maanantai 2. marraskuuta 2015

Pirunkuru







Kivikeot ovat niin valtavia, että mittasuhteet vääristyvät. Kun onnettomuus tapahtuu, se näyttää leikiltä; niin kuin taivaasta voisi pian ilmaantua pullea lapsen sormi, joka painaisi auton oikeinpäin, nostaisi miehen takaisin ohjaamoon ja työntäisi uudelleen vauhtiin. 

Milla Ollikaisen Ylläkselle sijoittuvan trilogian viimeinen kirja on nimeltään Pirunkuru. Ensimmäisen osan nimi oli Veripailakat (2013) ja toisen osan nimi Vesiraukka (2014). Ensimmäinen kirja jäi harmittavaisesti lukematta, mutta vielähän sen ehtii. Milla Ollikainen voitti vuonna 2012 Like kustannuksen ja Suomen dekkariseuran kirjoituskilpailun, josta seurasi todella viihdyttävä ja erilainen dekkaritrilogia, sillä olosuhteet sijoittuvat Lappiin ja ihmiset puhuvat Lapin murretta. Kirjailija on saanut luultavasti vaikutteita sarjaansa asuessaan Kolarissa vuosina 2001-2012 ja työskennellessään Luoteis-Lappi-lehden päätoimittajana. Pirunkurussa sarjan yksi päähenkilöistä, etelän junalla tullut Krisse, oli paikallislehden toimituksessa harjoittelijana. Lehden toimitukseen tuli kiireitä, sillä Kolariin oli tulossa uusi kaivoshanke, jonka ansiosta kuntaan tulisi satoja uusia työpaikkoja. Lehden toimittajia työllisti myöskin Pirunkurusta löytynyt kuollut mies. 

"Eli solet löytänyt ruuhmiin Kesängiltä. Ja son varmasti kuollut, niinkö?
"Kylmä son ko mikä. Jos saapii sanoa ihan kansakoulupohjalta, niin son satarosenttisesti kuollut. Kyllä mie niitä sen verran olen nähnyt, en mie nyt aivan pörrö ole, luuleksie että..."

Kirjan poliisiparina trilogiassa toimivat yli kuusikymppinen Juhani Vuontisjärvi ja nuorempi konstaapeli Aleksi Kukkola. Juhani Vuontisjärvi on sellainen leppoisa ja mukavia jutteleva maalaispoliisi, joka tarkastelee maailmanmenoa lappilaisesta näkövinkkelistä. Vuontisjärveä on turha hoputtaa, mutta hän tuntee asukkaat, joten siitä on paljon apua tutkimustyössä. Aina on aikaa jututtaa asiaankuuluvia kahvikupillisen äärellä ja sillä tapaa asioilla on tapana järjestyä.

Vuontisjärvi johdatti hänet toimistohuoneeseen, pyysi istumaan ja asetti hänen eteensä maaliskuun kalenterin osoittaen yhtä pikku laatikkoa. Nähdessään poikansa nimen hän katsoi Vuontisjärveä. Mies kallisteli päätään kuin psykologi.

Milla Ollikaisen Ylläs-trilogia on leppoisa dekkarisarja. Pirunkurun pelottavasta nimestä huolimatta kirja ei ollut kaameaa jännitystä ja väkivaltaa, joten kirjan tunnelmissa ei menetä yöunia. Vuontisjärvi on charmantti poliisi, joten harmi, jos sarja ei jatku pidemmälle. Jäihän yksi selvittämätön rikoskin auki kirjan lopussa. Kirjan loppu kyllä yllättää lukijan, josta pointsit kirjailijalle. Kyllä tätä sarjaa kelpaa lueskella ja tutustua samalla Lapin maisemiin.

Milla Ollikainen, Pirunkuru ***
LIKE 2015
s. 223

Veripailakat
Vesiraukka
Pirunkuru

4 kommenttia:

  1. Loppu oli kyllä jänskä! Ihan suutani auoin siinä ihmetellessä :D Luen varmasti jonain päivänä muutkin trilogian osat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuule jänskätti melkein loppuun asti, että milloin se kirjan kokokohta tulee, ja tulihan se sieltä, että tärähti, en olisi uskonut millään, enkä halunnut uskoa :D
      Tuo kakkososa Vesiraukka oli minusta vielä parempi ja siinä löytyi ihan Åsa Larssoniin verrattavaa jännitystä, tosin ei niin väkivaltaista ja raakaa. Onneksi. Åsa Larsson on kuitenkin minun lempparidekkarikirjoittaja. Suosittelen, jos et ole ennen lukenut :)

      Poista
  2. Voimallista ja vaikuttavaa kuvausta tuossa ekassa lainauksessa. Hienoa.

    Positiivista että Lappi on nostettu esiin. Ja vielä murrekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännästi siinä verrataan autokolaria lapsen hiekkaleikkeihin.
      Minä tykkäsin tämän kirjan murteesta. Sen verran olen Lapissa vieraillut, että murre kuulostaa tutulta ja kotoisalta.
      Minustakin on Rita oikein positiivista, että näitä Lappi-aiheisia kirjoja löytyy. Ostin itsekin niitä Turun messuilta ja siellä oli todella värikäs tunnelma, kun saamelaiset olivat mukana messuilla värikkäissä asuissaan :)

      Poista