sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitikirja



Kaija Juurikkalan Äitikirja on hänen kolmas kirjansa. Aiemmin kirjoitetut teokset ovat Varjojen taika (2011) ja Askeleita – Intuition mestarikurssi (2012). Äitikirja on omaeläkerrallinen teos, jossa hän käy lävitse omaa äitiyttään rehellisen oloisesti ja siinä onnistumisen ja epäonnistumisen kohtia. Kaija Juurikkala oli nuori saadessaan kaksi lasta. Sen jälkeen hän erosi ja oli yksinhuoltajaäiti, kunnes kuvaan tuli mies, joka oli sijaisisä. Kaijasta tuli uusperheäiti, sijaisäiti ja kotiäiti. Tämän jälkeen koitti elämä uraäitinä ja lasten lähtö – äitinä oleminen. Yli nelikymppisenä Kaijasta tuli vanha äiti, sillä hän synnytti tyttären. Vielä koitti ammattiäidin rooli elokuvaohjaajana ja sijaisperheen äitinä ja ihana isoäitinä olo. Äitikirjasta voi lukea upean kehyskaaren äitinä olemisesta ja Kaijan kokemuksista kasvatustyössä olleista vaikeuksista ja onnenhetkistä.

Arki. Uusperheellä on kaksi arkista koetinkiveä: ruokailu ja nukkumaanmeno. Kun kaksi perhettä yhdistyy, kaksi erilaista käytäntöä törmää toisiinsa kuin lämmin ja kylmä rintama. Tulee sateita ja myrskyjä. Biologisen vauvan syntyessä arki hiotaan, taistellaan tai unelmoidaan ja rakennetaan yhdessä jälkeläisten kasvaessa siinä mukana. Yksinhuoltajien rakastuessa samaan kotiin muuttavat lapset, joilla on jo erilaiset tavat ja vaatimukset. He tuovat erilaiset käytäntönsä yhteiseen pöytään. Ilmavirtaukset tunkeutuvat toisiinsa. Ukkonen kumajaa kaukana, lähestyy.

Kaikki kasvatustyö ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Kirjan sivuilta voi lukea, minkälaisia vaikeuksia sijaislasten kanssa voi tapahtua. Totta kai myös omat lapset aiheuttavat sydämentykytyksiä erilaisilla kohelluksillaan ja nuoruuden hullutuksillaan. Kaijan uusperheen sijaislapset olivat kokeneet niin paljon pahaa, ennen kuin heidät sijoitettiin sijaisperheeseen, että ihme olisi pitänyt tapahtua, että semmoisesta kokemuksesta olisi selvinnyt jälkiä jättämättä. Parin kuukauden päästä sijaisäiti jätti heidät. Lapset olivat kokeneet vain jättämistä ja kaltoinkohtelua. Kirjasta voi lukea sijaislasten elämästä sen jälkeen, kun he lähtivät perheestä.

Ensimmäisen avioliiton hajoamisen olimme selittäneet väärällä valinnalla. Toista ei voi selittää pois. Meidän haavamme olivat keskellä olohuonetta levällään kuin punainen matto. Puhuimme aamuyöhön asti mustasukkaisuudesta, fyysisestä ja henkisestä rakkaudesta, narsismista, insestinpelosta, itsensä ja toisen rakastamisen järjestyksestä sekä rakastumisen ja rakastamisen erilaisuudesta.

Kaija Juurikkala antaa kauniin tunnustuksen miehelleen, joka on seisonut turvallisena ankkurina hänen rinnallaan. Yhdessä on otettu vastaan tuulet ja tuiskut, murheet ja ilonaiheet. Heidän yhteiselämästä ei ole puuttunut kriisin paikkoja, joista yksi oli varmasti heidän kotinsa palaminen. Toinen kriisin paikka oli miehen sairastuminen.
Huolimatta siitä, että Kaija Juurikkala ei haikaillut nuorena äidiksi, hän on tehnyt hienon uran sijaisäitinä ja kasvattanut kolme omaa lastaan aikuisiksi. ****

Taipumuksistani huolimatta lapset ovat kuuluneet elämääni koko aikuisuuden ajan. Kanssani, rinnallani, vierelläni. Sisikuntaani riivaten ja piiskaten, hellien ja halaten.

Kaija Juurikkala, Äitikirja
LIKE 2014
s. 280

Hyvää Äitienpäivää :)


2 kommenttia:

  1. Kiitos postauksesta Mai!
    Hyvää äitienpäiväniltaa sinulle! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili M :)
      Kirja on todella ajankohtainen kirja, kun lapsia sijoitetaan yhä enenevissä määrin. Kiitokset sijaisperheille, -isille, -sisaruksille ja -äideille antamastaan lämmöstä ja hoivasta sekä kasvatuksesta.
      Missä on perimmäinen syy, että lapset sijoitetaan pois kotoa. Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa, että ei satsata siihen, että tuetaan perheitä tarpeeksi, jolloin lapset saavat olla kotona.

      Poista