maanantai 29. toukokuuta 2017

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Olen lukenut paljon enemmän kirjoja kuin sinä. Ihan riippumatta siitä, montako olet lukenut. Olen lukenut enemmän. Usko pois. Minulla on ollut aikaa.

Jamaikalla syntyneen Nicola Yoonin esikoisteos Kaikki kaikessa kertoo tarinan Madelinesta, Maddysta, joka sairastaa niin vakavaa tautia, että ei voi poistua kotoaan. Hän on elänyt 18 vuotta samassa talossa, käynyt koulunsa kotona ja ollut lääkäriäitinsä tarkassa valvonnassa. Ei ystäviä, ei sosiaalista elämää, ei tavallista ruokaa jne. Maddylla on siis ollut kaikki maailman aika lukea kirjoja ja katsella elokuvia, kunnes naapuriin muutti uusi perhe ja kaikki muuttui, sillä perheessä oli poika nimeltään Olly. Maddy ei voinut olla katselematta Ollya ja Olly ei voinut olla katselematta Maddya.

Olly: tule ikkunaan
Madeline: Nytkö? Panin jo yöpaidan päälle.
Olly: pane kylpytakki päälle ja tule ikkunaan niin että näen sinut
Madeline: Selvä, ihan kohta. Hyvät yöt, Olly.
Olly: öitä maddy

Nuoret keksivät nopeasti viestittelyn netin ja puhelimen välityksellä. Kontrolloiva äiti ei olisi antanut Maddylle lupaa kiihdyttää itseään ja sairastua siinä samalla. Äiti halusi pitää Madelinen elossa keinolla millä hyvänsä. Ollyn tavattua Madeline alkoi kyseenalaistaa omaa elämäänsä. Oliko elämä elämisen arvoista sidottuna neljän seinän sisälle. Huomattuaan nuorten yhdessä viettämän ajan, äiti takavarikoi läppärin ja kännykän, mutta nuoret kirjoittivat ikkunaan tai keksivät muuta, kunnes arestit ahdistivat Madelinen tekemään jotain epätavallista, jotain uhkarohkeaa, jotain sellaista, mitä tehdä ennen kuolemaa. Olla yhdessä Ollyn kanssa ja kokea rakkauden.

"En voi uskoa, että olen jäänyt osattomaksi tästä kaikesta", minä sanon. "Olen jäänyt osattomaksi koko suunnattomasta maailmasta."

Kaikki kaikessa teoksen elokuva on jo julkaistu Suomessa. Kirjan päähenkilöt ovat suloinen Madeline, joka on ennen Ollya sopeutunut sairaan osaan, mutta energisen Ollyn tavattuaan haluaa enemmän, vaikka vain sen pienen hetken ajan. Hän haluaa hengittää tavallista ilmaa, olla ulkona, liikkua ihmisten seassa, käydä antikvariaateissa ja kirjakaupoissa, mennä yliopistoon. Vain pienen hetken ajan, onko se liikaa vaadittu. Hellyttävä rakkaustarina, joka on tähtiin kirjoitettu.

Nicola Yoon, Kaikki kaikessa ****
suom. Helene Bützow
Tammi 2017
s. 316 + 6 sivua leffakuvia
Everything, Everything 2015
Nuortenkirja



6 kommenttia:

  1. Minulla on sama kirja odottamassa että luen sen. Näin leffan hiljattain ja bloggasinkin siitä. Pidän hiukan taukoa ennen kuin sukellan kirjaan, koska tunnen juonen. Osasit kertoa kirjasta erittäin hyvin, loppua paljastamatta 😎Tykkäsin filmistä ja uskon että tykkään kirjasta, koska se on laadittu kuvin, viestein ja päiväkirjamerkinnöin - sellaista olen aina harrastanut itsekin 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä elokuvat ja kirjat ovat erilaisia, joten lukuiloa kirjan seurassa. En tietenkään halua spoilata loppua, hiukan vain kerroin päähenkilöt ym. pientä.
      Uskoisin kirjan ja elokuvan vetävän varsinkin nuoria tyttöjä mukaansa :)

      Poista
  2. Kävin katsomassa tämän elokuvissa ja pidin yllättävän paljon - minulla ei ollut mitään ennakko-oletuksia tämän suhteen. Nyt tekisi mieli lukea myös tämä kirja, ja katsoa, pidänkö siitä vielä enemmän. Elokuvissa oli aika liikuttavaa, miten kolme arviolta kuudesluokkalaista tyttöä nyyhki ja vaikersi ääneen takanani viimeisten kolmenkymmenen minuutin ajan. Ainakin tarina vetosi siis heihin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että minäkin olisin itkenyt silmät punaiseksi elokuvissa. Elokuvaan oli varmaan valittu koskettavimmat kohtaukset.
      Kirjoitin jo Ritallekin, että kirja ja elokuuva vetoavat varmasti nuoriin tyttöihin. Ihana rakkaustarina <3

      Poista
  3. Hain tämän kirjan itse juuri kirjaston varausjonosta itselleni - leffan taidan katsoa sen jälkeen. Uskon pitäväni kirjasta todella paljon, sillä se kuuluu suoraan siihen omaan lempikategoriaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä tykkään lukea kirjan ensin ja mennä sitten elokuviin, mutta on joitakin poikkeuksiakin, eli olen katsonut ensin elokuvan tai tv-sarjan ja halunnut lukea vielä kirjan.
      Ihana, että tämä kuuluu lempikategoriaasi :)
      Historialliset seikkailut kuuluvat minun lemppareihini, joten viimmeisin elokuva oli 3D:nä katsottu uusin Pirattes of the Caribbean. Olihan huikea esitys.

      Poista