torstai 21. toukokuuta 2015

Pojat lukemaan haaste

Eniten minua kiinnostaa tien Suketuksen haaste Pojat, lukemaan! on hieno kannanotto siihen, että miten houkutellaan pojat kirjojen äärelle: keräämällä kirjavinkkejä luettavaksi. Kuvassa oleva 10kk ikäinen poika on tällä hetkellä 1v ja 2kk vanha ja ahkera kirjojen katselija ja siten lukija. Hän on oppinut pienestä vauvasta asti kirjojen maailmaan. Sitähän ei voi ennustaa etukäteen, että jatkaako hän lukuinnostusta myöhemmin, mutta ainakin vielä kirjat ja kirjojen katselu ja kuunteleminen kiinnostavat. Pääasia mielestäni on, että kirjoja täytyy olla esillä ihan pienille vauvoille ja niitä pitää antaa tutkia ja katsella ja lukeakin. Kirjoja pitää olla kotona ja lapset pitäisi opettaa käyttämään kirjaston lainapalveluja. Lukemisen kasvatusvastuu on mielestäni vanhemmilla, mutta lukemaan innostavat hoitajat ja opettajat ovat myös ihania lukuilon kasvattajia, jos he itse ovat kiinnostuneita kirjoista.

Lukemista pienille pojille:
Itkonen Jukka: Koipihumppa
Juvonen Riikka: Kotikuusen tarinoita 
Mikkanen Raili ja Valojärvi Laura: Iivari-tonttu karkuteillä
Mäkinen Mikael: Peikot ja kadonneet etanat
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
Nopola Sinikka & Nopola Tiina : Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Hetki lyö, Risto Räppääjä
de Saint-Exupery Antoine: Pikku Prinssi
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin kirja
Lipponen Ulla: Kuukernuppi

Lukemista ala-asteikäisille pojille:
Aarnio Reeta: Tuulien taikuri
Jansson Tove: Tarinoita Muumilaaksosta
Jansson Tove: Taikatalvi
Jansson Tove: Suuri Muumikirja
Jansson Tove: Taikurin hattu
Jansson Tove: Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Jansson Tove: Kuinkas sitten kävikään?
Jansson Tove: Vaarallinen matka
Jansson Tove: Muumilaakson marraskuu
Jansson Tove: Muumien suuria ja pieniä seikkailuja 
Kallioniemi Tuula:  Konsta leirikoulussa
Kunnas Mauri: Koirien Kalevala
Kunnas Mauri: Apua, merirosvoja! 
Surojegin Pirkko-Liisa: Suomen lasten Hölmöläissadut
Tolkien J.R.R. : Seppä ja Satumaa
Woodward John: Hyönteiset

Lukemista yläasteikäisille pojille:
Björk Marja: Poika
Bowen James: Katukatti Bob
Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous
Franzén Peter: Samoilla silmillä
Golding William: Kärpästen herra
Green John: Tähtiin kirjoitettu virhe
Green John: Kaikki viimeiset sanat
Green Sally: Puoliksi paha
Hetekivi Olsson Eija: Tämä ei ole lasten maa
Holmström Johanna: Itämaa
Holopainen Anu: Ihon alaiset
Itäranta Emmi: Teemestarin kirja
Juvonen Anu: Lähiöoksennus
Martel Yann: Piin elämä
Mitchell David: Pilvikartasto
Murakami Haruki: Norwegian Wood
Sammalisto Iida: Tähtimosaiikki 
Wahl Mats: Näkymätön

Toivottavasti näistä kirjoista löytyy lukemista pojille. Näistä nyt puuttuvat valitettavasti urheiluun tai muihin harrastuksiin liittyvät kirjat, jotka kiinnostavat varsinkin kouluikäisiä poikia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se mitä lapsi tai nuori haluaa lukea ja mikä kiinnostaa kehittyy hyvin nuorena. Jo hyvin pienet lapset sanovat mistä kirjasta pitävät ja mistä eivät pidä. 
 



14 kommenttia:

  1. Yläasteikäisten lista houkuttelee myös minua. :) Pilvikartasto, Tähtimosaiikki, Norwegian Wood, Ihon alaiset... nämä nyt ainakin olisi ihana lukea kesällä. Hienot listat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) Näitä nyt on kertynyt kolmen vuoden aikana.
      Viidennellä ja kuudennella luokalla luetaan jo ns. aikuisten kirjoja scifiä ja fantasiaa, mutta jaottelin nuo kirjat kun päätin jonkin jaottelun tehdä.
      Norwegian Wood on aivan huippu :)

      Poista
  2. Pitkä kirjalista, Touhulan tarinat ovat kyllä mukavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listasin näitä tuosta lasten ja nuorten kirjalistasta, johon olen kerännyt kirjoja, jotka olen blogannut kolmen kirjablogivuoden aikana. Kyllähän sinultakin löytyy vaikka kuinka paljon pojille sopivia kirjoja.
      Touhulan tarinat sopivat lapsille sukupuoleen katsomatta, mutta haasteessa haluttiin kannustaa poikia lukemaan. Scarryn kuvamaailma ja tarinat ovat todella houkuttelevia :)

      Poista
  3. Meillä on kirjoista tykkäävä poika ja mikä jännintä, hän fanittaa Chimoista (lego) heimoa, joka lukee ja tietää sitä kautta paljon. Olen iloinen. Toivottavasti kirjakiinnostus jatkuu kouluikäisenäkin :).
    Poikien kohdalla muistuttaisin myös lasten tietokirjoista, voi erilailla yhdistää myös vanhemman (vars.isän?) ja lapsen yhteisen kirjan äärelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä sitä ihmettelemistä onkin, että mihin se isien lukuinnostus on kadonnut. Isit katselevat ennemmin elokuvia. Ehkäpä lukuinnostus on kiinni oikeista kirjavalinnoista.
      Nykyinen mieheni lukee aika tavalla ja klassikoita enimmäkseen, mutta lasteni isä ei lukenut.
      Omat pojat lukivat mielellään fantasiakirjoja Tolkienia ym. Heidän ollessa pieniä kirjastossa oli kuulokkeet, josta kuului lasten äänikirjoja. Mihin sellaiset ovat kadonneet kirjastoista? Silloin oli hyvä jättää lapset kuuntelemaan kirjoja ja käydä valitsemassa uudet kirjat kotiin, kun lapset istuivat kuin tatit kuuntelemassa :)

      Poista
  4. Tämä haaste on kyllä mainio. Pitääpä alkaa itsekin pähkäillä vinkkilistaa oman pojan lukumieltymysten perusteella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin aihe on kiinnostava ja pääsen sitä koulumaailmassa läheltä seuraamaan. Urheilu ja tietokirjat kiinnostavat poikia selvästi. Tytöt lainaavat leivontakirjoja ja tietysti muitakin kirjoja. Oppitunneilla oppilaat saavat lukea kirjoja, kun tehtävät on tehty, mikä on hieno asia ja kannustaa lukemaan.
      Tuo haaste on toukokuun loppuun asti.

      Poista
  5. Hienon listan olet saanut aikaan! Osa on sellaisia, jotka ovat selkeämmin miellettävissä poikien kirjoiksi, osa taas ns. sukupuolineutraaleita. Niinhän se on, että kukin kiinnostuu, mistä kiinnostuu ja on hyvä, että valinnanvaraa on paljon eikä pojilta(kaan) rajata mitään kirjoja pois, koska "ei tuo kirja nyt poikia voi kiinnostaa". Tälle peukut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kia ja tervetuloa Kirjasähkökäyrän lukijaksi :)
      Toisinaan äidinkielenopettajat toivovat kirjalistoja ja olenkin vinkannut joitakin mainioita kirjoja, mutta jokainen tietää itse mistä tykkää, niin myös lapset ja nuoret.
      Olen nyt opettanut eskareita ja he ovat aivan täpinöissään luontokirjoista, joissa kerrotaan kastemadoista, sammakoista, käärmeistä ym. joka päivä sama pyyntö, lue se sama kirja niistä kastemadoista. Pyytäjinä kummatkin tytöt ja pojat.

      Poista
    2. Kiitos! Mukavaa, että sinäkin tulit vierailulle minun blogiini. :) Voi ihanuus, innokkaat kastematokirjan lukijat. <3 Luontokirjat ovat kyllä yleensä suosittuja. Myös oma kolmeveeni katselee mielellään niistä kuvia. Nythän on vielä niin mahtava vuodenaika, kun pieni lukija pääsee itse ulos tutkimaan, löytyykö luonnosta niitä öttiäisiä, joista on juuri kirjasta lukenut.

      Poista
    3. Unohdin ne aika tärkeät olennot varsinkin alle kouluikäisten lasten kohdalla ts. dinosaurukset ja liskot. Niitä halutaan katsella ja kuunnella ja ne ovat ykköstoivelistalla, että piirtäisin niitä heille väritettäväksi. Myös krokotiilit ovat suosittuja. Jännitys kiehtoo ja samalla historia ja luonto tulevat tutuiksi.

      Poista
  6. Mainio lista, kiitos! Täytyypä itsekin tutustua tarkemmin esimerkiksi Nopoloiden kirjoihin – noloa kyllä, en ole tainnut koskaan niitä lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Suketus, kirjoja on maailma pullollaan, ei millään ehdi kaikkiin tutustua. Itse saan aitiopaikalta seurata ja lukea lastenkirjoja ja vähän vanhempienkin lasten jopa nuorten kirjoja.

      Poista