maanantai 21. lokakuuta 2024

Johanna Holmström: Suden lapset

 


Poika vain katsoo häntä. Sitten hän avaa suunsa ja sylkäisee kämmenelleen jonkin pienen ja nelikulmaisen esineen.

Johanna Holmströmin Suden lapset aloitti uuden jännityskirjasarjan vetoavalla tavalla. Pieni takkuinen, likainen ja mustelmainen poika oli tullut eläkeläispariskunnan pihalle. Seija ja Tarmo olivat kasvatusalan ammattilaisia, mutta heilläkin oli vaikeuksia saada poika puhumaan. Mitä ihmettä pojalle oli tapahtunut ja missä hänen vanhempansa olivat? 

Sora rahisee kengänpohjien alla. Mikään ei ole muuttunut. Sama nurmikko ja sama talo, mutta nyt vanhempi pariskunta, ja myös Minnalla kaksikymmentä vuotta lisää askeltensa painona, kun hän kävelee pihatietä pitkin kohti talon etuportaita.

Tarinan poliiseina toimivat Minna Salminen ja Timo Kyrö. Minna oli käynyt Seijan ja Tarmon luona aiemminkin poliisiasioissa. Kuhmo oli pieni paikkakunta, ja ihmiset tunsivat toisensa.  Pieni poika jäi Seijan ja Tarmon hoiviin, ainakin toistaiseksi.

"Nyt lähdetään Toivolaan", hän sanoo. "Heidän luulisi tietävän, minne se nainen on hävinnyt."

Kirjan tarina kerrotaan kahdessa tasossa. Menneisyydessä elettiin mm. pandemia-aikaa ekokylä Toivolassa, jonne pienen pojan äiti oli jäänyt korona-ajaksi. Nykyisyys sijoittui vuoteen 2023, jolloin poliisit keskittyivät etsimään pienen pojan vanhempia. Koska sukulaisilta ei saanut luotettavaa tietoa vanhempien olinpaikasta, sitä etsittiin Toivolasta. 

Pian kävi selville, että Toivola oli oikea mysteerikylä, jossa riitti tutkittavaa. Ehkä alkuperäisillä perustajilla oli ajatuksena elää hyvässä yhteishengessä Toivalassa, mutta sitten sinne pesiytyi asukkaita, joita kiinnosti aivan eri asiat.

Johanna Holmströmin jännityskirja Suden lapset kertoi metsästä ja mysteerilahkosta. Metsän syvyyksissä asusti kiehtova noita.

 

Johanna Holmström, Suden lapset ****

Suom. Maija Laura Kauhanen

Otava 2024

s. 459

Vargens unge 2024

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti