keskiviikko 14. elokuuta 2013

Valo valtameren yllä



Australialainen M. L. Stedman on kirjoittanut unohtumattoman avioliittotarinan Valo valtameren yllä (2013), jota koettelee armoton luonto sekä traagiset tapahtumat. Kauniit luontokuvaukset australialaisen majakkasaaren ympärillä, valtameren pauhu ja myrskytuhot ovat nuoren parin arkipäivää. Nuoren aviovaimon elämä ei ole helppoa majakkaa hoitavan miehensä rinnalla Janus Rockilla, sillä Tomilla on työnsä, mutta Isabelin, hellityn rehtorintyttären pitää keksiä päivilleen tekemistä ilman muuta puheseuraa kuin Tom. Luonnonvoimat, suola ja hiekka hajottavat kaiken. Voisi luulla, että luonnonvoimat vaikuttaisivat myös Isabelin raskauksiin, sillä pian saarella on kolme pientä ristiä, joiden viereen Isabel on istuttanut rosmariinipensaita. Pensaat kasvavat sitkeästi luonnonvoimista riippumatta. Isabel on jokaisen keskenmenon jälkeen entistä masentuneempi.

Sitten tuli päivä, joka muutti pariskunnan elämän täydellisesti, vuosi oli 1926. Isabelin viimeisimmästä keskenmenosta kahdeksannella kuukaudella oli muutama viikko aikaa ja Isabel vietti aikaansa vauvojensa hautoja hoitamalla, kunnes kuuli vauvan itkua.

Tuokioksi hänen mielensä narrasi hänet uskomaan, että hän kuuli pienokaisen itkua. Hän torjui harhakuvitelman ja jäi sen sijaan katselemaan valasparvea, joka ui pohjoiseen rannikkoa seuraillen synnyttääkseen poikasensa lämpimämmissä vesissä. Hän kuuli itkun uudelleen, tällä kertaa se kantautui voimakkaampana varhaisaamun tuulessa. Mahdotonta.

Janus Rockille saapui kaikenlaista roskaa myrskyjen ja suurien aaltojen tuomana ja tällä kertaa rannalle oli rantautunut vene, josta kuului vauvan itkua. Veneessä oli kuollut mies, ja vauva oli säilynyt hengissä miehen alla. Tomin olisi pitänyt kirjata mies ja vauva päiväkirjoihin, mutta Isabel pyysi Tomia odottamaan muutaman päivän. Lopulta Tom hautasi miehen ja vauvasta tuli heidän lapsensa, sillä kaikki tiesivät, että Isabel odotti vauvaa. Tarinasta tuli vielä traagisempi, kun he kuulivat lopulta parin vuoden kuluttua vauvaan liittyvän tarinan: vauvan oikea äiti Hannah oli elossa ja suri miehensä ja lapsensa menetystä. Isabel ei halunnut luopua lapsesta Tomin painostuksesta huolimatta.

Lapsi, jolla oli kaksi rakastavaa äitiä. Isabel ei voinut kauaa piilotella lasta Janus Rockilla, majakkasaarella, sillä luontoa suuremmat voimat olivat häntä vastaan. Oikea äiti halusi lapsensa takaisin, mutta Isabel vastusti kynsin ja hampain, sillä hän rakasti lasta suunnattomasti. Loppujen lopuksi tarina sisälsi valtavasti surua, ikävää ja luopumista. Itkin kirjan lopussa kaikki suruni pois, sillä kirja avasi syviä tunnelukkoja ja kyyneleet tulivat kuin sadekuuro ja huuhtelivat moneen kertaan surtuja vanhoja suruja. Valo valtameren yllä oli tunteisiin vetoava kirja ja loppujen lopuksi lukija ei voi olla varma siitä miten ongelmat olisi pitänyt ratkaista. Kirjan loppu oli uskomattoman ihana, pitkä odotus joka toteutui. *****

M.L. Stedman, Valo valtameren yllä
suom. Leena Perttula
Karisto 2013
The Light Between Oceans 2012

12 kommenttia:

  1. Miten kiinnostavaa! Tässä on paljon elementtejä, jotka tekevät kirjasta kiinnostavan, menetys, suru, omistamisenhalu, menetyksen pelko ja niiden kumppanina luonnon voimat, meri...Hieno kansi ja kirjan nimi myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikuva on kaunis ja kirjan nimi on täydellinen kirjalle. Lue ihmeessä :)

      Poista
  2. Oho. Kiitos vinkistä, tämä on pakko lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Kirja on siinä mielessä erilainen, että se kertoo Australiasta, josta en muista lukeneeni aiemmin. Tarina on hieno.

      Poista
  3. Voih, tämä on niitä kirjoja, joita aloitin, mutta minusta tekstistä puuttui roso... Pitäisi vielä antaa mahdollisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna kirjalle mahdollisuus, sillä rosoa kyllä löytyy alun rauhallisuuden jälkeen.

      Poista
  4. Voi että olen iloinen: tämä oli sinulle selvästi juuri sillä lailla vahva lukukokemus, jollaisen olisin halunnut sen itsellenikin olevan. Minulle kirja jäi liian pliisuksi, odotukseni olivat ihan liian korkealla. Mutta hyvä lukuromaani tämä on, ja olen iloinen että kuitenkin luin tämän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä kosketti siksi, että meillä on yksinäisellä saarella vanha talo, jossa olemme toisinaan aikamoisen myrskyn armoilla. Voi vain kuvitella mitkä ne luonnonvoimat ovat valtameren keskellä. Tietysti Isabelin keskenmenot ja toive lapsesta vaikuttivat ja sitten tietysti tämä vauvan ns. anastaminen oikealta äidiltä.
      Jatkuva valehtelu ja asioiden pimittäminen...tässä kirjassa on vaikeita ongelmia, mutta myös suunnatonta rakkautta.
      Moni äiti itkee lastaan, joka on sijoitettu muualle tai sitten hän on antanut lapsensa adoptoitavaksi. Lapsia siepataan jne.
      Tässä kirjassa jouduin miettimään lapsen parasta, joka ei mielestäni toteutunut oikein. Lapsi tarvitsee kaikkien rakastavien aikuisten tukea kasvussaan. Aikuisten keskinäinen riitely pitäisi unohtaa ja sopia.

      Poista
  5. Minustakin tässä kirjassa oli tavallaan parasta se, että se herätti niin paljon ajatuksia ja venytti oikean ja väärän rajoja. Ei oikein tiennyt, mitä ajatella. Ja tunteisii kirja vetosi, välinpitämättömänä sitä on mahdoton lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista vastaus tulee nyt. Samoja ajatuksia kirja herätti kuin sinussa, oikean ja väärän rajat. Kirjaa ei voi lukea itkemättä.

      Poista