lauantai 17. elokuuta 2013

Syntysanat




Runoilija, lastenkirjailija Johanna Venhon esikoisromaani Syntysanat (2011) on kuin runon ja fantasian yhdistelmä, yllätyksiä täynnä. Jo kirjan kansikuva viittaa siihen, että luvassa on jotain erilaista, sadunomaista, sillä kansikuvan naisella on punaiset siivet kuin hän olisi vasta laskeutunut ja väsynyt lennosta. Ehkä kuvittelin enemmän kansikuvasta, ehkä toivoin enemmän. Kirjan nimi Syntysanat viittaa selkeästi kansikuvan naisen uudelleen syntymiseen, nainen on keski-ikäinen kolmen lapsen äiti Mesi. 

Katselen kuvia. Taivasta kohden kurottuvia käsien kaaria, pohkeita, vartalon hienonhienoja aukeavia viivoja. Joka kuvassa Mesillä on siivet: repeilevät, epätasaiset, sulkasatoiset, risaiset siivet jotka joskus ovat isommat kuin hän itse, joskus tyngät suuren kyyryssä kulkevan naisen selässä, tyngät joista toinen ei edes aukea kunnolla vaan on kovettunut pahkaksi naisen selkään. Siivet, lohdullinen klisee, Aarni on piirtänyt ne nuoren pojan viattoman avonaisella kädellä niin kuin paperille olisi putoillut kyyneliä tai hikeä.

Mesin naapuritalo oli vanha pappila, jossa tapahtui parikymmentä vuotta sitten jotain, josta koko kylä supisee, jotain joka on koko kylän salaisuus. Nyt pappilaan oli muuttanut vuokralainen, Hanna Zuleima, nelikymppinen kirjailija, jonka kirjoja Mesi rakasti. Kylä sai Hannasta uutta puhumista. Vierasta katsotaan sivusta, mitä se täällä tekee. Mesi katselee ikkunan takaa kiikarilla Hannaa, nyökkää vähän. Hanna haluaa kirjoittaa Mesistä, leskiäidistä, joka yrittää jaksaa elää kolmen lapsen ja dementoituneen äitinsä kanssa. Mesissä on jotain salaperäistä, josta voisi kirjoittaa kirjan, mutta mistä aloittaa. Hanna alkoi kysellä Mesistä ja pappilan tapahtumista. Lopulta Mesistä ja Hannasta tuli ystävät.

Mesin ainoat ilonaiheet olivat lapsuus- ja nuoruusmuistot, joissa oli mukana pappilan Aarni. Aarni piirsi hänestä kuvia, he olivat kuin paita ja peppu. Aarni lähti maailmalle ja Mesi meni naimisiin Laurin kanssa. Äiti oli tyytyväinen, että tyttö unohti Aarnin. Tyytyväisyys loppui, kun Lauri kuoli. Mesi kertoili Hannalle tarinaansa ja lopulta hän avautui Aarnista. Mesi tunsi helpotusta, kun joku kuunteli hänen salaisuuksia ja halusi kirjoittaa. Hanna halusi auttaa Mesiä syntymään uudelleen ja kasvattamaan itselleen siivet.

Mesi sai siivet ja lähti lentoon, mutta Hanna oli lentänyt koko ikänsä. Myös Hannan taustalta löytyi suruja ja murheita, joita hän pakeni. Lopulta myös Hanna tunsi muuttuvansa, myös hän oli saanut sanoista voimaa. Kirja oli jaettu Mesin ja Hannan kappaleisiin, jotka vuorottelivat. Pidin kappaleista, joiden pituus vaihteli vajaan sivun mitasta muutamaan sivuun. Kirjan viimeisen sivun olisin jättänyt pois, jossa kerrotaan mitä kirjan henkilöille tapahtui jatkossa. Erityisplussaa annan kauniista kansikuvasta. ***+

Sysäsin Mesin sanat liikkeelle, ne muuttivat hänen elämänsä, en suunnitellut sellaista, mutta liikkeelle lähtenyttä soravyöryä ei voinut pysäyttää.

Johanna Venho, Syntysanat
WSOY 2011

2 kommenttia:

  1. Voi huokaus tätä teosta. Niin koskettava.

    (ja mäkin vähän ihmettelin sitä loppuosiota. Olisi voinut jäädä poiskin, mutta toisaalta hyvä mieli happy endistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kirjan ja aloitin alusta uudestaan...siinä oli jotakin mystistä, aivan kuin kirja kertoisi minulle, että valmistaudu muutokseen ;)

      Poista