Kaikilla meistä on omat tehtävämme. Poliisin tehtävä on rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja epäiltyjen syyteharkintaan saattaminen. Kuun tehtävä on loimottaa ja valaista tie verstaalle, jossa teräaseita säilytetään. Auringon tehtävä on nousta ja valaista säteillään teon jäljet. Siviilin tehtävä on ottaa vastuu teoistaan ja huolehtia pienemmistä. Ja siinä välissä pitää suunsa kiinni asioista, joista on syytä pitää suu kiinni. Tämän pitäisi olla aivan selvää ja yksinkertaista kaikille. Eikö niin?
Kari Hotakaisen Finlandiaehdokaskirja, Henkireikä, on tavallaan jännityskirja, sillä siinä rikospoliisi miettii ja pohtii rikoksiin liittyviä asioita. Eräs hänen kuorokaveri avautuu omista epämääräisistä pikkurikoksista, mutta rikospoliisin mielestä syyttäjä ei edes ottaisi asiaa hoitaakseen, joten turha hänen on miettiä asiaa sen enempää. Kuorokaveri on kuitenkin sinnikäs, mutta lopulta rikospoliisi pyytää kaveria avautumaan jollekin muulle henkilölle, tarkoittaen ammattiauttajaa.
Sillä hetkellä minä tajusin, että olin mennyt puhumaan aivan väärälle ihmiselle. Mutta miten voi tietää tarkasti, keneltä saa ymmärrystä tämänkaltaiseen asiaan?
Kuorokaverin omatunto ei antanut rauhaa, vaan hänen oli puhuttava asiasta jollekin, ja mitäpä se raavas mies ammattiauttajalla tekee, kun parturikampaaja ajaa saman asian. Samalla tuli hiuksetkin parturoitua. Parturikampaaja ei vain ymmärtänyt asiaa ja päätti kiristää rikospoliisin kuorokaveria. Parturikampaaja sattui myöskin olemaan rikospoliisin kuorokaveri. Parturikampaajan mies oli halvaantunut ja hän halusi eroon miehestään. Nyt oli löytynyt sopiva rikostoveri murhapuuhiin.
Rikospoliisin kuorokaveri oli liemessä ja hän pyysi jälleen apua rikospoliisilta, mutta rikospoliisi ei ottanut asiaa kovin vakavasti, eihän mitään ollut tapahtunut. Hotakaisen mustan huumorin sävyttämän Henkireiän kansi on ihonvärinen ja sen etukannessa sojottaa grilliveitsi ja takakannessa veitsi on tökätty johonkin, hiukan näkyy punaista verta. Lukija voi ottaa selvää mihin se tökättiin ja mitä loppujen lopuksi tapahtui, vai tapahtuiko mitään. Rikospoliisit voivat työssään joutua kohtaamaan kaikenlaista veitsellä tökkäilyä. Hotakainen on osannut kirjoittaa ajatuksen kautta mitä arkielämän kuvioissa tapahtuu ja poliisithan niitä sitten joutuvat selvittämään ja syyttäjät syyttämään, tuomarit sitten tuomion antamaan ja se rikollinen saa sitten tuomionsa. Kirja suhtautuu ilkikurisesti rikolliseksi ryhtymiseen, ei siinä taideta paljon ajatella ja viinallakin on yleensä osuutta asioihin. Ainakin tämän kirjan mukaan.
Olen nyt lukenut kaksi vuoden 2015 Finlandiaehdokaskirjaa eli Kari Hotakaisen Henkireiän ja Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat. Näistä pidän parempana Ahavan kirjaa erikoisen tarinansa vuoksi. Kaikki kunnia myöskin Hotakaisen sujuvalle kynänkäytölle ja pohdinnoille. Ihmettelen edelleen, onko loppuvuodesta julkaistut kirjat jätetty kokonaan ehdokasvalinnoista pois, sillä olisin itse valinnut Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin Ja Katja Ketun Yöperhosen Finlandiapalkintoehdokkaiksi.
Kari Hotakainen, Henkireikä ***
Siltala 2015
s. 200
Kristan bloggaus
Suketuksen bloggaus
Bleuen bloggaus
Mari A:n bloggaus
Opus ekan bloggaus
En ole lukenut Kettua, mutta Itärannan olen. Siitäkin huolimatta olen samaa mieltä noiden sinun viimeisten lauseiden kanssa. Hotakaisessa olen yli puolen välin. Ahavankin olen lukenut. Ovathan nuo hyviä, mutta oma suosikki puuttuu. Lassila kiinnostaa.
VastaaPoistaVoi Ulla, jos nuo loputkin ehdokkaat ovat samaa kaliiperia, niin kauas jäävät viime vuoden upeista kirjoista.
PoistaLoppuvuoden kirjakavalkadi on huippuhieno, ehkä joulumarkkinoiden vuoksi, mutta tuskin niitä on ehditty lukea Finlandiapalkintoa varten. Muutenkin olen miettinyt, että mikä systeemi noiden kirjojen lukemisessa on? Suomessahan julkaistaan todella paljon kirjoja ja loppupeleissä Hector saa luettavakseen nuo ehdokkaat. Onko ajateltu valinnoissa sitä, että mitähän se Hector lukisi. Mietinpähän vain.
En ole ymmärtänyt tuota palkintoa, en ole edes ennen blogia seurannu sität. Taidan ymmärtää paremmin Runebergin. Tämä kirjavuosi on hieno.
PoistaOlen seurannut palkinnon valintaa, sillä sitähän mainostetaan aika lailla. Se sijoittuu loppuvuoteen, joten ehdokaskirjoille on myyntiä tiedossa. Tosin eipä noita näkynyt kirjanmyyntipisteissä, kun kävin katsomassa, joten valinta on tainnut yllättää myöskin kustantajat.
PoistaRuneberg on myöskin minun mieleeni.
Ulla, ensi vuodelle on tulossa luettavaa, kävin katsastamassa kevään katalogeja :)
Minuakin hieman hämmästyttää tuo ehdokaskuusikko. Ymmärsin että esiraadissa on vain kolme ihmistä, joka on tosi vähän. Raadin pj sanoi heidän kyllä lukeneen runsaasti ja yksimielisesti päätyneen noihin kuuteen, mutta silti. Odotan kovasti Blogistanian äänestystä :)
VastaaPoistaPidin Henkireiästä, mutta yllätyin kun se nousi ehdokkaaksi asti. Niin kuin totesit, hurjan hyviä (naisten!) teoksia ilmestyi loppuvuodesta.
Kiitos Kaisa, että sinäkin hämmästelet ehdokaskuusikkoa. Kolme lukijaa vaikuttaa todella vähältä. Olisin luullut, että niitä on ainakin kolmekymmentä. Minäkin odotan Blogistanian äänestystä innolla :) Hiukan suuremman joukon lukija-arviot äänestämässä.
PoistaOlisin nostanut myöskin Virpi Pöyhösen Doen kuusikkoon ennen Henkireikää.
Liityn täten myös ehdokasasettelun ihmettelijöihin. Vaikkei Hotakainen tässä parastaan ylitä, niin tyyli on tunnistettavissa ja viikarimainen pohdiskelijan ote pitää eli Hotakainen = Hotakainen ja "jos ei tapahtumille löydy järjellistä syytä on keksittävä tarina"-hengessä kerronta kumpuilee:)
VastaaPoistaKiva juttu, että en ole yksin ihmettelemässä näitä ehdokkaita. En voi sanoa, että muistaisin kirjan sisältöä jonkun ajan päästä, saati sitten henkilöitä, sillä kirjassa heille ei annettu edes nimiä, ei edes koiralle, mur : / Nyt vielä muistan, että siinä oli rikospoliisi, suntio, parturikampaaja, koira, ompelija. Aivan kuin siinä muistitestissä ;)
PoistaTiedätkö, minäkin vähän ihmettelin Finlandia-ehdokasasettelua. Monet minusta erinomaiset kirjat jäivät nyt rannalle -olivatkohan valitsijat nyt turhan varovaisia?
VastaaPoistaTämän kirjan asetelma on kyllä kutkuttava. Jospa saisin Henkireiänkin joskus lukuun.
Hyvä Kaisa Reetta, että en ole yksin pohtimassa näitä ehdokaskirjoja. Ensin ajattelin, että luen vasta palkinnon saaneen kirjan, mutta sitten uteliaisuus voitti. Nyt sitten luen kaikki ehdokaskirjat, jotka vastaan tulevat, siis lainakirjat. Tiedänpähän sitten, onko kirjojen valinnassa ollut jokin juju (?).
PoistaHenkireikä on ihan mukava viihdeteos, mutta ei muuten kovin ansiokas, ei ainakaan Suomen parhaimmistoa tänä vuonna.
Sain Hotakaisen luettua ja blogattua. Pidin lukemastani yllättävän paljon, mutta ei tämä Itärannan ohi kiidä.
VastaaPoistaEi Ulla yllä lähellekään Itärantaa eikä Katja Ketun Yöperhosta.
PoistaHenkireikä oli sellainen kevyt välipala, lätty mansikkahillolla.
Minä pidin Henkireiästä kovasti, mutta uskon, että paremmankin kuusikon olisi tämän vuoden kirjoista saanut kasaan.
VastaaPoistaKirjan kannessa oleva kapistus muuten muistuttaa grillihaarukan lisäksi kovasti äänirautaa, jolla kuoronjohtaja antaa aloitusäänet. Siinä ei tosin ole terää. =)
Nyt puhut asiaa, aivan varmasti olisi löytynyt parempia kirjoja, mutta tällainen oli kattaus viime vuonna.
PoistaNyt kun olen näitä Finlandia-kirjoja lueskellut, niin huomasin, että teemana on kuolema.
Kirjassahan lauletaan kuorossa, joten hyvin hoksasit, että taiteilija on yhdistänyt ääniraudan ja grillihaarukan, tosin en ole koskaan ennen nähnyt tuollaista grillihaarukkaa.
Menivät muuten maalaamaan Turun Posankan juuri tällä kinkunvärisellä maalilla, mikä on kirjan värinä. Ihan puistattaa kun ohi ajaa. Pitää odottaa kesän yli, jospa se aurinko paahtaisi Posankan värin hieman vaaleammaksi.