sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Lahjakirjaehdotuksia

Joulun aikaan on mukava rauhoittua kirjan ääreen. Lahjakirja on aina mukava saada. Eräänä vuonna kävi niin, että äitini lahjoittama kirja minulle olikin veljelleni tarkoitettu kirja ja veljeni sai minulle tarkoitetun kirjan. Näitä hauskoja sattumuksia on mukava muistella jälkeenpäin. Meidän perheessä on luettu aina ja lahjoitettu kirjoja lahjaksi. Eräänä vuonna poikani sanoi, että hän ei halua kirjalahjaa. Olin jo ostanut jalkapalloilusta kertovan kirjan. Kirja oli niin mieluisa, että sen luki koko kaveripiiri ja jopa pikkuveljeni, joka ei yleensä lue kirjoja. Kirjan valitseminen on siis taitolaji ja kohteen mieltymykset kannattaa ottaa huomioon. Sain itse lahjaksi yhtenä vuotena Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, ja siitä se rakkaus hänen kirjoihinsa syttyi. 
Olen koonnut muutaman kirjan helpottamaan lahjakirjan valintaa, sillä olen lukenut kirjat ja tehnyt niistä esittelyt. Bloggauksen lukeminen helpottaa joskus kirjan ostopäätöstä. Kirjavalintoihini ovat vaikuttaneet tietysti omat mieltymykset, mutta myös blogin lukijoiden kiinnostukset, joita seuraan tilastosta. Klikkaa kirjan nimeä, niin pääset lukemaan arvostelun.

Vuoden lempikirjani on Tatiana de Rosnayn Nimeni on Sarah. Idean kirjaansa Rosnay sai pienestä tytöstä, jolla oli tähti rinnassa ja jonka elämä järkkyi 16. heinäkuuta 1942.

Muita kirjasuosikkejani vuonna 2014 ovat:
Delijan Sahar: Jakarandapuun lapset
Kinnunen Tommi: Neljäntienristeys
Müller Herta: Hengityskeinu
Pohjola Tanja: Lintu pieni
Saisio Pirkko: Betoniyö
Statovci Pajtim: Kissani Jugoslavia
Laxness  Halldόr: Salka Valka
Jansson Tove: Kesäkirja
Aslam Nadeem: Sokean miehen puutarha 

Miehiseen makuun löytyy:
Giordano Paolo: Ihmisruumis
Hemingway Ernest: Kirjava satama
Lipasti Roope: Rajanaapuri 
Tervo Jari: Revontultentie 

Historialliset kirjat:
Vuori Kristiina: Disa Hannuntytär
Kähkönen Sirpa: Graniittimies
Kytömäki Anni: Kultarinta
Kaunisto Milja: Kalmantanssi
Hiidensalo Venla: Karhunpesä
Heino Jyrki: Kello

Jännityskirjat:
Kallentoft Mons: Viides vuodenaika
Lene Kaaberbøl ja Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha
Nesbø Jo: Isänsä poika
Ohlsson Kristina: Paratiisiuhrit
Holt Anne: Kuollut kulma

Tietokirjat:
Paavilainen Sinikka: Kyynelvaunut
Dosen Stephanie: Kauneimmat luontoneuleet

Lastenkirjasuosikit:
Kunnas Mauri: Koirien Kalevala
Malila Sami ja Tove Jansson: Muumilaakson puutarhakirja
Mikkanen Raili ja Valojärvi Laura: Iivari-tonttu karkuteillä
Moomin Characters: Viidakko Muumilaaksossa
Mäkinen Mikael: Peikot ja kadonneet etanat

Nuorten kirjoista suosittelen:
Autio Maria: Varjopuutarha
Green Sally: Puoliksi paha
Bowen James: Katukatti Bob
O´Donnel Lisa: Mehiläisten kuolema
Parkkonen Linnea: 112 - vihaan itseäni 

Toivotan oikein hyviä lukuhetkiä kirjojen ja tarinoiden parissa. 


12 kommenttia:

  1. Neljäntienristeystä ja Jakarandapuun lapsia annoin lahjaksi. Kyynelvanunut ovat lukulistallani, mutta haluan lukea välillä vanhempia kirjoja.

    Lue sinä Talvipäivänseisaus!

    Varjopuutarhasta pidimme sekä minä että tyttö joka sai sen synttärilahjaksi.

    Kiitos samoin sinulle, Mai ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin postauksesi Talvipäivänseisauksesta. Kuulostaa oikein sopivalta talvikirjalta ja sopii Ullan haasteeseen. Kurkistin vaatekaappiini ja sinne on kertynyt iso kasa ns. vanhoja kirjoja. Jostakin syystä haluaisin lukea nyt miesten kirjoittamia kirjoja, joita olen varannut varastoon sitä varten. Lokakuussa pääsin hyvään alkuun, mutta sitten se taas lipsahti...

      Poista
  2. Annoin kirjalahjan ihmiselle, jolla on valtava kirjasto. Tiedän, että hänellä ei ole ennestään kirjaa. En pelannut edes varman päälle. Olisin voinut tarkistaa, onko hänellä Havasteen uusin, mutta halusin antaa jotain muuta. Yhtä hyvin olisin voinut antaa Taivaankaaren uuden kirjan, mutta halusin ottaa riskin. Annoin tietokirjan, josta ei ole ollut juurikaan juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätys yllätys kirja. En ehkä itse olisi ostanut itselleni Khaled Hosseinin kirjaa, mutta sain sen nuorelta, jolla on hyvä kirjamaku. Lainasin häneltä mm. Harper Leen Kuin surmaisi satakielen tietämättä, että se oli saanut Pulizer-palkinnon.
      Tietokirjat ovat aina varma valinta lahjaksi. Ne ovat blogini katsotuimpia kirjoja.

      Poista
  3. Mistä ihmeestä sinä temmot noita kuvia? Olen haltioitunut niihin. Palkintokuva, tonttukuva ja nyt tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sanot noin. Räpsin itse kuvat kännykällä. Ottaisin koirasta kuvia, mutta se ei pysy paikoillaan.
      Salossa on Wiurilan kartano jossa on talvipuoti ja ostin tämän ihanan nuken vuosia sitten sieltä. Olen höppänä noiden lelujen kanssa. Mutta nyt olen kohdannut voittajan, sillä olin koulutuspäivillä ja kouluttajalla oli melkein kaupan verran pehmoleluja mukana...opetusvälineitä.

      Poista
  4. Olipas kattavia listoja!

    Kissani Jugoslavian sain juuri hiljattain päätökseen, hieno esikoinen! Nyt meneillään toinen esikoisteos, Neljäntienristeys, joka sekin aivan huikean taitavasti kirjoitettu. Ihmisruumiin tommasin eräälle mieslukijalle, Iivari-tontun olen myös antanut lahjaksi. Tänä vuonna paketoin toisen esikoisteoksen lisäksi myös Peltoniemen satukokoelman, joka on huikean hyvä.

    Omia listojani vielä laadin - odottelen joululoman antoisia lukuhetkiä - pari hartaasti odotettua kirjaa on jo pakattu laukkuun.


    Mukavaa joulun aikaa, Mai!

    Ps. Postia on tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Olet ollut kiltti tonttu ja paketoinut hienoja kirjoja. Minä tonttuilen, enkä kerro mitä paketeista löytyy :) Tämä on sellaista salaisuuksien aikaa...
      Tällä hetkellä kakku on uunissa ja seuraavaksi sinne menee kinkku ja huomenna tulevat poikani viettämään joulua.
      Mikä mahtavinta saimme valkoisen joulun :)

      Oikein rentouttavaa Joulun aikaa!

      Poista
  5. Kiitos :)
    Olet ollut kiltti tonttu ja paketoinut hienoja kirjoja. Minä tonttuilen, enkä kerro mitä paketeista löytyy :) Tämä on sellaista salaisuuksien aikaa...
    Tällä hetkellä kakku on uunissa ja seuraavaksi sinne menee kinkku ja huomenna tulevat poikani viettämään joulua.
    Mikä mahtavinta saimme valkoisen joulun :)

    Oikein rentouttavaa Joulun aikaa!

    VastaaPoista
  6. Joulurauhaa sinulle <3 Ihana lista, kiitos tästä!

    VastaaPoista