lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka


Suomalainen unelma, mökki järvenrannalla, toteutuu Ilona Pietiläisen runsaassa ja rönsyilevässä sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen kirjassa Unelmien piilopaikka. Kirjan kansi on kaunis ja unenomainen, jossa on vanhanaikaisilla kehyksillä kehystetty vanha maalaistalo ja taustalla lintuaiheinen koriste, mikä löytyy myös kirjan sisäsivustoilta, kuin kirjan punaisena lankana, hyvä Neiti Sievänen. Perhoset sisemmillä kansilehdillä kruunasivat upean ulkoasun.

Pietiläinen rakentaa kirjan alussa miehensä kanssa kesämökin, ulkovessan ja kiipeilymajan pojalle sekä sisustaa kaikki kolme. Näiden lisäksi he laittavat piha-alueen kuntoon. Kaikista on selkeät ohjeet ja kuvia rakennusvaiheista, joka selkeyttää rakentamista. Koska kirjassa rakennettiin uutta, olisin laittanut erilaisen kansikuvan, sillä itse kuvittelin kannen mukaan kirjassa olevan ennemminkin korjausrakentamista. Onneksi Pietiläinen on saanut kirjaansa mukaan ideakuvia useammasta eri kesäasunnosta, myös vanhemmista taloista.



Kirjan suuri koko vaikeuttaa sen säilyttämistä kirjahyllyssä, mutta suuri koko antaa mahdollisuuden kirjan sivujen runsaalle kuvitukselle ja suurille kuville, ehkä kirja olisi kuitenkin lukijaystävällisempi pienemmässä koossa. Kuvitus on todella onnistunut ja kirjaa voi selailla pelkästään katselemalla kauniita kuvia. Toivoin vanhan talon rakennusideoita, koska meillä on ikuisuusprojektina 30-luvun maalaistalo, jota korjaamme huone kerrallaan, enkä edes uskalla mennä katsomaan kellaria, koska maalla on hiiriä, myyriä ja käärmeitä tuollaisissa paikoissa.

Ihastuin Pietiläisen perheen uuteen ulkovessaan, joka oli sisustettu viimeisen päälle. Vessaan kuljetaan puulaituria pitkin, jossa on kaide, jonka esittelin heti miehelleni, että meidän vessaan myös, ettei tarvitse säikkyä käärmeitä matkan varrella. Sain hyvien kuvien ansiosta vastakaikua mieheltäni, joten ehkäpä joku kaunis päivä kuljen pitkin puulaituria vessaan. Sitten kun…

Ottaisin kesäkodillemme myös kirjassa esitellyn kasvihuoneen, joka oli kerrassaan upean kokoinen, eikä siinä kaikki, vaan kasvimaalle oli rakennettu myös isot ja korkeat kasvilavat, joissa jokainen viherpeukalo haluaisi kasvattaa mitä nyt haluaa kasvattaa. Sain kirjasta runsaasti ideoita, joita muokkaamalla ne sopivat myös meidän kesäkotiimme. ****

Ilona Pietiläinen, Unelmien piilopaikka
Docendo Oy 2013
Ulkoasu: Neiti Sievänen
Kuvat: Ilona Pietiläinen ja vierailukohteiden asukkaat
s. 168

4 kommenttia:

  1. Niin, eikö ollutkin aivan ihana? ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana kirja, jota voi selailla, mutta ehkäpä sitä olisi voinut kehitellä vielä. Kuvia oli niin paljon, että ei tehnyt mieli lukea tekstiä ollenkaan.

    VastaaPoista
  3. Mai, kasvihuonetta minäkin kaipaaan, mutta tmäkin suvi meni taas jonkun ruokakatoksen parissa ja nyt on säilöntäaika ja terassikin pitäisi maalata.

    Minä säilytän isot sisustuskirjat vaakatasossa selkäosa katsojaan päin Ikean olohuoneen hyllyssä, jossa mm. taidekirjoja yms. Ostin tänäkin vuonna sisustus- ja taidekirjoja Saksasta ja Itävallasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä tuskailen noiden isojen kirjojen kanssa, kun niitä näyttää kertyvän koko ajan, vaikka vien kirjoja kirpparille ja lahjoitan ystäväpiirille. Kun joku pyytää kirjan lainaan, sanon aina, että ei tarvitse palauttaa. Sitten on tietysti ne rakkaat kirjat, joita luen uudestaan ja ne pyydän palauttamaan.

      Meidänkin terassi pitää uusia, mutta se jää syksyyn, koska aika kuluu saaressa. Siellä alkaa olla meidän uusi makkari valmis, listat puuttuu, mutta me on muutettu jo sinne nukkumaan. Listat ehtii laittaa ensi kesänä, sillä niitä puuttuu muualtakin talosta.

      Poista