perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa

Kuusitoistavuotiaana Jackson liittyi armeijaan. Hän uppoutui uuteen elämään palavasieluisena kuin soturimunkki, joka on löytänyt kurin siunauksen. Hän oli murtunut, ja hänet oli koottu uudelleen, ja hän antoi kaiken uskollisuutensa ja rakkautensa uudelle karulle perheelleen. Armeija oli ankara, mutta edellinen elämä oli ollut paljon ankarampaa. Jackson oli helpottunut, kun hänellä viimein oli tulevaisuus. Millainen tahansa.


Brittiläisen Kate Atkinsonin dekkarilla on nimi, jonka voi dekkarissa kuvitella tarkoittavan joko hyvää tai pahaa. Joka lapsia ja koiria rakastaa on kirjailijan neljäs kirja, jonka päähenkilönä on ex-poliisi Jackson Brodie, ja kirjan kuvioihin liittyy siis koiria ja lapsia. Kirjan tapahtumat kulkevat nykyajassa ja välillä muistellaan 70-luvun tapahtumia. Jackson Brodie tekee elannokseen yksityisetsivän hommia ja nykyinen tehtävä on etsiä eräälle Uudessa-Seelannissa asuvalle henkilölle tiedot vanhemmista ja sukulaisista, sillä hänet on adoptoitu. Asiahan ei olekaan niin yksinkertainen kuin sen voisi kuvitella olevan, sillä 70-luvun tapahtumiin liittyi rikos, jota useammalta taholta yritetään peitellä. Niinpä Jackson Brodie kohtasi seinän joka puolella, mutta ex-poliisina osasi yhdistellä asioita pienistäkin vihjeistä, joten seinät alkoivat murentua ja totuus pikkuhiljaa tulla esille.

Jacksonista tuntui kuin hänen suussaan olisi yön yli pesinyt hiiri. Ehkä montakin hiirtä. Hississä oli peili, ja matkalla alas Jackson tarkasteli elähtänyttä kuvaansa jo toisen kerran samana aamuna. Hän ei voinut kuvitella, että hänen naamataulunsa tekisi järin hyvää vaikutusta Linda Pallisteriin. ("Mistä lähtien olet miettinyt hyvän vaikutuksen tekemistä?" hän kuuli Julian sanovan. Sen Julian, joka asui hänen päässään.)

Joka lapsia ja koiria rakastaa oli ensimmäinen Atkinsonin kirja, jonka luin, joten alkuun olin ihmeissäni, että voiko näinkin kirjoittaa dekkareita, sillä minun oli pakko nauraa aina välillä, sillä teksti oli niin hauskaa. Tämä dekkari sisälsi sellaista kohellusta ja naurettavia kohtauksia plus hassuja tyyppejä, että tätä lukiessa ei kauhian paljon tarvinnut jännittää. Kirjan kuvioissa suurin piirtein kaikki tekivät rikoksia, joten kirjailijan tärkein teema oli mielestäni se, että ihminen on rikollinen ja paha, kun sellainen tilaisuus tulee kohdalle, että oma  moraali hyväksyy oman pahuuden kyseisessä tilanteessa. Lisäksi mieleeni tuli sananlasku: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Sekin olisi sopinut kirjan nimeksi.

Oli hän nähnyt pahempaakin, mutta se ei ollenkaan vähentänyt hänen edessään levittäytyvän asetelman vastenmielisyyttä. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa järkytykseen. Hän mietti, pitikö ajatella kuin poliisi vai kuin rikollinen. Sama asia, niin kuin hän oli aina arvellutkin - käänteisesti vain. Hän kaivoi laukusta nenäliinan ja pyyhki kaikki kahvat ja ovenpielet. Harmi, ettei hän ollut vielä tullut hankkineeksi kosteuspyyhkeitä. Hänestä oli luultavasti jäänyt jälkiä, hius, kuollutta ihoa, kalansuomu.

Tykästyin Kate Atkinsonin Joka lapsia ja koiria rakastaa dekkariin ja sen elähtäneeseen päähenkilöön Jackson Brodieen. Ilmeisesti sarja jatkuu siitä mihin jäikin, koska viides kirja on jo julkaistu Briteissä. Kirja jätti avoimia juttuja auki kutkuttamaan mielikuvitusta. Ehkäpä jopa luen aiemmat sarjan kirjat, ja luultavasti saamme joku päivä kirjoihin pohjautuvan The Case Histories -tv-sarjan Suomeen.

ps. Ozzy ei jyrsi kirjaa kuvassa, vaan asettui kauniisti kirjan viereen ja ajatteli varmaan, että mamin höpsötyksiä, jälleen :)

Kate Atkinson, Joka lapsia ja koiria rakastaa ****
suom. Kaisa Kattelus
Schildts & Söderströms 2015
s. 389
Started Early, Took My Dog 2010

7 kommenttia:

  1. Luin tokalta rivilta ensin "palavasieluisena kuin SOKERImunkki..." ja jouduin hiukan kelaamaan ennen kuin pääsin eteenpäin :D

    Nykyisyydessä ja menneisyydessä rinnakkain kulkeva juonen kerronta on onnistuessaan erittäin kiva piirre rikostarinoissa.

    Ozzy on mainiota rekvisiittaa kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on aika humoristinen kerronnaltaan, joten tuollainen sokerimunkki menisi ihan täydestä. Viimeisen lainauksen laitoin viimeisen sanan vuoksi, joka on myös todellisuudesta irrallinen heitto, kalansuomu. Voin hyvin kuvitella Atkinsonia kirjoittamassa tätä dekkaria ja nauraa hykertelevän itsekseen.

      Nykyisyys ja menneisyys sopii aika moneen muuhunkin kirjallisuusgenreen :) mm. Diana Gabaldonin kirjoissa.

      Ozzy on kyllä vekkuli rekvisiitta, eikä ole ikinä syönyt yhtään kirjaa. Edellinen koiramme, Andy, tuhosi kymmeniä kirjoja. Kummasti tuli kirjahyllyyn tilaa uusille kirjoille ja Andy sai luvan olla pesuhuoneessa, kun oli yksin kotona. Oppi aika nopeasti, että ei tarvinnut mennä pesuhuoneeseen, kun ei tehnyt tuhmuuksia, vaan sai köllötellä päivät mamman sängyllä.

      Poista
  2. Koirat ovat hassuja olentoja. Eläinten psykologia on vähintäänkin yhtä kiinnostavaa kuin ihmisten.

    Heräsi paljon ajatuksia tuosta nykyisyydestä ja menneisyydestä kirjoissa. Joissakin dekkaritarinoissa selvitetään kauan sitten tapahtunutta murhaa, niin kauan sitten että murhaajakin on jo ehkä kuollut.

    Mitenkähän yleistä mahtaa olla että rikosromaania lukiessa saa nauraa hekotella? Kiinnostava piirre, ja suositus kirjalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat ovat aikamoisia persoonia. Olen aina elänyt koiran kanssa ja jokainen on päätellyt, että mamman sänky on paras paikka nukkua ja oleskella. Voi niitä pitkiä loukkaantuneita katseita, jos komentaa omalle petille. Ozzy katsoo telkkaria ja haukkuu kaikki eläimet ja Ozzy katselee ikkunasta ulos ja varalta haukkuu välillä. Kirjassa on koira ja se on aika metkasti saatu ujutettua kirjan sivuille.

      Alan Bradleyn Flavia-sarja on aika hauska dekkarisarja. Suomalaisista kirjailijoista Jari Tervon kirjat naurattavat minua, myös ne jännityskirjat.
      Janet Evanovitchin dekkarit ovat aika koomisia. Kyllä niitä koomisiakin dekkarisarjoja löytyy.

      Dekkarit ovat kuin elävän elämän tapahtumat, murhia jää selvittämättä ja sitten yks kaks joku tuleekin tunnon tuskiin ja saa tuomion. Tai dnan avulla päästään jäljille.

      Poista
    2. Reijo Mäen Vares-dekkarisarja on humoristinen ja Juha Veijonen esitti humoristista Varesta todella hyvin.

      Poista
  3. Oho, vaikuttaa jotenkin ihan erilaiselta kuin olen Atkinsonin ajatellut olevan. En ole siis toistaiseksi yhtäkään kirjaa häneltä lukenut, mutta ajatukissani on ollut kokeilla tätä Jackson Brodie -sarjaa. Niin villi en kuitenkaan ole, että aloittaisin keskeltä. :D

    Mainiot lainaukset olet ottanut tähän juttuusi, vaikuttaa oikeastaan todella hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle sattuu aina välillä, että huomaan kirjan kuuluvan sarjaan, kun olen sen jo lainannut. Varaan yleensä kirjat netin kautta ja siellä ei aina lue, että mihin sarjaan kirja kuuluu. Luin Ohlssonin dekkaritkin alkuun vinksin vonksin, kun en ymmärtänyt sen olevan sarjan.

      Suosittelen sarjaa. Sillä taitaa olla melkoinen lukijakunta, siis ihan miljoonissa.

      Poista