sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi

Hyvät vieraamme. Koko talo on käytettävissänne. Olkaa kuin kotonanne!

Ystävänpäivänä on hyvä lukea ystävyydestä ja mielestäni Marjatta Kurenniemen ihastuttavat kirjahahmot Onneli ja Anneli ovat oikein sydänystäviä keskenään, suorastaan sielunsiskoja. En ole lukenut yhdestäkään kirjasta, että he olisivat riidelleet kertaakaan, vaikka 8-vuotiailta sitä voisi odottaa, vaikka olisikin ystäviä keskenään. 
Onneli ja Anneli asuvat pienille tytöille rakennetussa talossa, jonka he ostivat rouva Ruusupuulta. Talossa oli valmiina kaikki tavarat ja lelut ja astiat ja vaatteet kahdelle pienelle tytölle. Onnelin ja Annelin talo kirjassa tytöt saivat lopulta luvan vanhemmiltaan asua talossa kahdestaan, vaikka olivat asuneet jo koko kesän talossa keskenään, sillä kummankaan vanhemmat eivät olleet huomanneet, että tytöt olivat poissa. 
Ruusukujalla sijaitsevan talon toisella puolella asuivat siskokset Tingelstiina ja Tangelstiina ja toisella puolella asuivat poliisi Ulpukka vaimonsa Rosinan kanssa. Onnelin ja Annelin talvi kirjassa kerrotaan miten tytöt auttoivat pientä perhettä ja antoivat heille kodistaan tilaa, nukkekodistaan, sillä perhe oli hyvin hyvin pieni. Tyttöjen ystävyyttä riitti myös muillekin ihmisille, vaikkapa hieman erilaisille ihmisille. Kirjan sanomana on mielestäni suvaitsevaisuus ja ystävyys.

Tuntui hieman kummalliselta mennä vieraisille omaan nukkekotiinsa. Kaikki näytti kovin suurelta ja oudolta, ja kummallista oli myös se, että huoneista oli yksi seinä poissa. Oli kuin näyttämöllä. Mutta siihen tottui pian.

Onnelin ja Annelin vieraina asui pikkuruinen Vaaksanheimon perhe. Tietysti talven mittaan sattui kaikenlaisia kommelluksia, sillä ainahan satukirjoissa on myös hiukan pelottavia henkilöitä, jotka haluavat vaikka rikastua ja sen he halusivat tehdä myymällä Vaaksanheimon perheen. Molemmista kirjoista on tehty elokuvat ja kirjoissa on elokuvakannet ja lopussa elokuvaliitteet, jotka sisältävät kuvia elokuvista.  Mielestäni tyttöjen osia näyttelevät aivan Onnelin ja Annelin näköiset tytöt. Onnelin ja Annelin talvi kirja sisältää runsaammin Maija Karman kuvitusta, josta pidän erityisen paljon. Ja tietysti sadussa on onnellinen loppu. *****

Marjatta Kurenniemi, Onnelin ja Annelin talvi
kuvitus Maija Karma
WSOY 2015
s. 77 + elokuvaliite s. 15
alkuteos julkaistiin 1968

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo

Osallistun kirjalla Marikan Seitsämännen taiteen tarinat-lukuhaasteeseen. Kirjassa on elokuvakannet, elokuvaliite ja kirjasta on tehty elokuva.
Osallistun kirjalla Ullan kirjablogin kirjahaasteeseen. 

Kirsin bloggaus
Cillan bloggaus

2 kommenttia:

  1. Omnneli ja Anneli -kirjat kuuluivat lapsuuteni suosikkeihin. Muutama vuosi sitten ostin itselleni kaikki kirjat sisältävän kokoomateoksen. Kirjojen tunnelma sykähdyttää vieläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija Karman kuvitus on ihana, joka varmaan on sinunkin kirjoissasi ja niiden kansissa. Olen kuitenkin iloinen, että kirjat ovat saaneet uuden nykypäivään sopivan ulkoasun. uskon, että lukijoitakin riittää näiden hauskojen elokuvakirjojen myötä :)

      Poista