keskiviikko 7. elokuuta 2013

Villi vaellus



Se vaikutti jollain tavoin elävältä. Sen seurassa en tuntenut olevani aivan yksin. Pystyssä se ulottui minua vyötäisiin. Tartuin siihen ja kumarruin nostaakseni sen ilmaan. Se ei hievahtanutkaan. Kyykistyin, otin tukevamman otteen rinkan kehikosta ja yritin uudestaan. Se ei liikahtanut vieläkään. Ei sentin senttiä. Seuraavaksi menin polvilleni ja yritin nostaa sitä kietomalla molemmat kädet sen ympärille. Pinnistelin ja ponnistelin voimieni takaa, mutta vaikka kuinka yritin, se ei noussut. Yhtä hyvin olisin voinut nostaa kuplavolkkaria. Se näytti niin söpöltä, niin nostettavalta, ja silti se ei noussut.

Tätä kirjaa odotin ja odotus kannatti. Sain vaeltaa kirjailijan mukana Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan. Vaellusreitti on nimeltään PCT eli The Pacific Crest Trail. Kirjailija on nimeltään Cheryl Strayed ja hänen uskomattoman vaelluskirjansa nimi on Villi vaellus (2013). Kirjaa odotin, koska kirjailijan kulkema vaellusreitti oli todella pitkä, 1770 km, josta tuli päivää kohden 17,7 km vaellusta vuoristoisessa maastossa, ylös ja alas vuorenrinteitä, lumen ja jään keskellä sekä paahtavassa helteessä. Luin jokaisen kirjan sivun ihaillen ja henkeä pidätellen. Ihailin nuoren naisen sisukkuutta ja pelottomuutta yksin erämaassa, jossa hän kohtasi karhuja, kalkkarokäärmeitä ja toisinaan pelottavia ihmisiä. Sen lisäksi hän ei aina tiennyt oliko oikealla reitillä, koska hän ei osannut käyttää kompassia.

Mutta käveleminen pitkin itse kaivertamaani polkua – jonka toivoin olevani PCT – oli heroiinin käytön vastakohta. Liipaisin, josta olin vetäissyt astuessani lumeen, oli saanut aistini terävämmiksi kuin koskaan. Niin epävarmasti kuin eteninkin, tunsin tekeväni oikein jatkaessani eteenpäin, ikään kuin jo ponnistelu itsessään olisi merkinnyt jotakin. Kuin olemalla erämaan turmeltumattomassa kauneudessa voisin tulla itsekin turmeltumattomaksi huolimatta siitä, mitä olin menettänyt tai mitä minulta oli riistetty, huolimatta kaikista niistä valitettavista asioista, joita olin tehnyt muille tai itselleni ja joita oli tehty minulle. Niin monia asioita kuin olinkin epäillyt, en epäillyt tätä: erämaassa oli selkeyttä, joka ulottui myös minuun.

Cheryl Strayed ei ollut vaeltanut ennen matkalle lähtöä, hän oli fyysisesti huonossa kunnossa, masentunut ja heroiiniriippuvainen, hän ei osannut erätaitoja ja hän käveli melkein puolet matkasta liian pienissä vaelluskengissä. Matkan varrella hän tutustui vaeltajakonkareihin, joilta jokaiselta hän sai hyviä ohjeita vaellukseen. 1770 km tekee jokaisesta vaeltajakonkarin ja varsinkin yksin vaeltajasta, joka joutuu kantamaan enemmän rinkassaan kuin useamman hengen ryhmäläiset. Koin kaiken sen jalkojen kivun kantapäissäni kirjailijan matkassa PCT:n vaellusreitillä väliin uskomattomissa maisemissa, väliin hakkuualueilla, jotka näyttivät kauheilta. Lumi ja jää yllättivät vuoristoissa ja tulipaloja oli kuumilla alueilla alhaalla laaksoissa. Cheryl vain jatkoi sinnikkäästi matkaansa ja repi tulehtuneiden varpaidensa kynsiä yksitellen irti.

Oli kylmä. Oli kuuma. Lanteideni kaarnaa tai kynittyä kanaa muistuttava iho kasvatti jälleen uuden kerroksen. Jalkani eivät enää vuotaneet verta eivätkä menneet rakoille, mutta niihin sattui edelleen tolkuttomasti. Yritin helpottaa kipua kulkemalla muutamana päivänä vain puolet normaalista taipaleesta, suunnilleen kaksitoista kilometriä, mutta siitä ei ollut juuri apua. Kipu oli jossain syvällä. Joskus kävely tuntui siltä kuin jalkateräni olisivat murtuneet ja niiden oikea paikka olisi kipsisidoksessa eikä vaelluskengissä.

Kirja on sopiva luontoihmisille, eränkävijöille ja vaeltajille sekä kaikille seikkailukirjoista pitäville. Tiedän miltä tuntuu vaeltaa raskas rinkka selässä tunturia ylös ja alas. Sadan päivän vaellus kuulostaa hurjalta, suorastaa uskomattomalta, mutta siitä huolimatta PCT:n vaeltajia on aikamoinen määrä vuodessa. Villistä vaelluksesta on tulossa elokuva ja sitä odotellessa mieleni tekisi vaeltamaan, huolimatta siitä, että hirvittävä hiki päällä joutuu raahaamaan raskasta rinkkaa ja jalat ovat rakkoja täynnä. Vaelluksen jälkeen olo on kuin voittajalla ja tunne siitä, että on ylittänyt itsensä, sietokykynsä ja henkiset ja fyysiset voimavaransa, on huikea. Cheryl Strayed teki omannäköisen elämäntarinansa vaeltamalla todella pitkän matkan ja kirjoittamalla siitä kirjan Villi vaellus. *****

Cheryl Strayed, Villi vaellus
suom. Kirsi Luoma
LIKE 2013
Wild. From Lost to Found on The Pasific Crest Trail 2012
s. 403

7 kommenttia:

  1. Hurja nainen tämä Cheryl Strayed!
    Kiitos postauksesta, Mai.
    Ihmettelen sitä, miten hän uskalsi lähteä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän oli ehkä hieman liian optimistinen ja heroiinin käyttö sumensi terveen järjen käyttöä. Hän oli elämänsä taitekohdassa, jossa jotakin oli tehtävä ja se jokin oli sitten tämä vaellus.

      Poista
  2. Vau, aika huikeaa – melkein liiankin huikeaa! Kävelyssä on jotakin meditatiivista (tai siinä voi parhaimmillaan olla), monet kirjailijatkin ovat olleet ahkeria kävelijöitä. Kävikö Villi vaellus -kirjasta ilmi, miksi Strayed lähti aloittelijana noin vaikealle reitille? (Taisitkin kyllä vastata kysymykseen tuossa yllä Aili-mummolle...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan taustalta löytyy aika paljon mm. masennusta ja läheisen kuolemaa, joka johti kaikenlaiseen kohellukseen esim. heroiinin käyttöön. Suosittelen kirjan lukemista, vaikka se on aika tuhti pakkaus, sillä kirjailija käy omaa elämäntarinaansa läpi kirjassa samalla kun vaeltaa.
      Suurin syy taisi olla halu olla yksin luonnon armoilla ja puhdistautua monesta ikävästä jutusta. Lisäksi hän oli opiskellut kirjallisuutta ja kirjoitti ja luki kirjallisuutta koko matkan ajan, eli ehkäpä se tämä kirjan kirjoittaminen oli yksi syy mikä vaikutti matkalle lähtöön.

      Olet oikeassa kävelystä. Kun 20km on takana ja olet kantanut rinkkaa koko päivän, ei päässä ole minkäänlaista ajatusta esim. työpaikkaongelmista tai ihmissuhdeongelmista, vaan toive on saada kellistyä rinkan viereen ja riisua kengät pois...ihanan meditatiivista :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen kirja ja mahtava lukukokemus vaelluksesta ja sen "tuloksista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa varsinkin niille, jotka vaeltavat ja pystyvät kokemaan sen vaelluksen omissa tunteissaan ja nahkoissaan. Jos kirjailija pääsi heroiiniriippuvuudesta eroon vaelluksen ansiosta, nostan hattua ja tämä kirja on myös upea saavutus :)

      Poista