hankkia uusi kello. Eno huomasi päivän lehdestä huutokauppailmoituksen ja sinne lähdettiin yksissä tuumin: eno, Emma, Oskari, Igor ja Fiina-rouva.

Ostaa nyt rikkinäinen kaappikello, Igor naureskeli. Hän oli myös huutanut kellon, mutta omasta mielestään paljon paremman: hänen komea taskunauriinsa oli ainakin melkein ehjä.

Eno oli taitava korjaamaan tavaroita ja pian kaappikello toimi hyvin. Illalla kaikki katselivat hienoa vanhaa kaappikelloa ja kuuntelivat sen rauhallista raksutusta. Pian oli nukkumaanmenoaika. Emma ja Oskari nukkuivat kerrossängyssä, mutta valvoivat, sillä jostakin kuului kummallisia ääniä. Aamulla huomattiin, että kaappikello oli hiljentynyt. Joku oli työntänyt lusikan koneistoon. Seuraavana aamuna kaappikello oli jälleen pysähtynyt ja kellon ympärillä oli jotakin kummallista. Näin jatkui aamusta aamuun, aina kello oli pysäytetty jollakin keinoin. Eräänä aamuna pyykkinarulta löytyi jotain vieläkin kummallisempaa, jota täytyi tutkia tietokirjasta.

Illalla, heti kun aurinko laski, majatalon väki piiloutui halliin vartioimaan salaperäistä kaappikelloa. Tunnit kuluivat, ja kohta koitti keskiyö.

Mauri Kunnas on tehnyt huumoripitoisen kummituskirjan lapsille ja lapsenmielisille hauskoine kuvineen. Mitä tapahtui seuraavaksi, se kannattaa lukea kirjasta ja katsella kuvista. Näissä Mauri Kunnaksen kuvakirjoissa kuvilla on valtavan suuri merkitys tarinan ymmärtämiselle. Tietysti kummitustarinat ovat ihanan pelottavia, mutta lukemalla kirjan voi pelkokin hieman vähentyä, ainakin pikkuriikkisen verran, pikkurillin kynnen verran, nuppineulanpään verran... hhuuuuuiiiiii!!!!!!

Mauri Kunnas, Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset *****
kuvitus Mauri Kunnas, Tarja Kunnas
Otava 2016   15. painos
s. 25
ensimmäinen teos julkaistu 1996

Kunnas Mauri: Seitsemän koiraveljestä
Kunnas Mauri: Hyvää yötä, herra Hakkarainen
Kunnas Mauri: Koirien Kalevala
Kunnas Mauri: Apua, merirosvoja!





8 kommenttia:

  1. Kaunis perhonen Skye Walker on ilmestynyt Kirjasähkökäyrän lukijaksi. Tervetuloa :)

    VastaaPoista
  2. Meidän vanhassa 1930-luvulta peräisin olevassa saaritalossa oli yhtä vanha seinäkello kuin talo ja siinä oli tietysti heiluri. Jos kello jäi yöksi raksuttamaan, heräsin aina yöllä, kun minun sydän tikitti kellon tahtiin. Siispä yritin muistaa joka ilta pysäyttää kellon, ja aamulla se sai sitten jatkaa. Tätä operaatiota kesti muutaman vuoden, mutta sitten kello suuttui, eikä ole sen jälkeen toiminut.

    VastaaPoista
  3. Mai voi hurja: Mauri Kunnaksen hyväntuulisuutta ei voita mikään eikä mörköjä näin aamutuimaan:) Pakkohan se oli pienenä iltaisin varmistaa, ettei se mörkö sängyn alla luuraa, sen kun sanottiin vievän tuhmat lapset... Nykylapset tietävät, ettei mitään mörköjä oikeasti ookkaan ja hyvä niin. Ehkä Sinun kellomörkösi livahti huitsinnevadaan, kun eliminoit siltä kellon sydämenlyönnit... Naurava mörkö aiheutti aamuhymyt; kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :)
      Älä kuule uskokaan, että jäisin yksin saareen yöksi. Aivan varmasti joka huoneessa olisi valot päällä ja siltikin nukkuminen olisi kiikun kaakun pelottavaa. Minut on pienenä peloteltu uskomaan mörköihin ja jokin itsesuojeluvaisto käskee alkukantaisella intuitiolla pakenemaan vielä kun voi. Kammottavia nauravia mörköjä. Luepas kirja, niin tiedät mitä siellä kellon sisällä ehkä on ;)

      Poista
  4. Kuulostaa lupaavalta, Kunnaksen kirjat ja kuvitukset ovat niin ihania<3 Laitanpa tämän muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kuulut Jassu Mauri Kunnaksen ihailijapiiriin. Uskomaton kuvataiteilija ja kirjailija samassa paketissa <3

      Poista
  5. Mauri Kunnaksen kirjat oli lapsena ihan parhaita. Etittiin aina, että missä Herra Hakkarainen nyt kävelee unissaan ja että missä on hämähäkkejä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on vieläkin kiva ettiä, että missä se Herra Hakkarainen on menossa ;) Ja se karvapallo ;)

      Poista