perjantai 1. tammikuuta 2016

Rauhaa maailmaan lukumaraton

Vuosi 2016 pyörähti rauhaisasti alkuun ja tällä kertaa tällaisen sopivan lukumaratonin avulla. Sannabananan emännöimä Rauhaa maailmaan lukumaraton oli niin houkutteleva, että sovittelin välipäiviksi valitsemat kirjat maratonin lukutahtiin sopiviksi. Aikaa maratonille oli ihanaiset 42 tuntia ja sen sai käyttää 26.12.15-2.1.16 välisenä aikana omaan tahtiin rauhassa ja rentoutuen. Kerroin Sannabanalle omasta korvamadostani, mikä alkoi pyörimään heti nähdessäni tämän haasteen, mutta en laita sitä jakoon, pyöriköön minun korvassa. Korvamadoksi kutsutaan laulua mikä alkaa pyörimään ja pyörimään korvassa, eikä millään meinaa lopettaa. Onkohan muilla vaivaa tällaisista korvamadoista?

Sannabanana halusi haastaa lukijat maratonille, koska hän toivoi joululahjaksi rauhaa maailmaan. Hieno toive ja lupasin olla mukana toteuttamassa toivetta lukemisen avulla.

Lukemani kirjat, joista postaan myöhemmin:

Susan Abulwanin Sininen välissä taivaan ja veden kertoo palestiinalaisesta perheestä, joka joutui jättämään kotinsa Palestiinassa israelilaisten hyökätessä heidän kyläänsä ja valloittaessa maan itselleen. Tarina kertoo useamman sukupolven tarinan ja mukaan on otettu fantasiaa ihmismielen mahdollisesta liikkumisesta sukupolvien välillä. Näiden kahden maan välillä on tällä hetkellä hienonhieno rauha, jonka toivomme vahvistuvan.

Veijo Meri kuoli 2015 ja olin vasta löytänyt hänen tuotantonsa uudelleen. Kersantin poika on kolmas kirja, jonka olen nyt lukenut blogiaikana. Suosittelen muillekin näitä arkirealismiin pohjautuvia kirjoja, joissa Meri käy läpi omia ja sukunsa muistoja. Hänen isänsähän oli töissä aliupseerina vuoteen 1939, joten jollakin tapaa tämä sotilaselämä näkyy hänen tuotannossaan. Kersantin pojasta Veijo Meri sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1973. Useammalle lukijalle taitaa Manillaköysi tai Peiliin piirretty nainen olla ne kirjat, joista Meri tunnetaan. Kersantin pojassa ei vielä sotapuheet ole lähellä, mutta oltiin sodan kynnyksellä. Onneksi elämme nykyisin itänaapurin kanssa rauhan aikaa.

Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen on tullut kuuluisaksi siitä tehdyn elokuvan ja näytelmien ansiosta. Kieltämättä aihe on herkullinen. Ihan tavallinen suomalaispoika haluaa puhua ruotsia ja aikuisena haluaa muuttaa Ruotsiin asumaan. Jotta aihe ei olisi ihan niin yksinkertainen, Miika Nousiainen on lisäillyt aiheeseen kaikenlaisia mustaan huumoriin vivahtavia kommelluksia. Ei hassumpi kirja. Rauhaa Suomen ja Ruotsin välille. Suomi ja Ruotsihan ovat käyneet urakalla taisteluja keskenään. Uskoisin, että ne taistelut käydään jatkossakin vain urheilukentillä ja jääkiekkohallissa.

Neljäs lukemani kirja oli Laura Lindstedtin Finlandiapalkinnon saanut Oneiron. Ostin kirjan heti, kun oli tiedossa, että se voitti palkinnon. Vierastin aihetta kovasti, sillä en pidä leijailevista sieluista tai haamuista yhtään. Lukemisen aloittaminen ei siis ollut helppoa. Eikä se ollut helppoa pitkään aikaan, mutta jostakin syystä en lopettanut lukemista niin kuin tavallisesti tekisin ja sittenhän se alkoikin helpottamaan. Kirjan toinen osa oli kuin eri kirja ja voisin sanoa, että kakkososa oli sitä Finlandiavoittaja-ainesta, joka ykkösosasta puuttui. Heidän kuolemansa ei ollut rauhallista, mutta ehkäpä se rauha löytyi sitten sieltä kuolemasta tai mihin he sitten kirjailijan mukaan joutuvatkaan. 

Viides jättiläiskirja, jonka lukemista olin siirrellyt ja siirrellyt juuri sen jättiläiskoon mukaan, oli Sarah Larkin Uuteen-Seelantiin sijoittuva historiallinen kirja Valkoisen pilven maa. Kirjan kansikuva on todella hurmaava. Kirjassa häiritsi se, että koko kirjan ajan siinä puhuttiin Uuden-Seelannin Alpeista, mutta minusta Alpit sijoittuvat Keski-Eurooppaan. Kirjassa eletään alkuperäisväestön keskellä, eli maorit ovat valkoisten palvelijoita, valkoisten, jotka asuttivat Uuden-Seelannin ja toivat oman kulttuurin ja kielet mukanaan. Uusi-Seelanti on muuten maa, jonne haluaisin matkustaa, siinä toiveeni, mikä on ollut jo pitkään mielessäni. Rauhaisaa rinnakkaiseloa maoreille ja valkoisille siirtomaaherroille. 

Rauhaa vuodelle 2016!





14 kommenttia:

  1. Olen lukenut vain muutaman Meren kirjan, tietyistä syistä luimme lukiossa hänen kirjoja. Samasta syystä myös Kämpän. Jokin yhdistävä side. Näin kirjailijaa silloin tällöin eräässä Kallion antikvaarissa.

    Uusi-Seelanti on kiinnostannut myös minua. Olisin halunnut sieltä jotain. Näin joitain Australian postipaketteja, mutta en innostunut. En hyväksynyt ideaa, koska lähetykset eksyivät Lontooseen Helsinki-Vantaan sijasta (ylimääräinen vuorokausi matkaan). Eli ainut mahdollisuus olisi ollut oma haku. Ja standardi tuntui liian erilaiselle. Siinä ohessa olisi voinut silmäillä paikkaa turistinakin. Amerikkaan olen itse myynyt. Niissäkin ihminen on kulkenut mukana. Niin on lähtenyt ja tullut. Siitä periaatteesta en ole joustanut ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan nyt kyse kissoista? Sinut tuntien ajattelin heti kissojen kuljettamista.
      Minulla on kaukaisia sukulaisia Uudessa-Seelannissa, joten sekin olisi yksi syy matkustaa maahan. Jostakin syystä me on matkusteltu tulivuoriperäisissä maissa ja sellainenhan Uusi-Seelantikin on.
      Puhuitko koskaan Meren kanssa antikvaarissa?
      Meren kirjathan ovat siinä mielessä erikoisia, että niissä ei ole alkua, loppua, eikä sitä huippukohtaa. Ne ovat kuvauksia jostakin hetkestä tai päivästä.

      Poista
  2. Valkoisen pilven maa -teoksen luin ennen joulua, ja se oli kiinnostava kirja, vaikka en yleensä innostukaan sentyylisistä. Abulhawa ja Oneiron odottelee lukijaansa, katsotaan, ehdinkö lukea, kun molemmat ovat kirjastosta.

    Kiva lukuvuosi sulla myös (alla). Löytyy varmasti hyviä lukuvinkkejä listalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari :) Lukuvinkkejä saa käyttää ihan vapaasti :)
      Taitavat molemmat kirjat olla nyt tosi suosittuja lainauslistalla.
      Valkoisen pilven maan luin suht näppärästi, sillä tarina oli kiinnostava ja viihdyttävä. Draamaa yllin kyllin kauniissa luonnossa :)

      Poista
  3. Oh, minä jotenkin missasin tämän maratonin! Rauhallista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi, Ahmu, ehkäpä voisit lukea muuten vain rauhan puolesta :)
      Rauhallista lukuvuotta sinulle :)

      Poista
  4. Tuo valkoisen pilven maa kiinnostaisi periaatteessa minuakin, mutta sen tiliskivimäisyys vähän pelottaa...

    Paljon ehdit 48 tunnissa lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen pilven maa on trilogian alku. Toivottavasti seuraavat kirjat ovat ohuempia. Suosittelen kyllä aiheen puolesta sinulle. Kirjan lukee todella nopeasti, koska se on niin koukuttava.
      Tuo Kersantin poika on sellainen lyhytromaani, mutta vastaavasti Valkoisen pilven maa on tiiliskivi. Aika paljon sitä ehtii, kun ei tee mitään muuta. Taisin tällä kertaa lukea oman ennätyksen. Viimeksi kun osallistuin maratoniin, oli niin paljon häiriöitä koko ajan, mutta nyt oli ihanan rauhallinen ja rento fiilis :)

      Poista
  5. Ihanaa, että osallistuit ja kirjavalintasi sopivat mainiosti aiheeseen myöskin. Minua alkoi nyt erityisesti kiinnostaa tuo Sininen välissä taivaan ja veden.

    Australiassakin on muuten (muka) Alpit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sannabanana rauhan maratonista :)
      Suosittelen tuota kirjaa Sininen välissä taivaan ja veden, aihe voisi nimen ja kannen perusteella olla kaunis, mutta se sisältää aika paljon väkivaltaa.

      No huh, Australian Alpit. Maahanmuuttajat eivät ole keksineet muita nimiä. Katselin Uuden-Seelannin karttaa, eikä siellä lukenut Alppeja missään ;)

      Poista
  6. Kultaisen 1960-luvun hengessä: "Make love, not War" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka! Tuo lause on niin puhutteleva ja totta. Ne jotka aloittavat sodat, ovatkohan he kasvaneet ilman rakkautta tai puuttukohan heiltä empatiakyky?
      Joskus olen miettinyt sitäkin, että onkohan koskaan nainen aloittanut sodan? Voiko nainen yleensä aloittaa sotaa? Onhan esim. Israelin pääministerinä toiminut Golda Meir ja Israelhan on tunnetusti sotaisa maa, jonka päinvastoin pitäisi olla rauhan maa.

      Poista
  7. Mielenkiintoisia kysymyksiä!! Puuttuvatko rakkaus ja empatiakyky, onko joku muu psykologinen häiriö vai sokaiseeko vallanhimo totaalisti vallankahvasta otteen saaneen?? Nainen sodanjohtajana sai etsimään tietoa, pikaisesti 1700-luvulta lötyi Katariina II, Suuri. Golda Meir päätti Jom Kippur-sodassa 1973 olla tekemättä ennalta ehkäisevää iskua. Toisaalta naiset valtiojohdossa kaikkiaan ovat aika marginaalinen osuus... Aina: rauhan puolesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa Kaurismäen elokuvan Tyttökuningas, joka kertoi kuningatar Kristiinasta. Kyllähän siinä miekka heilui Kristiinankin kädessä.
      Venäjän Katariinahan oli syntyjään saksalainen Sophie, joka naitettiin Pietarin kanssa, joka taas oli kasvanut Kielissä. Nämä historiajutut ovat kyllä mielenkiintoisia. Katariinahan anasti vallan mieheltään ja soti kovasti laajentaen maata.
      Veikkaisin vallanhimoa ja sen yhden vetisen aineen kulkemista väärään päähän...
      Rauhan puolesta aina <3

      Poista