Buzzy Jackson: Punatukkainen tyttö

 

Oranje zal overwinnen. Oranssi voittaa.

Yhdysvaltalaisen Buzzy Jacksonin esikoisromaani Punatukkainen tyttö kertoi hollantilaisesta vastarintataistelijasta Hannie Schaftista, joka kuoli kolme viikkoa ennen sodan päättymistä 1945. Kirjailija on halunnut tuoda fiktiivisen tarinan kautta esille, miten natsit miehittivät Hollannin ja aloittivat saman etnisen puhdistuksen, mitä he olivat tehneet jo muissa valloittamissaan maissa. Oranssista väristä tuli Hollannin vastarintaliikkeen väri.

Voor Joden verboden. Juutalaisilta kielletty. 

Vuosi vuoden jälkeen olot Hollannissa pahenivat. Natsit olivat tehneet ihmisistä toistensa ilmiantajia. Mutta silti vastarinta vain vahvistui. Hannie Schaftista tuli henkilö, jota etsittiin ja josta tehtiin etsintäkuulutuksia. Hän osasi esiintyä huomaamattomasti. Kun piti toimia, hän toimi kylmän rauhallisesti. Hän ampui useita natsijohtajia ja teki attentaatteja muiden vastarintaliikkeen henkilöiden kanssa. Sen lisäksi hän pelasti kaksi ystäväänsä, jotka olivat juutalaisia.

Elin elämääni kahdessa erillisessä maailmassa: toisella puolella vastarintatyön jännitys ja ajoittainen kauhu, toisella kodin suhteellinen turvallisuus ja siihen saumattomasti kiinnittyvä ilottomuus.

Buzzy Jacksonin Punatukkainen tyttö kertoi Toisen maailmansodan aikaisen tarinan, joka sijoittui ajanjaksolle 1940-1945. Kirjan aloitti prologi, jossa Hannie Schaft oli Amstelveensewegin vankilassa Amsterdamissa vuonna 1945. Rauha oli jo solmittu ja sovittu vankien vapauttaminen ja se, että vankeja ei kidutettaisi ja teloitettaisi. Siitä huolimatta natsit tekivät sitä viimeiseen päivään asti. 

Buzzy Jackson on yhdysvaltalainen historoitsija, joka on julkaissut kolme tietokirjaa, ennen kuin hän julkaisi esikoisromaaninsa Punatukkainen tyttö. Lomallaan Amsterdamissa hän tutustui Hannie Schaftiin ja kävi vielä useita kertoja Hollannissa tapaamassa Hannie Schaftin tuttavien ja sukulaisten jälkeläisiä. 

Hannie Schaft haudattiin hiekkadyyneille teloituksensa jälkeen. Kuviteltiin, että hänet unohdettaisiin tuntemattomana, mutta toisin kävi, vaikka Alankomaiden hallitus yritti estää vuosikymmenet Hannie Schaftiin viittaavat muistotapahtumat. Hänen maineensa palautettiin vasta 1990-luvulla. Ihmiset eivät unohda.

 Zij diende. Hän palveli. 

Buzzy Jackson, Punatukkainen tyttö *****

Suom. Annamari Korhonen *****

Wsoy 2025

s. 443 + Henkilöistä + Kirjailijan jälkisanat + Huomautuksia

To Die Beautiful 2023 

1940-1945

Hollanti 

Vastarintaliike

Sanna Kotajärvi: Valon vapahtajat

 

Löytäjä saapui liian aikaisin, sillä mitään muuta ei ollut ehditty kätkeä sammalen, heinänkorsien tai mättäiden alle kuin kultainen risti.

Sanna Kotajärven toinen dekkari Valon vapahtajat jatkoi hyvin kiinnostavalla tavalla Pimeydenkylväjät-sarjaa. Tällä kertaa turkulainen kolmekymppinen rikospoliisi Kasper Rahkonen joutui tutkimaan uskonnollisen lahkon erikoisia touhuja, sillä heidän asumusten läheltä löytyi ruumis. Sarjan ensimmäisessä dekkarissa, nimeltään Pimeän peto, liikuttiin myös metsämaisemissa.

"Olemme yhtä valittuja kuin Kristuskin aikanaan." 

Sanna Kotajärvi on asettanut vastakkain erikoisen uskonnollisen lahkon ja lahkon touhuja tutkivan poliisin, joka oli ateisti ts. uskonnoton. Kirjan sivuilla oli mielenkiintoisia keskusteluja lahkon uskonnosta, ja toisaalta uskonnottomuudesta. Outoja lahkoja on ollut ja tulee varmasti olemaan. Pelottavaa vain on, jos he käyttäytyvät kuin tässä kirjassa.

Kasperille tuli paha olo. Mitä lahko poltti sisällä? Hän oli nähnyt latoon menevän aikuisia ja yhden vauvan. Uhrasivatko he jumalalleen jotain?

Miten lahkon touhut oikein menivätkään, sen voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. Sen verran voin sanoa, että tämä sarja ei ole cosy crime-tyyliä, joten herkemmille lukijoille tämä kirja voi aiheuttaa unettomuutta ja painajaisia. Pientä vitsinpoikastakin oli ilmassa liittyen berliininmunkkeihin, joita Turussa kutsutaan piispanmunkeiksi. Entäs miten se salainen romanssi oikein sujuikaan?

Kylläpä oli jännittävät kuviot Sanna Kotajärven Valon vapahtajat dekkarissa. Toivon yhtä jännittävää lukukokemusta muillekin tämän kirjan parissa.

 

Sanna Kotajärvi, Valon vapahtajat

Into 2025

s. 309

Dekkari

Pimeydenkylväjät-sarjan 2. osa

Frida Skybäck: Musta lintu

 

Jostain kaukaa kuului vaimeaa natinaa. Ääni tuntui kiirivän poukamaa pitkin, kuin värähtelynä järven jäätyneessä vedessä, ja Gun tiesi, mitä se tarkoitti. "Varo!" hän huusi täyttä kurkkua, mutta jään pettäessä kaikki kävi niin nopeasti, ettei hän ehtinyt silmäänsä räpäyttää.

Nainen katosi järven syvyyksiin hetkessä. 

Ruotsalaisen Frida Skybäckin Musta lintu aloitti uuden dekkarisarjan. Kirjan päähenkilönä toimi rikostutkija Fredrika Storm, joka oli palannut kotiseudulleen, ja alkoi tutkia tapausta kollegansa Henry Calmentin kanssa. Yllä olevan tapahtuman silminnäkijänä toimi Fredrikan isoäiti, joka oli kasvattanut perheen maatilalla Fredrikan Harlösan pikkukylällä. Isoisä oli kuollut, ja nykyisin Fredrikan isä johti maatilaa. Kirjan tapahtumissa kaikki Fredrikan sukulaiset tulivat tutuiksi.

Fredrika istui autoon, ja kaikki vyöryi päälle. Hän oli hirveän kyllästynyt siihen, ettei tiennyt, että tunsi itsensä muukalaiseksi omassa elämässään.

Onneksi Fredrika sai uudesta työpaikasta kivoja työkavereita ja välit sukulaisiinkin alkoivat lämmetä, vaikka Fredrika joutui puhuttelemaan heitä työasioissa. Isä olisi halunnut, että Fredrika olisi jatkanut maatilan pitämistä yhdessä hänen kanssaan, mutta Fredrika oli kiinnostunut poliisin työstään. Hän halusi, että oikeus toteutuisi, ja jäihin pudonneen naisen tapaus ratkeaisi. Hän oli hyvä ratkomaan rikoksia, jotka valitettavasti koskivat myös sukulaisia. Syyllinen saatiin lopulta kiinni.

Vombsänkan männikköineen, ryhmyisine koivuineen ja tiheine vesakkoineen oli hänen oma paikkansa. Hänestä oli ihanaa olla sen kaiken keskellä, tuntea marjoista painavien pensaiden oksat sormissaan, löytää sammaleen seassa kullan lailla kimaltavia sieniä ja makoilla maassa katselemassa puiden latvojen yllä liiteleviä mustia lintuja.

Ehtihän se Fredrika nauttimaan myös luonnosta. Hän löysi kivan ystävän paikallisesta oikeuspatologista, Jonaksesta, jonka seurassa olisi kiva kulkea metsämaisemissa. Frida Skybäck taitaa myös luontokuvaukset ja mikä ettei myös dekkarit. Hän on aiemmin kirjoittanut ihmissuhderomaaneja esim. Kirjakauppa Thamesin varrella, Lukupiiri maailman laidalla ja Kirjahyllyn salaisuus ovat hyvin menestyneitä meillä ja maailmalla.

Frida Skybäckin dekkarissa Musta lintu ratkottiin pikkukylän rikoksia.

 

Frida Skybäck, Musta lintu

Suom. Jonja Rajala

Wsoy 2024

s. 459

Svartfågel 2022

Dekkari

 

Carol Shields: Ruohonvihreää

 

Minun äitini menossa naimisiin. Olen tiennyt siitä kuukauden - siitä asti, kun häneltä tuli lyhyt, kömpelösti muotoiltu kirje, jossa oli kummallisen suorasukainen ilmoitus: Herra Berceau on pyytänyt minua vaimokseen - ja pelkkä ajatuskin imaisee yhä edelleen ilmat rintakehästäni sen pohjukkaa myöten. Se on niin uskomatonta. Aivan uskomatonta.

Yhdysvaltalais-kandalaisen Carol Shieldsin (1935-2003) Ruohonvihreää kertoi nelikymppisen Charleenin elämästä Kanadassa 1970-luvulla. Kirjasta nousi esille paljon eroavuuksia verrattuna nykyajan elämään 50 vuotta myöhemmin, kuten yllä olevasta lainauksesta huomaa, sillä sinä puhutaan kirjeestä, joita ei luultavasti tänä päivänä juurikaan kirjoitella ainakaan postin välityksellä lähetettäväksi. Charleen oli ahkera kirjeiden kirjoittaja, hän oli runoilija, joten kirjoittaminen sujui hyvin.

Sähköpostilla lähetetään nykyisin suurin osa kirjeistä ja laskuista. Toiset ihmiset hoitavat viestinnän ja laskut pelkästään kännykän välityksellä. Nykytietämyksen mukaan metsiä pitää säästää, jotta luonto ja ilmasto voisivat paremmin, mutta käytäntö on vielä hakusessa ja poliitikot ja maat eivät pysty yhteistyöhön luonnon suojelemisessa. 

Olin unohtanut, että Winnipegin ja Toronton välillä on tuhatkuusisataa kilometriä pusikkoa.

Charleen matkasi junalla miesystävänsä kanssa Torontoon äitinsä häihin. Matkalla nähtiin jopa intiaanien hökkelikyliä, joten pisteet Chieldsille, alkuperäisasukkaat on huomioitu. Miesystävä halusi lentää ja olla yötä hotellissa, mutta Charleen oli tottunut kituuttamaan yksinhuoltajana vähillä tuloilla, ja mitä äitikin olisi sanonut semmoisesta rahan tuhlaamisesta. Hänen äitinsä kun oli kituuttamisen maailmanmestari. Kaikki tehtiin itse ja mitään ei tuhlattu. 

Säästäväinen elämäntyyli ja kierrättäminen tuli tutuksi minullekin jo lapsuudenkodissani. Äitini leikkasi vaatteet matonkuteiksi, jos niille ei löytynyt lähipiiristä käyttäjiä, ja kutoi niistä kauniita mattoja. Charleenin äitikin oli aina harrastanut sisustamista, tosin hän oli jo yli 70-vuotias, eikä enää jaksanut edes sisustaa.

"Minun täytyy ihan totta soittaa ja kysyä, miten siellä menee."

Charleen jätti poikansa Sethin ystäviensä seuraan, kun matkasi Torontoon. 1970-luvulla ei ollut kännyköitä, niin kuin nykyisin on jopa lapsilla, vaan puhelut soitettiin lankapuhelimilla. Tuohon aikaan puhelut olivat kalliita ja kaukopuhelut vielä kalliimpia. Charleenin äiti oli aivan kauhuissaan, kun kuuli, että Charleen aikoisi soittaa pojalleen kaukopuhelun hänen puhelimestaan.

1970-luku näyttäytyy kirjan kuvioissa omalta maailmaltaan. Carol Shields on ollut taitava kuvaamaan jokapäiväistä elämää ja sen pieniäkin vivahteita sydämellisellä tavalla. Hän kuvasi esim. vaatteita ja kampaajalla käyntiä, kukkia ja nurmikkoa hyvin hellyttävästi. Tarinasta nousi esille, mitä musiikkia kuunneltiin tuohon aikaan, ja mitä ohjelmia katsottiin televisiosta. 

Yksi ikävimmistä jutuista kirjan sivuilla oli tietysti tupakanpoltto sisätiloissa. Onneksi se on vähentynyt, eikä nykylapset joudu hengittämään tupakansavun levittämiä myrkkyjä sisäilmasta, niin kuin itse olen joutunut tekemään. Valitettavasti nykyisin lasten elämään on tullut muita kielteisiä ja terveyttä vaarantavia ilmiöitä, kuten vapettaminen. 

Kun äiti toistaa vihkikaavan sanat, hän tekee sen poikkeuksellisen asiallisesti. Samanlaisella äänellä hän voisi lukea paahtopaistihakkeluksen reseptiä, ja ihmeellistä kyllä, tuo dramaattisen korostuksen puute on minusta rauhoittavaa ja jopa ihailtavaa.

Ruohonvihreää teos linkittyi Pikkuseikkoja teokseen, sillä se kertoi Charleenin isosiskosta Judithista.

Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja morsiuspari vihittiin. Tietysti tässä tarinassa tapahtui jotakin järisyttävääkin, mutta sehän kuuluu hyvään tarinankerrontaan. Carol Shieldsille annan jälleen täydet pisteet, sillä Ruohonvihreää teosta oli kerrassaan ihana lukea.

 

Carol Shields, Ruohonvihreää *****

Suom. Hanna Tarkka

Otava 2012

s. 261

The Box Garden 1977 

Kanada

Carol Shields: Kivipäiväkirjat  (Pulizer 1995)

Carol Shields: Pikkuseikkoja 

 

 

Minna Canth: Hanna #minullaoncanthia

 

Lasten kamarissa oli pimeä. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sieltä loisti tuli. Pikku Hanna oli nähnyt pahaa unta. Suuri, musta koira oli ajanut häntä takaa ja oli juuri tarttua häneen kiinni, mutta kaikeksi onneksi hän siihen heräsi. Nyt ei Hanna tahtonut enää nukkua, ettei tuota unta jatkuisi.

Minna Canthin eli Ulrika Wilhelmina os. Johnssonin (1844-1897) syntymäpäivän kunniaksi Yöpöydän kirjat-blogin Niina on järjestänyt jo useamman vuoden ajan Minna Canth-lukuhaasteen ts. luetaan ja postataan Canthin kirjoista. Alla Niinan hieno lukuhaastekuva:

 

 

Minna Canthin kirjoista nousee esille naisten ja tyttöjen elämä 1800-luvulla, ja miten se on eronnut miesten ja poikien elämästä. Hanna teoksen nimihenkilö oli kirjan alussa vielä hyvin nuori, mutta kasvoi ja kehittyi tarinassa 21-vuotiaaksi. Hanna oli elänyt hyvin suojattua elämää, mutta eräänä yönä hän heräsi todellisuuteen, kun isä tuli humalassa kotiin ja oli julma äidille. Isän julmuus näkyi myös siinä, miten hän kohteli perheen palvelusväkeä.

Saivat tytöt kerran elää niinkuin itse tahtoivat ja siitä he myös osasivat nauttia. Leijailivat ulkona päivät päästään, valvoivat iltasilla välistä päivän nousuun saakka, kulkivat paljain jaloin ja muutenkin tavattoman helpossa vaateasussa. Hylkäsivätpä tykkänään erään pukimen, jota paitse miehet eivät koskaan voi esiintyä. 

Hanna pääsi eräänä kesänä maalle koko kesäksi parin ystävänsä, Olgan ja Bettyn kanssa. He asustivat maalaistalossa, ja saivat sieltä ravitsevaa ruokaa. Tytöt viettivät paljon aikaa ulkona, uivat ja muutenkin liikkuivat luonnossa. Oleskelu luonnon keskellä oli ihan erilaista kuin kotona Kuopion kaduilla. Saivatpa he sinne vieraitakin, mikä oli tietysti sopimatonta, sillä siitähän olisi mennyt heidän maine, jos tieto olisi levinnyt.

Hannaa pyydettiin soittamaan polkkaa; hän vähin vastusteli, pelkäsi ettei osaisi pitää hyvää tahtia; mutta neiti Wiik väkisen vei häntä pianolle. Se kävi mainiosti; kaikki tanssivat ja hän sai jatkaa, siksi kun lopulta jo halusivat lomaa, jolloin hänelle oikealta ja vasemmalta kiitollisuutta osoitettiin.

Hanna oli huomannut jo hyvin nuoresta, miten alkoholi muutti ihmistä ja hänen käytöstään. Miehistä tuli paljon äänekkäämpiä ja uskaliaampia. Hanna ei halunnut, että häneen kosketaan, mutta miehistä tuli vain rohkeampia. Eräs miehistä halusi mennä Hannan kanssa naimisiin, mutta Hanna oli päättäväinen ja kieltäytyi. Hän olisi halunnut jatkaa opintoja opettajaseminaarissa, mutta isä kielsi. Hanna ei tiennyt mitä tehdä kotona, kun koulu loppui. Päivistä tuli hyvin yksitoikkoisia, kunnes hän kohtasi Helsingissä teologiaa opiskelevan Salmelan.

Kun Minna Canth oli nuori, tyttöjen koulunkäyntiä rajoitettiin kovasti. Minna Canth halusi siihen muutoksen ja ajoi tasa-arvoisempaa koulutusta myös tytöille. Opetuksen sisältö oli Minnan mielestä liian käsityöpainotteista. Hannan sivuilta voit lukea, miten tytöt halusivat viimeisenä kouluvuotenaan uskonnon lisäksi opiskella filosofiaa.  Se oli uutta ja erilaista.

Minna Canthin mies toimitti lehtiä, joihin myös Minna kirjoitti kantaaottavia lehtiartikkeleita raittiudesta ja naisiin liittyvistä aiheista. Vuonna 1878 ilmestyi Canthin ensimmäinen teos Novelleja ja kertomuksia. Minna Canth oli huikea naisten tasa-arvon edistäjä ja on ansainnut oman päivänsä kalenterissa ja sen, että hänen teoksiaan nostetaan esille. Canthin  teoksia lukemalla on hienoa huomata, miten asiantilat ovat muuttuneet menneisyyden ajoista. 

Tänä päivänä tytöt ja pojat opiskelevat tasa-arvoisesti ja voivat tehdä samaa työtä melkein missä tahansa ammatissa. Uskoisin, että Minna Canth olisi tyytyväinen tämän päivän tasa-arvoisiin koulutusmahdollisuuksiin Suomessa. Nykyajan löysä alkoholipolitiikka uskoakseni saisi Minna Canthilta runsaasti kipakoita artikkeleita, puheita ja kirjojen sekä näytelmien aiheita.

 

Minna Canth, Hanna

Saga Egmont 2019

s. 188

Ensimmäinen julkaisu 1886

1800-luku

Kuopio

 

Minna Canth: Köyhää kansaa ja Salakari

Minna Canth: Työmiehen vaimo 

 

 

Alex Ahndoril: Murhan avain

 

Vähänpä Julia tiesi, että pian hänellä olisi edessään äärimmäisen vaativa arvoitus, jota hän tuskin omin voimin pystyisi ratkaisemaan.

Ruotsalaisen Alex Ahndorilin Murhan avaimet aloitti uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö oli yksityisetsivä Julia Stark. Ensimmäinen arvoitus oli, kuka oli valokuvan henkilö Julian palkanneen henkilön puhelimessa ja mitä hänelle oli tapahtunut. Julian palkannut henkilö asui kartanossa ja oli rikkaan suvun jäsen. 

Julia veti henkeä. Hänestä tuntui kuin hän olisi kävellyt hitaasti lentokoneen keskikäytävää tarkastellen matkustajien kasvoja happinaamareiden heiluessa kiiltävien muoviletkujensa varassa.

Julian taustalta löytyi traaginen menneisyys, joka vaikeutti hänen elämäänsä. Traumat olivat kuitenkin kehittäneet hänen ajatusmaailmaansa, joten hänellä oli taito yhdistää asioita järkeviin kokonaisuuksiin. Tosin hänellä oli taipumusta hoppuilla, joten hän kuvitteli jo tapauksen ratkaistuksi, mutta joutui häpeäkseen pyytämään anteeksi henkilöltä, jota luuli rikolliseksi. 

Kyseessä oli siis murhatapaus kirjan nimen mukaisesti. Kuka oli uhri ja kuka tai ketkä tekivät rikoksen? Liikuttiin yläluokassa, josta kertoo myös kirjan kansikuva. Ylellinen kartano, liikaa rahaa ja henkilöitä, jotka ahnehtivat lisää valtaa ja rahaa. Päihteiden käyttöä, petoksia ym. salaisuuksia, jotka Julia sai selville ex-miehensä avulla ja tuella.

Kirjoittajan nimen takaa löytyy kirjoittajapari Alexandra Coelho Ahndoril ja Alexander Ahndoril, jotka ovat kirjoittaneet aiemmin Lars Kepler nimellä. Aikamoinen loikka toiseen tyyliin väkivaltaisista trillereistä ajattelumaailman syövereihin. Murhan avain oli nykyajan Neiti Marple dekkari, jossa syötiin ylellisiä ruokia ylellisissä paikoissa ja elettiin kartanomaisemissa. Teekupposia ja skonsseja tuli kyllä ikävä.

 

Alex Ahndoril, Murhan avaimet

Suom. Terhi Vartia

Tammi 2023

s. 263

Dekkari

Laura Andersson: Tähtipölyn Bulevardi

 

Päivä ei ollut kovinkaan pitkällä, kun jo tiesin olevan iltaan mennessä pulassa. Minulla oli vain yksi päämäärä: pitää perheeni pois ongelmista. Aioin tarkkailla muita ja välttää huomiota viimeiseen asti. Se meni pahan kerran pieleen.

Laura Anderssonin historiallisen uuden kirjasarjan aloitti  upea Tähtipölyn Bulevardi. Sarjan päähenkilönä toimii Doris Laine, joka vuonna 1932 oli 17-vuotias, ja joka herätti huomiota pituudellaan ja kauneudellaan. Niinpä hänet huomattiin Rööperissä Helsingissä, ja pyydettiin mukaan kuvauksiin. Niiden perusteella päätettäisiin, saisiko hän osan uudesta elokuvasta. Doris oli toiminut jo pitkään isänsä apuna, kun tämä oli toiminut viinan salakuljettajana. Nyt tuo aika oli muuttumassa, sillä 5.4.1932 kieltolaki loppui ja klo 10 Helsinkiin avattiin uusi Alko, josta sai ostaa alkoholia.

Olisi pitänyt arvata jo etunimestä. Tulisin näyttelemään elämäni ensimmäisen elokuvakohtauksen suomalaisen teatterimaailman legendaarisen nimen seurassa.

Tottakai Doris pääsi näyttelemään elokuvassa, mutta kaikenlaista muutosta tapahtui ennen sitä. Hän tarvitsi apua puheen harjoittelussa ja eri kohtausten harjoittelussa. Ulkonäköäkin muutettiin vastaamaan elokuvan henkilön ikää. Rööperissä supistiin aika tavalla Doriksen ulkonäöstä ja kuiskuteltiin elokuvatähteydestä. Perhe oli tyytyväinen, kun Doris oli löytänyt uuden uransa, mutta mitä he olisivat sanoneet, jos he olisivat tienneet mitä Doris puuhasi uusien ystäviensä parissa iltaisin ja vapaa-ajallaan.

Sillä viikolla lähdin pitkästä aikaa isän kanssa asioille. Hän iski eteisessä hatun päähänsä, sitoi kiillotetut kengät jalkaansa ja johdatti minut kadulle pää ylpeästi pystyssä.

Perhe tuki Doriksen elokuvauraa ja heistä se oli hienoa. Doriksen uudet ystävät harjoittivat kuitenkin iltaisin jotain muuta salassapidettävää, eikä aikaakaan, kun Doris huomasi olevansa mukana toisenlaisissa esityksissä. Myös nuo ystävät olivat huomanneet keinot, millä ansaita elantonsa ja ehkäpä joku päivä muuttaa köyhän elämänsä suuntaa.

Laura Andersson teos Tähtipölyn Bulevardi nosti esille nuoren filmitähden. Suosittelen kaikille historiallisten viihdekirjojen lukijoille.

 

Laura Andersson, Tähtipölyn Bulevardi

Gummerus 2025

s. 396

Elokuvamaailma

Alamaailma

Helsinki 1932

Feelgood