Amanda Hellberg: Joulu parrasvaloissa

 

Kukaan ei voinut vastustaa Harrietin ääntä ja valovoimaa. Hän vaikutti kuulijoihin aina yhtä voimakkaasti, ikään kuin hän olisi laskeutunut heidän luokseen toisesta, paremmasta maailmasta. Se oli taikaa.

Ruotsalaisen Amanda Hellbergin historiallinen teos Joulu parrasvaloissa kertoi 1900-luvun alun laulajattaresta Harriet Hjortista, jonka elämä  alkoi lastenkodissa, jatkui katuvarkaana, kunnes poliisit saivat hänet kiinni ja toimittivat Rebecca-kotiin. Siellä hän tapasi ihanan Anna Gideonin, joka otti nuoren Harrietin töihin kiertävään teatteriseurueeseensa.  

Haussa: Nuori koulutettu nainen, jolla on laulutaitoa ja näyttämökokemusta. Ståhlin teatterissa tarjolla kiinnitys päärooliin talven uudessa operetissa LUMIPRINSESSA...

Yllä oleva työpaikkailmoitus osui Harrietin silmiin lehdestä juuri silloin, kun teatteriseurueella meni huonosti ja johtaja oli sairastunut. Harriet päätti hakea paikkaa, ja avukseen hän sai Isakin, teatteriseurueen lahjakkaan pianistin.

Harriet ja Isak tulivat hakupaikalle sen verran myöhään, että hän sai numerokseen 555. Tuntikausien odottelu ulkosalla ei tehnyt hyvää äänelle. Harriet sai kuulla jälkeenpäin olleensa paras hakija, mutta paikalle olisi pitänyt pukeutua paremmin.

"Hän se on! Olen löytänyt hänet!" Ståhl huudahti samalla jylisevällä äänellä, jonka Harriet  oli kuullut teatterin pimeydestä. "Olen löytänyt lumiprinsessani!"

Harriet sai kun saikin lopulta paikan teatterin tulevasta operetista. Ikävämpi juttu oli se, että teatterin pianisti ei soveltunut Harrietin äänelle. Lopulta Harriet  sai johtajan palkkaamaan Isakin pianistiksi. Harrietin heräävästä ihastuksesta Isakiin oli ihana lukea. Isak ei vain uskaltanut luottaa siihen, että tunteet kestäisivät Harrietin kuuluisuuden ja loistavan uran laulajana. Lisäksi teatterinjohtaja oli ihastunut ja mustasukkainen Harrietista.

Amanda Hellbergin teos Joulu parrasvaloissa loi tunnelmaa ja tunteita teatterimaailmaan ja sen henkilöihin.

 

Amanda Hellberg, Joulu parrasvaloissa

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2024

s. 303

Jul i rampljus 2024

Joulu Ulltunassa-sarjan 3. osa 

1902

Feelgood 

 

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu 

Carin Hjulström: Kun luminen on maa

 

Bron katuja peitti paksu kuurakerros, puissa säihkyi raikkaan valkea huurre, ja ikkunoissa loistivat joulutähdet sekä kimaltavat koristeet.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin teos Kun luminen on maa sijoittui joulukuulle. Kirja kuuluu Taimitarhamurhat-kirjasarjaan, mutta siinä ei tapahtunut tällä kertaa pahempia rikoksia. Paikallispoliiseilla, Ollella ja Ritalla, riitti pienempien rikosten ratkaisemisia mm. kadonneita taide-esineiden etsintää, sekä pienen lapsen etsintä joulumarkkinoilla.

Sirin ja Antonin koko aamu oli kulunut lunta luodessa. Lucia-pullat oli leivottu myöhään edellisiltana, nyt oli piparkakkutalon vuoro. Säbyholmin talon pienessä keittiössä tuoksuivat tuore kahvi, lämpimät piparkakut ja hyasintit.

Siri ja Anton ovat kirjan päähenkilöitä. Heillä oli taimitarhalla joulukiireet menossa, ja vuorossa oli joulukukkien myynti, sekä asetelmien ja kranssien teko myös tuleville joulumarkkinoille. Taimitarha sijaitsi Thorestan linnan lähellä. 

Kirjasarjassa on tullut jo ilmi, että Thorestan linnan nykyinen omistaja Viveca Lagercrantz on Sirin sisarpuoli. Siinä on kaksi ihan eriluonteista sisarusta, sillä Viveca halusi aina hyötyä joka asiassa itselleeen jotakin, kun taas Siri oli hyvin antelias ja auttavainen. Viveca oli luvannut taulun joulumarkkinoille arpajaispalkinnoksi, mutta kuinka siinä sitten kävikään.

"Tuntuu, että joulusta tulee täydellinen", Siri sanoi ja hymyili.

Carin Hjulströmin kirjassa Kun luminen on maa rauhoitutaan kiireiden jälkeen joulun viettoon.

 

Carin Hjulström, Kun luminen on maa

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2025

s. 132

När snön faller vit 2022

Taimitarhamurhat-sarjan 4. osa

Joulukuu  

 

Carin Hjulström: Pikku murha vain

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa 

Carin Hjulström: Kun luminen on maa  

 

Mysi Lahtinen: Taikurien Talon Joulu

 

Amelia istui jouluhuoneen sohvalla ja etsi enkelikelloa. Hän nosti joulukoristeen toisensa jälkeen esille laatikosta. Koristeita oli joka puolella. Hopeapallot välkkyivät ja pörhönauhat kimmelsivät sohvalla, tuoleilla ja lattialla. Yhtäkkiä laatikko oli tyhjä, eikä enkelikello ollut koristeitten joukossa. Joulu ei löydä taloon, jos enkelikello ei soita sitä tervetulleeksi, Amelia huolestui ja mietti mistä voisi etsiä kelloaan.

Mysi Lahtisen lastenkirja Taikurien Talon Joulu kertoi ihastuttavan vanhanaikaisen joulusadun mummilan ullakolla olevasta nukkekodista, joka oli nimeltään Taikurien talo. Kirjassa on valokuvia eri huoneista. Kun katsot kirjan kansikuvaa, jossa Amelia on leipomassa piparkakkuja, näet hiukan minkälainen nukkekoti Taikurien talo oikein onkaan.

Hän päätti aloittaa ullakolta. Amelia kiipesi saman tien jyrkät portaat ylös ja pökkäsi oven auki. Ullakko oli pilkkopimeä. Pienet puolikuun muotoiset ikkunatkin olivat sulkeneet silmänsä. Hiljaisuus oli asettunut talviuneen.

Vaikka minulla ei ole ollut koskaan nukkekotia, ihailen suunnattomasti eri ikäisiä ihmisiä, jotka viihtyvät niiden äärellä sisustaen ja siirrellen huonekaluja, pyyhkien pölyjä ja askarrellen mattoja, astioita ja kaikenlaista rekvisiittaa. Taikurien talo on sisustettu todella viehättävästi ja huoneissa riittää katseltavaa. Katso vaikka keittiön astioita, pieniä pulloja ja kuparipannuja. Halkokorikin löytyy uunin edestä.

Jokainen puuhasi ahkerasti, ja vihdoin viimein päästiin koristamaan kuustakin. Kummitus leijaili tähden kuusen latvaan. Hiiri kipitti oksia pitkin ja kiinnitti jääpuikot oksien kärkiin. Amelia ripusti hopeapalloja ja Timotei kiinnitti kynttilöitä joka puolelle. Lopulta seisoi upeasti kimmeltävä kuusi valmiina juhlistamaan joulua.

Taikurien talo oli lopulta siivottu, kuusi koristeltu, jouluruoat ja muut herkut olivat valmiina, joululahjat löytyivät kuusen alta, oli aika rauhoittua kuuntelemaan joulurauhan julistusta ja rauhoittua viettämään joulua ystävien parissa. Hyvää joulua!

 

Mysi Lahtinen, Taikurien Talon Joulu

Valokuvat Esko Koivisto

Tammi 1994

s. 36 + valokuvia

Lasten joulukirja 

 

Jevhenija Kuznjetsova: Niin kauan kuin on elämää

 

He lähtivät peräkkäin ulos. Ja pysähtyivät puutarhassa. Oli tullut jo hämärä. Molemmat talot - Maksymin ja Janan - seisoivat vierekkäin kukkulalla, ja niiden puutarhat laskeutuivat alas joelle. Joen takana näkyi toinen mäki, jonka harjalla kiemurteli tie. 

Ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan teos Niin kauan kuin on elämää kertoi vuoden 2024 ajasta pienessä kylässä lähellä Kiovaa. Kirjan päähenkilönä toimi viisikymppnen Maksym, taiteilija, joka oli muistisairaan isänsä huoltaja. Apuna hänellä oli Ljuba, joka teki ruoat ja kotityöt ja auttoi lääkärinä ennen työskennelleen isän hoitamisessa.

"Kerään museolle tietoja siitä miten ennen juhlittiin joulua ja ennustettiin. Olisiko teillä vähän aikaa jutella?" 

Maksym ihastui heti naapuritaloon muuttaneeseen kolmikymppiseen Janaan. Jana asui ulkomailla, mutta hän oli tullut tekemään väitöskirjaansa Ukrainaan. Jana luuli paikkaa rauhalliseksi, mutta naapuritalon seurallinen väki imaisi hänet mukaansa kaikenlaisiin ajanviettoihin. Olihan tulossa joulu ja uusi vuosi juhlineen.

Äkkiä heidän päidensä yllä lähes mustan taivaan halkaisi valoisa tie tummansinisessä kajastuksessa. Se ulottui taivaanrannan taakse. 

"Nikolauksen taivaallinen tie", Jana avasi suunsa ja katsoi ylös. 

"Ei kun liikkuva ilmatorjuntayksikkö", Maksym sanoi. 

Droonit ja ohjukset lensivät kylän ohitse kohti Kiovaa, mutta etupäässä kylässä oli rauhallista. Koska hyökkääjämaa oli pommittanut sähkölaitoksiin ja energialaitoksiin, niin sähköä piti säästellä. Siispä taloissa lämmitettiin uuneja ja takkoja, jos sellaiset olivat käytössä, mutta öisin oli ulkonaliikkumiskiellot, eikä valoja saanut pitää, jotta vihollinen ei nähnyt kohteita.

"Onnea teille elämään! Toiveet kaikki toteutukoot! Ja terveys vahvistukoon! ... Ja sähköt älkööt katkeilko!

Yllä oleviin kirjan toivotuksiin, voisin lisätä toivomuksen sodan loppumisesta Ukrainassa.  Jevhenija Kuznjetsovan kirjassa Niin kauan kuin on elämää jatkettiin elämistä sotaa käyvässä maassa. 

 

Jevhenija Kuznjetsova, Niin kauan kuin on elämää

Suom. Eero Balk

Aula & Co 2025

s. 221

Vivtsi tsili 2025

Ukraina 2024

Joulu ja uusi vuosi 

 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta 

JOULULAHJAKIRJAT 2025

 

Ihana joulun aika alkaa olla käsillä. Nyt voisi laittaa mietintämyssyn päähänsä ja ajatella kirjalahjojen hankkimista läheisille. Toiset kuuntelevat mielellään äänikirjoja, joten heille sopii lahjaksi lahjakortti, mutta kirjojen lukijat nauttivat kovista lahjapaketeista, joista löytyy lukemista joulun ajaksi.

 

 

Emmi Itärannan fantasiakirja Lumenlaulaja kertoi Pohjolan valtiattaren, Louhen tarinan. Lumenlaulaja on uskomattoman hieno ja voimaannuttava tarina muinaisen Pohjolan vahvoista naisista. Sopii hyvin lahjaksi nuorille ja aikuisille fantasiakirjojen lukijoille.

 

Mikko Kamulan upea fantasiateos Pohjolan neito on viides osa huikean hienossa Metsän kansa-kirjasarjassa. Kirjasarja kertoo  Savossa asuvasta Juko Rautaparran perheestä. Mikko Kamula on mahtava tarinoimaan muinaisista ajoista. Pohjolan neito kuvaa 1400-luvun loppupuolen tapahtumia, joihin on yhdistetty suomalaisia myyttejä ja luonnosta kumpuavia voimia. 

 

  

Katri Kauppisen nuortenkirja Laulunpunojat  esitteli muinaissuomalaista elämänmenoa, uskomuksia ja kulttuuria sekä kiinnostavia henkilöhahmoja. Pidin myös  ensimmäisestä kirjasta Laakson linnut, Aavan laulut . Muinaissuomi on todella kiehtova aihepiiri.

 

 

Sisko Latvuksen nuortenkirja Rudolfin näköinen poika kertoi 15-vuotiaasta Jasperista, joka kiinnostui selvittämään mumminsa isoisän kuolemaa. Isoisä oli nimeltään Rudolf, ja hän kuoli hämärissä olosuhteissa vuonna 1918. Kirjassa musisoidaan, tutkitaan historiaa ja vietetään aikaa kavereiden kanssa. Ihastumistakin on vireillä.

 

 

Vuoden hauskimman dekkarin tittelin voittaa Joona Keskitalon Tunturi, joka ulvoi. Päähenkilöllä oli hometalo Muoniossa ja hän yritti kaupitella sitä ostajille. Myyntihommista levisi kaikenlaisia muuttujia, joista voit lukea kirjan sivuilta. Tehkää pliis tästä kirjasta elokuva tai tv-sarja. Suosittelen siis lukijoille naurua ja lappilaisia rikoksia.

 

Kati Roudan Kuollut karkuteillä aloitti Kalman kaira-dekkarisarjan napakasti ja huumoria unohtamatta Lapin upeissa maisemissa. Kirjassa muistettiin syödä paikallisia ruokia rieskan kera ja juoda kahvia tortun elikkä kampanisun kanssa. Välillä ihailtiin Lapin luontoa. Suosittelen dekkareiden lukijoille.

 

Sophia Janssonin esikoiskirja Kolme saarta - isä, äiti ja minä, on muistelmateos Janssonin kuuluisasta kulttuurisuvusta.  Sophia on tutkinut suvun menneisyyttä ja vaiettuja muistoja varsinkin Toven kirjeistä. Pidin paljon saaristoon sijoittuvista lomakuvauksista, joista kansikuvakin kertoo paljon. Ihana suku, niin tavallinen, mutta samalla erityisen ihana ja lahjakas.

 

 

Käännöskirjoista voin suositella lämpimästi Clare Leslie Hallin koskettavaa teosta Missä maa murtuu. Kirja on omistettu rakkaudelle ja salaisuuksille ja on siinä valitettavasti murheitakin. 

 

  

Yeon Sominin teos Pieni korealainen keramiikkapaja kertoi tarinan kolmikymppisestä Jeongministä ja hänen mielenterveytensä romahduksesta, sekä siitä, miten hän vihdoin alkoi parantua. Parantumiseen vaikutti suurelta osin pieni keramiikkapaja, ja henkilöt, jotka tekivät siellä keramiikkaa.

 

 

TJ Klunen kiehtova fantasiaromaani Taivaansinisen meren tuolla puolen jatkoi  Marsyasin saaren orpokodin tarinaa. Ensimmäinen kirja oli nimeltään Talo taivaansinisellä merellä. Molemmista kirjoista nousi esille ennakkoluulot, erilaisuus ja niiden hyväksyminen. Suosittelen lämpimästi molempia kirjoja fantasiakirjojen lukijoille.

 

Bob Mortimer on yhdistänyt Satsumakompleksi dekkariinsa runsaasti huumoria ja hulvattomia kohtauksia. Tarina hauskuuttaa ja tempaisee mukaansa outoihin rikosjuttuihin. Jatkoakin on jo luvassa.

 

 

Mélissa Da Costan teos Toivoa versovat päivät on tulvillaan tunteita ja puutarhanhoitoa. Kirja kertoi suuren suuresta menetyksestä ja  siitä miten päähenkilö alkoi toipua siitä. Suru kulki joka hetkessä mukana, mutta sen kanssa piti oppia elämään. Luonnon parantavin keinoin päästiin hyvin parantumaan. Luonto oli hyvin läsnä myös kirjailijan edellisessä kirjassa, Kaikki taivaan sini. Ai, että minä rakastan näitä Mélissa Da Costan kirjoja. Suosittelen molempia kirjoja joululahjaksi.

 

LUKUILOA KIRJOJEN PARISSA JA RAUHALLISTA JOULUN AIKAA 2025 💖 

 

 

 

 

Henriikka Rönkkönen: Herttaässä

 

Hertta laski päiväkirjansa kahvilan pöydälle ja silitti sen kirkkaanpunaista karvaista pintaa. "Mahoton ryijy siulla", hän kuiskasi ja vilkaisi äkkiä ikkunasta ulos, näkisikö ystäviensä tulevan.

Henriikka Rönkkösen Herttaässä aloitti ihanan kirjasarjan, jonka päähenkilöstä, nuoresta 22v. Hertasta, oli ihan pakko pitää. Kirja alkoi, kun Hertta tapasi kahvilassa lapsuuden ystävänsä Alicen ja Iidan. Ystävät olivat kovasti huolissaan Hertasta, koska heidän mielestään Hertan olisi pitänyt nauttia elämästä, nuoruudesta, hauskan pitämisestä, eikä nyhjöttää yksin kotona tekemättä mitään. 

Hertta ei ollut vielä edes päättänyt, että minkä ammatin opiskelee, vaan teki töikseen hampurilaisia Helsingissä. Molemmat ystävät olivat erittäin sosiaalisia ja äänekkäitä. Hertta oli heidän vastakohtansa. Hän oli vähään tyytyväinen ja eli vaatimattomasti. Sydämenasiat hän kirjoitti karvaisen päiväkirjansa sivuille.

Pee. Pee. Pee-kirjain? Hertta tuijotti juuri heittämäänsä lautapelin kirjainnoppaa.

Hertta heitti siis noppaa, jonka avulla hän valitsi tulevan ammatin ensimmäiseksi kirjaimeksi P-kirjaimen. Vähän aikaa mietittyään, hän sai päähänsä "poliisin", ja asia oli ratkaistu. Hänestä tulisi poliisi. Ystävät olivat kyllä eri mieltä asiasta, mutta Hertta oli jo päättänyt asian. Hän hakisi poliisikouluun.

Voi Herttaseni, miten monta muuta ammattia P-kirjaimella alkaisi mm. puutarhuri, piirtäjä, pukuompelija, puvustaja, psykologi, psykiatri, psykoterapeutti, pappi, palomies, pankinjohtaja, presidentti jne. Ehkäpä ammatinvalintapäätös kuvasi paljon Hertan luonnetta, hän ei halunnut nähdä vaivaa ja ajatella asioita syvällisemmin esim. sitä, että mihin hän soveltuisi kiinnostustensa vuoksi.

Miksi hän oli edes päätynyt tähän tilanteeseen? Hän antoi neuvoja muille, vaikka hänen oma elämänsä oli aivan levällään.

Hertta oli kiinnostunut koirista ja hän oli hyvä neuvomaan ystäviään heidän ongelmissaan. Hän oli myös hyvin ystävällinen ja kohteli asiakkaita hyvin. Asiakaspalvelutöistä kehittyikin sitten hieman arveluttava sivutyö, johon Hertta lopulta väsähti.

Henriikka Rönkkösen Herttaässä avasi uuden kirjasarjan hyvin hellyttävästä nuoren naisen elämästä iloineen ja suruineen. 

 

Henriikka Rönkkönen, Herttaässä

Atena 2025

s. 216

Feelgood 

Helena Steen: Aviomiehen salaisuus

 

Saavuimme Hullin satamaan 21.2.1926, ja vajaan 24 tunnin kuluttua minun mieheni oli kuollut.

Helena Steenin historiallinen dekkari Aviomiehen salaisuus aloitti Ilona Berg ja englantilaiset murhat-sarjan todella koukuttavalla tavalla. Nuori ja kokematon helsinkiläistyttö, Ilona Berg, oli mennyt naimisiin itseään vanhemman liikemiehen Wernerin kanssa. Mies halusi, että he kävisivät tapaamassa miehen sukulaisia Englannissa. Heti saapumisiltana Werner lähti illallistapaamiseen, jätti Ilonan yksin, eikä palannut takaisin. Ilona oli rahaton ja turvaton, mutta ei neuvoton. Ilona päätti selvittää mitä tapahtui miehelle ja miksi.

"Jos miehenne tappaja luulee teidän olevan kuollut, on paras pitää hänet siinä uskossa."

Turvakseen Ilona sai yllättäen erään miehen, Henryn, joka toimi kirjan toisena kertojana. Ilonan aviomies oli pitänyt hyvin tiukkaa kuria Ilonalle, ja Henry yritti sitä samaa, mutta Ilona halusi saada selville miehensä murhaajan tai murhaajat. Oli hyväkin pysytellä piilossa rikollisilta, jotka olivat siis tappaneet Wernerin seurassa olleen naisen, luullen hänen olevan Wernerin vaimon. 

Kello yhden jälkeen yökerho vain vilkastui, ja jo valmiiksi täydeltä vaikuttaneeseen saliin tunki koko ajan lisää väkeä. 

Yllättäen Ilona huomasi olevansa erään yökerhon tanssilattioilla hyvin vähäisissä vaatteissa ja tanssitytöksi meikattuna. Tarkoitus oli löytää tietoja varsinkin siitä naishenkilöstä, joka oli kuollut yhdessä Ilonan miehen kanssa. Tuntemattomien miesten hikiset puristelut tanssilattialla eivät olleet Ilonan mieleen, mutta tietojen vuoksi oli palattava  vielä toiseksikin illaksi yökerhon lattioille. 

Herra Drayton oli näet kontaktiensa kautta saanut selville, että Sir Edgarin maaseutukartanoon haettiin "kolmatta sisäpiikaa", mitä se sitten tarkoittikin.

Wernerin sukulaiset asuivat maaseutukartanossa, jonne Ilona soluttautui sisälle liittymällä palvelusväkeen, tietysti väärällä nimellä. Kenties suvun jäseniltä tai palvelusväeltä löytyisi tietoja varsinkin Wernerin menneisyydestä, ja siitä miksi Werner ei ollut tekemisissä suvun kanssa. Jo alkoi tapahtua kaikenlaista, joten suosittelen liittymään Ilonan seuraan viettämään tapahtumarikasta kartanoelämää tietysti köökin ja alusastioiden kalistelun puolelta.

Helena Steenin dekkarissa Aviomiehen salaisuus oli historian havinan lisäksi rikoksia ratkova nuori nainen. Ja mukana ripauksellinen romantiikkaa...

 

Helena Steen, Aviomiehen salaisuus *****

Docendo 2025

s. 331

Historiallinen dekkari

Cosy crime 

Ilona Berg ja englantilaiset murhat-sarjan 1. osa

Englanti 1926