Heidi kesti hänen katseensa kertaakaan silmiään räpäyttämättä, sillä isoisä, jolla oli pitkä parta sekä tuuheat yhteenkasvaneet harmaat kulmakarvat, jotka muistuttivat jonkunmoista heinäkasvia, oli niin kummallisen näköinen, että Heidin täytyi häntä oikein perinpohjaisesti tarkastella.
Sveitsiläisen Johanna Spyrin (1827-1901) kirjoittama Pikku Heidi-kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1881. Ensimmäisen kerran olen lukenut kirjan hyvin pienenä tai sitten se on minulle luettu. Varsinkin äitini nuorin sisko oli innokas lukemaan minulle kirjoja. Sarjan kirjoista on tehty myös elokuvia, jotka katsoin pienenä. Heidi on orpo tyttö, jota hänen äitinsä sisko on hoitanut, mutta ei pystynyt enää hoitamaan, joten hän vei Heidin tämän isoisän luokse alppitunturille.
Joissakin kirjoissa isoisää kutsutaan alppivaariksi, tässä kirjassa tunturisedäksi, mutta Heidille hän on isoisä. Isoisä on saanut ikävän maineen kyläläisten keskuudessa, joten hän on rakentanut pienen kotinsa korkealle tunturiin, kauas muiden ihmisten seurasta. Hän pakoili muiden ihmisten seuraa ja muut ihmiset karttoivat isoisää. Kukaan ei pitänyt siitä, että pieni tyttö joutui isoisän luokse asumaan, mutta Heidipä ei ollut moksiskaan. Hän rakasti heti Alppeja, vuohia ja sai seuraa Vuohi-Pekasta, joka paimensi vuohia. Näin kului muutama vuosi. Kylän pappi kävi patistelemassa isoisää, että Heidin pitäisi mennä kouluun, mutta isoisä oli eri mieltä.
Sitten tuli päivä, jolloin Heidin täti tuli noutamaan Heidin eräälle tytölle leikkikaveriksi. Tyttö asui kaukana, kaukana suuressa kaupungissa. Kaupungissa asuminen oli Heidille järkytys ja Heidi oli järkytys taloudenhoitajalle. Heidi hankki melkein ensitöikseen taloon kissanpoikasia, joita taloudenhoitaja inhosi. Heidi teki kaikkea muutakin, jota taloudenhoitaja ei voinut sietää. Edes Heidin nimi ei kelvannut hänelle. Kaupunkielämä ei sopinut Heidille ja hän kärsi sunnattomasti.
Tämä lapsuudenaikainen kirja oli mukava lukea pitkästä aikaa, tosin kirja on aika uskonnollinen, jota en muistanutkaan. En luultavasti ole lukenut kirjaa edes tytölleni. Kirjan aidossa kansikuvassa on piirretty tyttö, jolla on tirolilaismekko päällä. Valkoinen pusero, hihaton sininen mekko ja valkoinen esiliina edessä. Heidi oli hyvin omatoiminen tyttö ja ihme, että hänelle ei sattunut isossa kaupungissa isompia haavereita. Johanna Spyrin Pikku Heidi on oikea klassikko lastenkirja, jonka maailmankuva ja teksti voi tuntua nykyajan lukijoista vanhahtavalta, mutta itse hyppelin mielelläni Alpeilla tunturikukkien seassa.
Johanna Spyri, Pikku Heidi ****
suom. Irene Mendelin (1864-1944) suomennos 1905
Perhekirjat 2015
s. 325
ensimmäinen suomennos 1885, suomentajia löytyy useita.
Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen, sekä Luetaanko tämä?-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.
:)
VastaaPoistaTämä on mukava kirja, josta bloggaan 12.6 .
:)
PoistaSinulla on uskomaton bloggausrytmi. Kiva, että Pikku Heidi on päässyt lukulistallesi :)
Tämä on kyllä niin ihana tarina ja tuo kirjasi kansi on erityisen suloinen!
VastaaPoistaTuo kirjan kansikuva oli yllätys, kun varasin kirjan netissä, niin ei siinä ollut tuota kansikuvaa. Tykkään tosi paljon tuosta kuvasta, minustakin oikein suloinen <3
PoistaPikku Heidi on kyllä ihana tarina ja filmaukset mukavia, tosin se Shirley-versio ei ole minun makuuni, kun siinä oiotaan tai mutkistetaan tarinaa vähän sellaiseen tyyliin, että kirjan luonne kärsii.
VastaaPoistaEn ole nähnyt Shrley-versiota tai en ainakaan muista sellaista.
PoistaKiva juttu, että kirja oli sinullekin ihana.
Oih, tämä on ihana tarina! Näin sen elokuvana lapsuudessani ja luin jatkokertomuksena eräästä vanhasta iltasatukirjasta, jossa oli 365 pitkää sekä lyhyttä satua. Täytyykin koittaa etsiä, jos kyseinen kirja vielä olisi isovanhempieni luona, jossa sitä luin.
VastaaPoistaKiva kuulla, että Pikku Heidi on monen sukupolven kirja ja lämpimiä muistoja löytyy sinultakin. Tämähän on jo todella vanha lastenkirja, mutta Sveitsissä edelleen yksi matkailuvaltti.
PoistaPikku Heidi herättää kyllä lämpimiä muistoja. Muistan lapsena katsoneeni Heidistä tehtyä sarjaa tai elokuvaa ja lukeneeni kirjankin. Olikin tosi kiinnostavaa lukea sinun mietteitäsi - minäkään en olisi muistanut, että kirjassa on uskonnollsia sävyjä.
VastaaPoistaKun ajattelee kirjan julkaisuaikaa 1800-luvun loppupuolella, niin uskonnollahan oli aika suuri merkitys arkielämässä, joten siksikin se on hyvä ajankuvaus. Luulen, että joissakin suomennoksissa uskonnollisuutta on vähennetty, mutta lukemassani kirjassa se oli vahvasti läsnä.
PoistaJännä, että se uskonnollisuus oli hävinnyt muistista.
Ihana kansikuva tässä Pikku Heidi painoksessa, joka on uusi! Onko kirja isotekstinen, kun sivuja on noin paljon? Vai sisältääkö tämä myös Heidi osaa käyttää oppiaan? Pikku Heidi on minulle jäänyt erityisesti mieleen tv-sarjasta, josta Katja mainitsikin. Kirjankin olen joskus lukenut. :)
VastaaPoistaTämä kirja on isotekstinen, siksi sivuja on paljon. Piilotin isotekstisen pallukan kukkien alle ;) Miksi pilata kaunis kuva, voisihan sen isotekstisen laittaa vaikka alareunaan. Koskaan ei tiedä mitä saa, kun varaa netin kautta kirjaston kirjoja.
PoistaTätä kantta en olekaan nähnyt. Pikku Heidi oli minunkin suosikkejani lapsena. Muistelen kirjan tunteneen aika eksoottiselta, kun oli vuoria ja raikasta vuoristoilmaa, joka pystyi parantamaan ja tekemään iloiseksi... tai siltä se ainakin nuoresta lukijasta tuntui. :) Ihana kirja.
VastaaPoistaKyllä tämä oli sellainen lapsuuden kirja mikä jäi mieleen ja kuulosti hauskalta. Lisäksi elokuvat olivat kivoja. Tuli lapsena sellainen kaipuu Alpeille ja Sveitsiin, mutta vieläkin siellä on käymättä. Mies on käynyt työnsä puolesta aika monessa maassa, jopa Sveitsissä. Itse olen sitten kolunnut noita suomalaisia tuntureita.
PoistaMukava kirja lapsuudesta :)
Oi, Pikku Heidi! Tämä oli yksi lapsuuden kirjasuosikkeja. Pitäisikin lukea uudelleen.
VastaaPoistaKiva kuulla, että sinäkin kuulut Heidi-kirjojen lukijoihin <3
PoistaBloggaus nosti mieluisia muistoja esiin, lopussa tuli jopa Sound of Music mieleen kun niin hauskasti mainitsit hypelleesi Alpeilla tunturikukkien seassa. Edelweiss, Edelweiss, tralla laa... 😀
VastaaPoistaOlen nähnyt ainakin yhden leffan ja TV-sarjan. Uskonnollisuutta en muista, mutta tokihan ihminen tulee uskonnolliseksi kun Alpeilla asuu ja taivas on lähellä 🙂
Kirjoitit kauniin runon Kristan muistoksi. Lueskelen vasta nyt viimeaikaisia postauksiasi kun olen ollut runsaan viikon vähän siellä sun täällä poissa blogeista. Mukavaa huhtikuuta ja tätä kuluvaa viikkoa 💕
Kiitos Rita 💕
PoistaRuno Kristalle on Chisun laulu ja alapuolella on linkki, jonka kautta pääset kuuntelemaan laulun, se on todella hieno.
Pikku-Heidi on toi muistoja mieleen ja tulee ottaa huomioon , että kirja on 1800-luvulta, jolloin uskonnollisuus näkyi kirjallisuudessa enemmän kuin nykyään. Ehkä sitä pienenä ohitti sellaiset asiat ihan luonnollisesti, vaikka silloin iltarukous kuuluikin joka iltaiseen nukkumaanmenorituaaliin.
Mukavaa huhtikuun alkua sinullekin 💕
Pikku-Heidit luin lapsena monta kertaa. Tykkäsin näistä hirveästi.
VastaaPoistaKiva kuulla. Ajattelin, että tuleekohan nyt liian vanhasta klassikkosatukirjasta postattua, mutta yllättäen Heidi on ollut monen sukupolven lempikirja 💕
Poista