tiistai 1. tammikuuta 2013

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja





Uuden vuoden lukemiseksi nappasin marketista Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjan (2012). Ensimmäinen painos julkaistiin jo vuonna 2001, mutta jostakin syystä kirja on jäänyt minulta lukematta. Luultavasti minulla oli ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, koska kirja kertoo juoppohullusta. Lukemani pokkari on painettu kirjasta tehdyn elokuvan kunniaksi (The Elokuvapainos) ja siitä on Juoppis-leffan kunniaksi hinkattu pinttyneet ruikulit pois ja korvattu ne kirjan taustatekstin mukaan tuoreella kuralla.

Kirjan päähenkilö on kolmikymppinen Juha Berg, joka siis juo koko ajan, on väkivaltainen ja keksii kaikenlaista hullua humalapäissään. Jostakin syystä hän päättää pitää päiväkirjaa, joten kirja on kerrottu päiväkirjamaisesti, joka sopii hyvin kirjan luonteeseen. Juhan paras kaveri on Kristian, jonka kanssa juodaan ja vuoronperään ollaan mm. katkaisuhoidoissa. Juomisen seurauksena varsinkin Kristian keksii kaikenlaista kummallista tekemistä, jolle saa nauraa maha kuralla. Muutenkin varoitan uusia lukijoita sen varalta, että kirjaa ei kannata lukea kuin muutama sivu kerrallaan, sillä vatsa on älyttömän kipeä naurukohtauksista, joita lukija saa taatusti.

Kristian tuo Juhan elämään uusia kummallisia tuttavuuksia, joita Juha aikoo välillä vetää turpaan, mutta hillitsee toisinaan väkivaltaiset aikomuksensa. Juha on kuin tuli ja leimaus ja suorastaan pirullinen tyyppi niitä kohtaan, jotka v-t hänelle, varsinkin alakerran naapurille. Jos urheilutulos ei miellytä, niin telkkari lentää ikkunasta ulos tai liesi tai muu vastaava. Valitettavasti naapuri pitää autoaan juuri siinä kohdin mihin Juha tavaransa heittelee.

Juha on myös kuumakalle naisten perään ja lukija voi ihmetellä, kummastella ja välillä nauraa Juhan naishommille, kaikki ei aina mene putkeen sillä rintamalla, kunnes Juhan elämään astuu ihana nainen, Tiina. Kirjassa on siis myös rakkautta ja romantiikkaa miehisestä näkökulmasta katsottuna.
Olin yllättynyt positiivisesti tästä huumoripläjäyksestä ja suosittelen kaikille lukijoille ainakin tämän ensimmäisen osan lukemista. Kirjasarjaan on tulossa jo viides osa, joten Juoppohullun päiväkirja on edennyt pitkälle ja suosio on taattu. Annan kirjalle huikeat naurupisteet ja etsin taatusti surkean päivän lukemiseksi seuraavan osan kirjasarjasta, sillä nauru pidentää ikää. ****

2 kommenttia:

  1. Uuden vuoden kunniaksi käväisin katsomassa myös Juoppis-elokuvan. Täytyypi ilmoittaa, että tykkäsin enemmän kirjasta ja sen runsaasta huumorista. Elokuvasta löi päälle enemmän väkivalta ja juomisen nurjat puolet. Elokuva oli ehkä liian teatterimainen...

    VastaaPoista
  2. Juoppiksen voittokulku maailmalla jatkuu, sillä nyt se on saanut julkaisuoikeudet Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin. Onnittelut Vuoriselle Kirjasähkökäyrän puolesta :)

    VastaaPoista