lauantai 10. kesäkuuta 2017

Jenny Rogneby: Leona - Tarkoitus pyhittää keinot

En olisi ikinä uskonut, että päätyisin terapeutin luo uskoutumaan elämästäni. Vielä pari kuukautta sitten se ei olisi käynyt mielessäkään. Ei ollut minun tapaistani hakeutua kallonkutistajalle. Mutta kaiken tapahtuneen jälkeen olin nollapisteessä.
Ei, miinuksen puolella.
Taloudellisesti.
Henkisesti.
Fyysisesti.

Ruotsalaisen rikostutkijan Jenny Rognebyn Leona-sarja jatkuu toisella dekkarilla Tarkoitus pyhittää keinot. Leona Lindberg on tukholmalainen rikospoliisi, joka ei kaihda kulkea kadun molempia reunoja. Leona tuntee sekä poliisipiirit että rikollispiirit ja on molemmissa kuin kotonaan. Kotona asiat olivat pahemmin kuin koskaan ja sen vuoksi hän kulki yksityisellä terapeutilla, sillä terapeutti sai hänen harhailevat ajatukset rauhoittumaan. Leona oli jälleen velkaantunut pahasti ja eräs rahanvaihtaja kiristi häntä päivittäin. Lopulta puhelimeen tuli Leonan tytön kuva. Rahaa oli saatava keinolla millä hyvänsä. Pokerinpeluu oli taaksejäänyttä elämää, siinä ei voinut voittaa. Leonan mielessä pyöri iso rikos, joka toisi miljoonia, mutta hän tarvitsi apureita.

Kaikki oli poissa. Jalkaterät. Nilkat. Sääret. Polvet. Isot, valkoiset pötköt ulottuivat pitkälle reisiin. Ne näyttivät kummallisilta. Ne olivat kuin kaksi muodotonta kipsimöykkyä.

Tukholmassa oli sattunut pommiräjähdys ja kuin kohtalon oikusta pommimies oli jäänyt henkiin. Leonan tehtäväksi tuli selvittää oliko miehellä apureita, oliko pommeja jossakin lisää ja oliko mies terroristi. Henkisesti huonossa tilanteessa Leona ei olisi jaksanut viettää päiviään pommimiehen luona sairaalassa, sillä mies ei ollut puhunut vielä mitään ja oli huonossa kunnossa. Tuloksia oli kuitenkin tultava ja esimiehet painostivat lujaa, sillä kukaan ei halunnut lisää pommeja.

Leonan apurihankinta vaati paljon aikaa ja heidän kouluttaminen vielä enemmän. Aikaa ei ollut tarpeeksi ja sitäpaitsi rikoksentekoajankohta aikaistui useammalla päivällä. Lisäksi rahanvaihtaja saapui henkilökohtaisesti paikalle painostamaan, joten Leonan hermot kiristyivät entisestään. Mitä tapahtui miljoonille, mitä pommimiehelle, mitä rahanvaihtajalle? Lue Leonan vauhdikkaasta sekunttiaikataulusta. Jatkuuko poliisiura vai vaihtuuko elämä miljoonien avulla unelmaksi, mutta muista Leona, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Leona ei taida ihan pienistä säikähtää, kun on kyse isoista rahoista.

Jenny Rogneby, Leona - Tarkoitus pyhittää keinot **
suom. Anu Koivunen
Bazar 2017
s. 426
Leona - Alla medel tillåtna 2016

Rogneby Jenny: Leona - Kortit on jaettu

4 kommenttia:

  1. Mai, tuo oli kelpo muistutus Leonalle! Rognebyllä on taito pitää hanskassaan melkoinen henkilökaarti ja viskellä ilmaan juonenpätkiä kuin jonglööri pallojaan, ilman että kokonaisuus pirstaloituu punaisen langan hävittäväksi kaleidoskoopiksi. Kepeää kesäkerrontaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni haluaa äkkirikastua, mutta onkohan se niin viisaasta puuhaa. Ei se onni taida tulla isoilla rahoilla ja ei ainakaan rikoksilla. Kepeää kesälukemista:)

      Poista
  2. Koetin lukea tätä, mutten jotenkin innostunut samalla tavoin kuin sarjan ensimmäisestä osasta. Mukavan erilainen sarja kyllä on kyseessä. Vauhdikas mimmi tämä Leona. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli minustakin heikompi kuin eka kirja, mutta ihan passeli dekkari. Huono terapeutti ;)

      Poista