Varoitus

Norjalainen Karin Fossum on kirjoittanut dekkarin, jossa pahuus seuraa pahuutta ja kiusatusta tulee pahanilkinen kiusaaja, jonka seuraukset johtavat pahan leviämiseen ympäristöön ja ihmisiin. Varoitus (Varsleren 2009, suom. 2010) on kymmenes suomennettu Fossumin kirja, jonka pääosaa esittää komisario Konrad Sejer.

Konrad Sejer on yli viidenkymmenen, hänellä on yksi tytär ja tyttärenpoika, joka on adoptoitu. Vaimo on kuollut syöpään tyttären ollessa pieni. Konrad on leppoisa, syvällisesti ajatteleva ja harkitseva poliisi. Nopeat liikkeet ja äkkiryntäykset rikollisten luokse eivät ole Konradia varten, joka on alkanut kärsiä huimauksesta, mutta tyypillisenä miehenä, pysyttelee pois lääkäristä, vaikka vävypoika on lääkäri.

Pirullinen kiusantekijä tulee kirjassa esille heti alussa ja on Konradin ohella yksi dekkarin kertojista. Kirjassa seurataan mitä hän tekee kotonaan ja isoisänsä luona, mutta tarkemmat seuraukset jätetään itse kullekin kiusatuista esiteltäväksi. Kiusanteot ovat ilkeitä ja vain paha ihminen voi keksiä kyseisiä tekoja. Pahan taustalta voidaan löytää yksinäisyyttä, köyhyyttä ja sosiaalista estoisuutta muita ihmisiä kohtaan.

Syyllinen jää kiinni, mutta häntä ei laiteta ikänsä vuoksi tutkintovankeuteen, vaan hänen on ilmoittauduttava kolmesti viikossa poliisille ja aina Konrad Sejer itse puhuttaa tekijää ja yrittää ymmärtää tämän tekoja. Pian lähistön ihmiset tietävät kuka on vastuussa ilkeistä teoista ja mitä sitten tapahtuu, voit lukea Fossumin dekkarista. Jännitystä alusta loppuun.

Ruusuvettä ja lammaspataa

 

Aminpourin kauniit iranilaiset sisarukset Marjan, Bahar ja Layla tulivat tutuiksi Lumoavien mausteiden kahvilasta, joka kirjassa sai nimen Babylonian cafe. Tämä Marsha Mehranin jatkokirja Ruusuvettä ja lammaspataa (Rosewater and Soda Bread 2008 suom. 2009) jatkaa vuoden päästä uusin tapahtumin hiljaisen kylän elämänmenoa, jossa jokainen tuntee toisensa paremmin, kuin itse tuntisi itsensä.

Perheen nuorin tytär 16 v. Layla jatkaa opiskeluaan lukiossa ja seurustelee poikaystävänsä kanssa ja Bahar on löytänyt elämälleen uuden suunnan, jota haluaa seurata koko sydämestään. Perheen vanhimmalle tytölle Marjanille kirjan tarinassa on viritelty rakkautta ja suuria tunteita, mutta myös huolenaiheita ihan riittämiin. Marjan on siskoksista se, joka hoitaa ja huolehtii asioista enemmän, kuin yksi ihminen jaksaa kantaa, joten pientä uupumista ja sekoilua on luettavissa kirjan sivuilta.

Marjan joutuu myös yllättävien tapahtumien keskipisteeseen ja joutuu jopa jonkin sortin salapoliisihommiin, jotta tapahtumille löytyisi selitykset. Kyläläiset sekaantuvat joka asiaan ja luulottelevat ja kääntävät asiat aivan sekaisin etsiessään paholaista. Irlantihan on tunnettu haltijoistaan, joihin ihmiset uskovat, ja myös niistä voi lukea kirjan sivuilla.

Kirjassa tehdään hyvää ruokaa ja nyt reseptit löytyvät kirjan takaosasta. Kirja on lempeää luettavaa, leppoisaa elämänmenoa ja hauskoja tapahtumia. Osassa tekstiä palataan aikaan Teheranissa ja niihin järkyttäviin tapahtumiin, jotka pakottivat tytöt pakomatkalle. Kirjassa puututaan myös katolisen Irlannin aborttikysymyksiin ja ehkäisyyn, mutta siten, että lukija voi itse tehdä oman päätöksen, miten suhtautua Irlannin tiukkaan aborttivastaisuuteen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun loppupuolelle, joten ihmisten ajatuksista ja teoista näkyy tuon ajan elämänmeno.

Marsha Mehran, Ruusuvettä ja lammaspataa ****
suom. Hanna Kaarakainen
Tammi 2009
s. 331
Rosewater and Soda Bread 2009

Lumoavien mausteiden kahvila

Jos kaipaat lukukokemukseltasi mausteita, herkullisia ruokia ja jopa reseptejä, iranilaisen Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvila (Pomegranade Soup 2005, suom. 2006) sopii sinulle. Suomalainen nimi on mielestäni paljon sopivampi kirjan sisällölle, vaikka kyllä kirjassa keitetään myös granaattiomenakeittoa ja keittoon on myös resepti.

Kirja kertoo kolmesta sisaruksesta Marjanista, Baharista ja Laylasta, jotka pakenivat Iranin vallankumousta vuonna 1979 aluksi Lontooseen. He pakenivat, koska Baharin mies oli väkivaltainen ja Teheranissa asuminen ei ollut enää turvallista nuorille naisille. Baharin mies löysi heidät Lontoosta, mutta tytöt pakenivat jälleen ja nyt Irlantiin syrjäiseen pieneen kylään, jota hallitsi rautaisella otteella Thomas McGuire.

Tytöt perustivat kahvilan, mutta alkuun paikkakuntalaiset vierastivat outoja hajuja ja keitoksia. Juorut vahvistivat kyläläisten luulotteluja ja pahansuopaisuutta tyttöjen kahvilaa ja itse tyttöjä kohtaan, jota lietsoi olutparoni Thomas McGuire. McGuire olisi halunnut itse tyttöjen kahvilapaikan, jotta olisi perustanut siihen diskon, sillä salaisissa ajatuksissaan, hän oli dj ja diskotanssin kuningas.

McGuirea otti päähän, kun hän kuuli, että hänen nuorempi poikansa seurusteli Laylan kanssa. Niinpä vanhempi velipoika sai kulkea pariskunnan perässä ja kirjata isälleen kaikki, mitä nuori pari teki. Vanhempi veli rakastui myös itse Laylaan. Kylän miehet katselivat kauniita tummapintaisia tyttöjä ihailevasti, mutta naiset saivat siitä uutta vettä myllyynsä.

Pikkuhiljaa hyväkäytöksisten tyttöjen kahvila alkoi menestyä ja he saivat hyviä ystäviä, jotka tukivat ja kannustivat kahvilan pidossa. Ruoka oli myös niin maittavaa, että katolinen pappi kävi joka päivä syömässä samaa ruokaa, johon ihastui ensimmäisellä kerralla. Ihastuin kirjaan ja onneksi siihen löytyy myös jatkokirja eli Ruusuvettä ja lammaspataa. 

Marsha Mehran, Lumoavien mausteiden kahvila ****
suom. Hanna Kaarakainen
Helmi 2006
s. 302

Jørgen Brekke: Armon piiri

 

Norjalaisen Jørgen Brekken esikoisdekkari Armon piiri (2011) kertoi Johanneksen kirjasta ja murhaajasta, joka sai kirjasta sairaita kiksejä alkaa sarjamurhaajaksi. Murhaaja käytti veitsiä ja muita iljettäviä puuhia, mutta onneksi jäi lopulta kiinni.

Johanneksen kirjaa seurattiin 1500-luvulla, ja nykyiset tapahtumat sijoittuvat vuoden 2010 Trondheimiin sekä Richmondiin. Trondheimin sarjamurhaajajahtia johti Odd Singsaker, ja Richmondin jahtia johti Felicia Stone. Molemmissa paikoissa tapahtui vastaavanlainen murha, toinen miehelle ja toinen naiselle.

Trondheimissa poliisit jahtasivat miestä, jonka vaimo ja poika katosivat muutama vuosi aiemmin. Richmondissa epäilty oli vanhojen kirjojen keräilijä, joka halusi Johanneksen kirjan itselleen. Johanneksen kirjaa säilytettiin norjalaisessa museossa Trondheimissa.

1500-luvun kertomukset liikkuvasta parturista ja hänen oppipojastaan olivat mielenkiintoista luettavaa. Tuon ajan partureiden työnkuva ei ollut ainoastaan hiusten ja parran leikkuuta, vaan työhön kuului amputoimisesta lähtien kaikenlainen veitsenkäyttö ihmisten vaivoissa, sekä eläville että kuolleille. Kuolleiden silpominen oli kiellettyä, mutta lääketiede ei olisi kehittynyt, jos ihmiset eivät olisi tutustuneet mitä ihmisen ihon alla on.

1500-luvun kerronta nivoutui hyvin yhteen nykyajan tarinan kanssa. Norjalainen poliisi näytettiin kömpelöltä, hitaalta ja tehottomalta amerikkalaiseen poliisiin verrattuna. Norjalaiset yrittivät estellä yhteistutkimusta, mutta amerikkalainen naispoliisi oli jo lentokoneessa tulossa tutkimaan murhien samankaltaisuutta. Singsaker meni nukkumaan muutamaksi tunniksi, kun piti toimia ja etsiä murhaajaa, joka tuntui hieman turhan kärjistävältä, mutta sen ymmärsi, kun oli kyseessä leikkauksesta toipuva poliisi.

 

Kirja loppuu onneksi onnellisiin tapahtumiin, mutta ruumiita tässä kirjassa oli kyllä ihan tarpeeksi. Ei siis sovi herkimmille lukijoille.

 

 

Jørgen Brekke, Armon piiri

Suom. Katriina Huttunen

Johnny Kniga 2011

s. 346

Nådens omkrets 2011  

Dekkari 

Herttaseiska

 

Vauhdikasta luettavaa Stephanie Plumin seurassa löytyy seitsemännestä Janet Evanovichin dekkarista Herttaseiska (alkuteos Seven up 2001 suom. 2011). Evanovichin kirjojen nimistä näkee, monesko kirja Stephanie Plum-sarjasta on menossa. Ensimmäisen kirjan nimi oli Ensin rahat ja siitä on tehty elokuva. Kirjat ovat mielettömän hauskoja, ja jos olet allapäin, niin suosittelen kirjoja nauruterapiaksi. Luin Herttaseiskaa junassa ja linja-autossa, mutta minun oli aivan pakko nauraa hekottaa ääneen kirjan juonenkäänteissä. 

Stephanie Plum on palkkionmetsästäjä, eli hän yrittää saada serkkunsa Vinnien maksamat syytetyt oikeuden eteen kuulemaan minkä tuomion he saavat oikeudessa. Syytetyillä oli mahdollisuus takuuta vastaan päästä vapaaksi oikeudenkäyntiin asti, ja Vinnie maksoi näitä takuita. Jos syytettyä ei saatu oikeuden eteen, Vinnie menetti takuut. Herttaseiskan yksi syytetyistä oli vanha mafiapomo, sokea ja melkein kuuro, alapäässäkään ei tapahtunut naisten seurassa mitään, mutta vanha ukkeli oli liukasliikkeinen ja nopsajalkainen ja pääsi eroon Stephanien ja muidenkin palkkionmetsästäjien kynsistä.

Stephaniella oli kaksi ihailijaa, Morelli, joka oli poliisi ja Ranger, joka oli palkkionmetsästäjä. En kerro kumpi oli kirjan lopussa Stephanien suosiossa, mutta miehet järjestivät Stephanielle kuumia hetkiä ja vipinää vällyjen alla. Naimisiinmeno ja vakiintuminen ei oikein Stephanieta kiinnostanut, ainakaan vielä vähään aikaan, luetaan seuraavasta kirjasta, miten vauhdikkaalle palkkionmetsästäjällemme käy.

Stephanien perhe on hauska italialainen perhe. Isoäiti Mazur on Stephanien hengenheimolainen ja kovasti miesten perään vielä vanhoilla päivilläänkin. Stephanien ajellessa Harrikalla, päätti isoäiti hankkia ainakin harrikka-asun, ellei sitten jopa oman pyörän, kun pyörä aiheuttaa vipinää alapäähän. Perhe ei oikein innostunut isoäidin ajatuksista. Isoäidillä oli laaja tuttavapiiri ja hän oli välillä hyvä apuri Stephanien hommissa. Tosin ruumiinvalvojaisissa yritettiin pitää isoäiti kaukana ruumiin läheltä, ettei ruumiille satu vahinkoja, isoäiti oli niistä tunnettu.

 

Silmät mustankirjavina, kulkupelit mäsänä ja luotien paukkuessa ei haittaa Stephanieta hänen ammatissaan, hänet on luotu siihen työhön. Vaviskaa karkurit, Stephanie tulee perässä.

 

Janet Evanovich, Herttaseiska 

Suom. 2011

Seven up 2001  

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen

 

 

 

 

Siri Hustvedt on kirjoittanut kirjan tosi mielenkiintoisesta aiheesta eli omakohtaisesta vapisemisesta. Odotin Siri Hustvedtin Vapiseva nainen kirjalta (2011) jotakin muuta, kuin tiiviin tutkielmaraportin, mistä johtuu, että hän vapisee. Toivoin, että kirja olisi ollut enemmän romaanin kaltainen, eikä neurologinen/psyykkinen tutkielma. 

 

Kirjailija olisi voinut kertoa tapahtumista esimerkiksi päiväkirjamaisesti, jotta lukija pystyisi samaistumaan hänen vaivoihinsa ja avun hakemiseen. Hustvedt kirjoitti pitkiä kappaleita omakohtaisesta diagnoosistaan, joka oli hysteerinen nainen. Diagnoosiin hän päätyi, koska oli omasta mielestään asiantuntija, sillä hän oli osallistunut useisiin neurologian luentoihin ja asiantuntijapalavereihin, mutta ei ollut saanut koulutusta alalle.

Näinhän me jokainen teemme, eli haemme syytä vaivoihimme netistä ja lääkäripalstoilta. Kysymme onko jollakin tuttavapiiristä tai sukulaisilla samanlaisia oireita. Oireista on pakko saada enemmän tietoa, kuin mitä lääkärit ilmoittavat. Julkisen henkilön vapina voi kirjan perusteella olla pahempaa kuin tavallisella ihmisellä, koska julkinen henkilö esiintyy julkisesti, pitää puheita yleisölle, ihmiset tunnistavat ja vapiseva ihminen ei kestä vapinaansa, koska se on niin epäoikeudenmukaista. Elämä on epäoikeudenmukaista ja jokaiselle on tarjolla jokin vaiva, oli julkisuudessa tai ei.

Kirjailija etsi epätoivoisesti syitä vapinalleen mm. isän kuolemasta, eikä hän hyväksynyt lääkitystä vaivoihinsa. Hän halusi tietää syyn vapinaansa, mistä se johtuu. Kirjan lopussa, hän hyväksyi olevansa vapiseva nainen, jolle ei voinut itse mitään.

 

Toukokuussa vuonna 2006 seisoin pilvettömän, sinisen taivaan alla ja aloin puhua isästäni, joka oli kuollut yli kaksi vuotta aiemmin. Kun avasin suuni, aloin vapista rajusti. Vapisin tuona päivänä, ja sen jälkeen olen vapissut muinakin päivinä. Minä olen vapiseva nainen. (ote kirjasta Vapiseva nainen)

 

Siri Hustvedt, Vapiseva nainen

Otava 2011

s. 240 

The shaking woman or a history of my nerves 

Oma neurologinen sairaus 

 

Tatiana de Rosney: Viimeinen kesä

 

Pariisissa asuva Tatiana de Rosnay on kirjoittanut Viimeinen kesä teoksessaan perhesalaisuuksista. Kirjan päähenkilö pariisilainen Antoine Rey oli yli nelikymppinen arkkitehti, eronnut ja kolmen lapsen isä. Hän vei siskonsa viettämään neljäkymmenvuotissyntymäpäivää saareen, jossa he olivat viettäneet lapsuudessaan lomaviikkoja vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa.

Matkalla takaisin Pariisiin, sisko muisteli kuolleesta äidistään jotakin ja ajoi samalla kolarin. Antoinelle ei sattunut mitään, mutta sisko joutui sairaalaan. Antoine jäi siskonsa seuraksi pienelle paikkakunnalle, ja tapasi siellä ihastuttavan naisen, jonka kanssa vietti jatkossa mielenkiintoisia viikonloppuja ja mukavia hetkiä sängyssä. Kirjasta ei siis puutu salaisuuksia, arkielämän kolhuja teini-ikäisten lasten seurassa, kuolemaa, sairauksia ja rakkautta. 

 

Viimeinen kesä oli lyyrinen, kauniisti kirjoitettu ja sitä luki mielellään. Olisin kaivannut kuitenkin enemmän särmää, varsinkin ex-vaimon ja Antoinen välille, mutta Antoine oli puhumaton mies, joka sulki kaiken pahan mieleensä.

Kirja ei ollut jännityskirja, vaikka päähenkilö etsi syytä nelikymppisen äitinsä kuolemalle. Syy oli äidinkaipuu ja halu tuntea oma äiti, sillä poika oli kymmenvuotias äidin kuollessa. Kirjan lopussa äidin kuolemalle löytyi selitys, jonka Antoine hyväksyi.

Tatiana de Rosnay on asunut Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Englannissa. Hänen äidinkielensä on englanti, mutta hän on kirjoittanut vain kaksi kirjaa omalla äidinkielellään Avain ja Viimeinen kesä  teokset. Avain kirjasta on tehty myös elokuva.

Tatiana de Rosney, Viimeinen kesä
suom. Leena Tamminen
 WSOY 2011
s. 320
A Secret Kept 2009

 Avain on julkaistu suomeksi uudella nimellä, Nimeni on Sarah. Herkkä ja liikuttava teos, suosittelen.