tiistai 21. toukokuuta 2013

Stef Penney: Näkymättömät




Englantilainen kirjailija Stef Penney on kirjoittanut mielenkiintoisen koukuttavan kirjan 1980-luvun Englannista. Näkymättömät kertoo kiertävistä Jankon suvun mustalaisista ja heidän suvun miehiin liittyvästä perinnöllisestä taudista, joka aiheutti kaikenlaista salailua suvun piirissä. Nuori Rose Wood avioitui Ivo Jankon kanssa, mutta katosi pian, eikä oma suku ja miehen suku tienneet missä Rose oli. Jankon suku kertoi Rosen lähteneen valkolaisen matkaan. Tämä oli hirvittävä häpeä, jonka vuoksi kumpikaan suku ei etsinyt Rosea. Lisäksi Rose oli jättänyt sairaan vastasyntyneen lapsen Ivon hoidettavaksi.

Tunnistan hänet hääkuvasta heti. Pitkähköt tummat hiukset, valppaat silmät, asenne. Nyt hänen sirot, komeat piirteensä näyttävät vain hiukan karskimmilta: posket ovat vähän enemmän kuopalla, silmien ympärykset vähän tummemmat. Hän on pieni ja hoikka, pukeutunut nuoreksi mieheksi hyvin perinteiseen tapaan - vatteisiin, jotka julistavat heti, mikä mies hän on: pitkähihainen paita, paksu liivi ylös asti napitettuna - jopa kesäkuussa- ja liina solmittuna kaulaan.

Noin seitsemän vuoden kuluttua Rosen isä halusi löytää Rosen, sillä Rosen äiti oli kuollut ja hän halusi tyttärensä tietävän sen. Isä oli varma, että Ivo Janko oli tehnyt jotakin hänen tyttärelleen ja palkkasi yksityisetsivän selvittämään tyttärensä mystillisen katoamisen. Yksityisetsivä Ray Lowell oli itsekin puoleksi mustalainen ja arveli saaneensa tehtävän taustansa vuoksi, ei kukaan mustalainen puhuisi valkoiselle yksityisetsivälle mitään. Ray oli perinyt myös romaniheimon ulkonäön, joka oli tärkeää tehtävän kannalta. Ray asui yksin ja kaipasi vaimoaan, joka oli löytänyt toisen miehen. Rayn työkaverin vaimo järjesti hänelle sokkotreffejä eri naisten kanssa, mutta jostakin syystä kukaan nainen ei oikein kiinnostanut häntä.

Näkymättömien kertojina toimivat Ray Lowell ja JJ, joka oli teini-ikäinen Jankon sukuun kuuluva kiertävä mustalainen, johon Ray törmäsi tutkimuksissaan. Kirjan alussa Ray Lowell makasi sairaalassa sekavassa tilassa ja puoleksi halvaantuneena. Hänet oli löydetty omasta autosta, joka oli ojassa, mutta pian selvisi, että hänet oli yritetty myrkyttää. Jo tämä kirjan alku koukutti minut lukemaan lisää ja lisää, sillä kirjan tarinaa kerittiin osaksi auki sitä mukaa, kun Rayn muisti alkoi palailla takaisin. Välillä JJ kertomukset mustalaisleirin touhuista ja omasta teini-ikäisen elämästä syvensivät tietämystä mitä heidän keskuudessaan tapahtui ja mitä he ajattelivat tästä yksityisetsivästä, joka sinnitteli heidän elämässään. JJ oli pelkästään iloinen tavattuaan mustalaismiehen, joka teki jotakin muutakin, eikä vain kiertänyt paikasta toiseen asuntovaunuissa. Kavereiden tuominen asuntovaunuun oli aika ikävää, ja vielä vaikeampaa oli tuoda tyttökaveri pieneen asuntovaunuun, missä äiti oli paikalla. JJ oli päättänyt opiskella ja hankkia ammatin ja tehdä töitä, jota heidän heimossa ei oikein katsottu hyvällä silmällä.

Kirjan kuvioihin tuli myös Lulu Janko, johon Ray ihastui. Ihastuminen ei ollut aivan molemminpuolista, sillä Ray oli kömpelö ja liian rehellinen puheissaan, eikä Lulu tykännyt siitä, että häntä seurattiin, minkäs Ray luonnolleen mahtoi. Mutta jotain orastavaa heidän välillään oli, lukija voi ottaa selvää mitä. Ray oli taitava yksityisetsivä ja onnistui etsinnöissään hyvin sekä selvitti siinä samalla Jankon suvun luurankojen salaisuudet. Näkymättömät oli koukuttava ja taitavasti punottu tarina Jankon suvun salaisuuksista ja ongelmista niiden salaisuuksien säilyttämisessä.

Hetken mielijohteesta otan ennen hänen paluutaan hänen lasinsa, jonka reunaa koristaa aavistus punaisesta vahaleimasta, ja kaadan makean jääsulan suuhuni. Rommin tuoksu enää pelkkä häivähdys. Vain jotta voin painaa suuni hänen suunsa aavetta vasten.

Stef Penney, Näkymättömät ****
suom. Jaakko Kankaanpää
Bazar 2013
The Invisible Ones 2011
s. 495

6 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän jokunen aika sitten ja koetan blogata kirjasta pian. Otteessaan pitävä ja mustalaiskuvauksensa sekä 1980-lukulaisen aikakautensa vuoksi kiinnostavaa luettavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. Odottelen plokkaustasi mielenkiinnolla. Yllättävän hyvä kirja. Välillä teksti oli ihan runollista, kuten tuo, minkä olen liittänyt plokkaukseni loppuun.

      Poista
  2. Kyllä minunkin täytyy tämä lukea :-) miten upeat kannet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Kirjan tekee mystiseksi sen aihepiiri: mustalaiset ja heidän kulttuuri ja tietysti juoni, jossa etsitään kadonnutta naista. Kannet on kauniit, vielä kanuniimmat kannet on englanninkielisessä versiossa.

      Poista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Romanit eivät ole turhan vahvasti edustettuina kaunokirjallisuudessakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yritin muistella romani-kirjoja, joita olisin lukenut, mutta en muistanut. Jos joku on lukenut, niin voisi antaa vinkkejä. Tätä kirjaa kyllä suosittelen hyvän tarinan vuoksi.

      Poista