torstai 1. toukokuuta 2014

Kaksi viatonta päivää




Kaksi viatonta päivää kirjan kansikuva on kaunis kukkaseppele, mutta kun katselee sitä tarkemmin, löytää kuvasta pari pullon kuvaa. Juominen ja sen seuraukset ovat tämän kirjan yksi teema. Mitä alkoholin juomisesta voi seurata lapsille on vahvasti esillä tässä kirjassa. Heidi Jaatinen on pureutunut kirjassaan sukupolvelta toiselle siirtyviin sosiaalisiin ongelmiin. Myös äitiys ja äidittömyys puhuttelivat ainakin minua. Miten epäonnistumisen kierre alkaa ja jatkuu huolimatta ulkopuolisista auttajista. Onko lastensuojelu pelkkä kulissi kaltoinkohdelluille lapsille? Kirjan tarina on fiktiota. Heidi Jaatinen antaa kirjan lopussa kiitoksensa monelle nuorelle ja lasten- ja nuortenkoti Himaharjulle.

Kolme päivää säästöviikkojen loppumisen jälkeen Senja itki ja sanoi, että se jättää Rauskin, pullean Rauskin joka kittasi kaljaa, imi kaljaa, röyhtäili kaljaa, lipitti kaljaa, litki kaljaa, tissutteli, tinttasi, pämppäsi, örvelsi, ördäsi, räyhäsi, tenusi, juubasi, densasi. Sitä vitutti kun se meni sossuun ja sanoi, että vuokra on maksamatta kolmelta kuukaudelta ja häätö uhkasi. Ja sossu sanoi: tässä on rahat. Ja Senja tuli takaisin ja otti Raunon takaisin ja ne tekivät retken Alkoon, maksoivat vuokran ja kierros alkoi alusta.

Senja ja Rauno kasvattivat kirjan toisen päähenkilön, Sistinjan. Senja oli Sistinjan isän sisko. Vähän ajan päästä myös pikkuveli saapui Senjan ja Raunon kasvatettavaksi. Huolimatta alkoholisoituneista kasvattivanhemmista, Sistinja pääsi ylioppilaaksi, mutta sen jälkeen opiskelut jäivät. Pikkuveli muutti toiselle paikkakunnalle ja Sistinja jäi yksin. Kuvioihin tuli esimies ja Ake. Ake, joka oli kuin nuorempi Rauno. Kuullessaan, että Sistinja odotti esimiehensä lasta, Ake lähti, mutta palasi lopulta, valitettavasti.

Hän oli vajaa kiekko, puolikas, vähemmän kuin puolikas. Jos joku rakastaisi, se olisi voinut olla kolmeneljäsosa täydellistä. Ehkä äiti rakasti. Jos se olisi puhunut siitä selvin päin, hän olisi uskonut. Äidin rakastaminen oli pullojen kilinää kassissa.

Tämän kirjan rakkaustarina ei ole kaunis, vaan alkoholin ja pillereiden sumentama perheväkivaltatarina. Siinä sivussa kasvoi kirjan toinen päähenkilö Hertta, kunnes lastensuojelu otti hänet byrokratian siipien suojaan. Hertan tarina on ikävä, siinä ei ole mitään kaunista. Kirjan sivuilla kerrotaan sosiaaliasemasta, perhetukikeskuksesta, sijaiskodeista ja EHO-yksiköstä. Hertta oli EHO-yksikössä 87 päivää lukkojen takana, jonka jälkeen hänelle löytyi paikka lasten- ja nuortenkotiyksiköstä. 11-vuotias Hertta oli yksin ja yksinäinen, kukaan ei halunnut häntä. ****

Hän murisi karvasääriselle naiselle, joka laski kätensä hänen hartialleen:
- Minä osaan purra.
Saksofonikaulainen ja lihava, karvasäärinen nainen katsoivat toisiinsa.
- Meillä kaikki osaavat sen.

Heidi Jaatinen, Kaksi viatonta päivää
Gummerus 2014
s. 490

6 kommenttia:

  1. Sait kuulostamaan kirjan lukemisen arvoiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin Heidi Jaatista netistä, jossa hän kertoo kirjasta. Kannattaa käydä kuuntelemassa. Suosittelen kirjaa.

      Poista
  2. Tarkkaa havainnointia kansikuvasta, bongasin ne vasta vihjeen saatuani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin kaunista kansikuvaa ja aloin tarkastella sitä lähemmin, silloin huomasin pullot. Taiteilijan näkemys kirjan sisällöstä.

      Poista
  3. Kiitos postauksesta, Mai!
    Lukemisen arvoinen kirja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aili Mummo :)
      Kirja tuo kaikessa vakavuudessaan tärkeän asian esille, kaltoinkohdellut lapset.

      Poista