keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tähden takaa




Ruotsalainen kirjailija Ellen Mattson on kirjoittanut elämänkertakirjan Tähden takaa Greta Garbosta, kuuluisasta elokuvanäyttelijättärestä, jonka elokuvaura sijoittui 1920–40-luvuille. Garbo oli mykän elokuvan juhlittu ja ihailtu näyttelijätär, mutta äänielokuva teki hänestä tähden. Garbo oli hiljainen ja ujo. Hän ei antanut haastatteluja ja hän eli vaatimatonta elämää verrattuna muihin elokuvanäyttelijöihin.

Tähden takaa kertoo Vendela Bergin, Garbon sihteerin kertomana Garbon elämästä muutaman vuoden ajalta. Ruotsalainen 20v. Vendela oli matkalla Yhdysvaltoihin samalla laivalla 23v. Garbon kanssa, kun Garbo huomasi hänet ja palkkasi sihteerikseen. Vendela oli matkalla setänsä luokse töihin. Luultavasti Garbo halusi ruotsalaisen sihteerin, jotta sai puhua omaa äidinkieltään jonkun kanssa. Garbo jätti Vendelan Ruotsin matkalla muutaman vuoden päästä kertomatta sanaakaan ja jättämättä mitään henkilökohtaista viestiä. Kirjan kuvaus Garbosta antoi kylmän kuvauksen elokuvamaailman taivaalla pinnistelevästä taiteilijasta, joka halusi pitää omasta yksityiselämästään kiinni. Vendela oli sihteeri ja kyllästyttyään sihteeriinsä Garbo jätti tämän kuin nallin kalliolle. Ihmisillä ei ollut merkitystä Garbon elämässä.

Vendela eli Garbon mukana kaikessa ja huolehti myös siitä, että Garbo sijoitti rahansa kiinteistöihin, joten pörssiromahduksen tultua Garbo ei menettänyt omaisuuttaan niin kuin moni muu. Kirja kuvasi Garboa pihinä ihmisenä, mutta kyllä he matkustivat hiihtämässä aina kun Garbolle tuli koti-ikävä. Muutaman kerran he kävivät Tukholmassa. 1920–30-luvulla matkustaminen vei aikaa, sillä lentäminen ei ollut vielä yleistä. Euroopan-matkat tehtiin yleensä laivoilla. Vendela huolehti järjestelyistä, kirjeistä, taloudenhoidosta, talojen vuokraamisista jne. Aikansa kuluksi hän opiskeli espanjaa ja kävi elokuvissa.

Mata Harin ensi-ilta oli uudenvuodenaattona 1931, mutta me näimme sen vasta muutama viikko myöhemmin pienessä elokuvateatterissa Pasadenassa. Hiivimme sisään lierihatut päässä ja piilouduimme takimmaisen rivin pimeyteen, ja Greta poltti koko elokuvan ajan, istui polvi toisen päällä ja hattu päässä kuin joku nainen odotushuoneessa. Hän ei kertaakaan kääntänyt päätään minuun päin. Valkokankaan nainen kiemurteli kohtauksesta toiseen, pyöritteli olkapäitään ja säntäili sinne tänne kiihtymyksen tai epätoivon merkiksi. Mutta kasvot notkean vartalon yläpuolella olivat tyhjät.

Ellen Mattson on luonut Greta Garbosta kuvauksen hänen sihteerinsä Vendelan silmin katsottuna. Elokuvamaailma on aina ollut julmaa, sillä uusia näyttelijöitä on tulossa koko ajan. Pysyäkseen pinnalla, näyttelijän on pysyttävä elokuvankatsojien suosikkina. Ehkä Garbo teki tahallaan sen, että pysytteli poissa julkisuudessa, sillä se teki hänestä vieläkin halutumman ja katsotumman näyttelijän, jumalaisen Garbon. Tai toisaalta Garbo oli oikeasti ihmisarka ja halusi pysyä erossa julkisuudesta. Kirjan tarina tuki kumpaakin kertomusta. Jostakin syystä uskoisin ennemmin, että se oli julkisuustemppu, koska en usko, että näyttelijät ovat sairaalloisen ujoja ja syrjäänvetäytyviä. ***

Ellen Mattson, Tähden takaa
suom. Laura Jänisniemi
Paasilinna 2013
Vinterträdet 2012
s. 390

9 kommenttia:

  1. Jotkut näyttelijät voivat olla hyvinkin ujoja, ja vasta esiintyessään pääsevät niin sanotusti irti. Useat kärsivät myös ramppikuumeesta. Garbon kohdalla taisi olla kyse lähinnä vain tarpeesta olla aina välillä yksin (vaikka ystäviä tällä olikin paljon) ja inhosta julkisuutta kohtaan. Studiomogulit hyödynsivätkin tätä oikein urakalla ja korostivat Garbon salaperäisyyttä.

    Mielenkiintoinen kirja taitaa olla kyseessä, voisin laittaa lukulistalle (vaikka vähän epäilyttääkin fiktiivisen Vendelan käyttäminen osana tarinaa). Jos Garbo kiinnostaa enemmänkin, niin Barry Parisin elämäkerta on kuulemma hyvä, voisin senkin lukea jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Garbo oli mystinen hahmo, eikä hän antanut haastatteluja, että hänestä oli ehkä pakko tehdä kirja jonkun muun silmin katsottuna. Vendela on oikein hyvä hahmo. Itse olen aina ihaillut Garboa ja hän oli uskomattoman kaunis.
      Ramppikuumehan on ihan normaalia näyttelijöille ja kaikille jotka joutuvat esiintymään esim. pitämään esitelmiä. Julkisuus voi olla rankkaa ja tuttu naama houkuttelee ihmisiä.
      Itsekin olen joskus moikannut julkisuuden henkilöä, kun ajattelin, että siinä oli joku minun tuttu.

      Poista
    2. Järkyttävä tuo minun ensimmäinen virke, mutta sattuuhan sitä paremmissakin piireissä vahinkoja ;)

      Poista
  2. Saakohan Garbon mysteeri lisävalaisua tästä romaanista?
    Kiitos postauksesta, Mai!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tästä lisävalaisua tule, kaikki nämä löytyi netistäkin. Se on mielenkiintoista miten kirjailija kirjoittaa tarinan mysteerin ympärille ja tekee Garbosta ihmisen.

      Poista
  3. Oi, mikä kansi! Miten tämä on minulta mennyt ohi...Olen tehnyt monen filmitähden elämänkerrat blogiini ja rakastanut kirjoja niin, että ne eivät lähde edes arvontaan.

    Samaa mysteeriä ja eristäytymistä edusti Dietrich, jonka elämänkertaa Sininen enkeli sinulle suosittelen. Elizabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar taas asetti Lizin minulle paljon arvostetummaksi ja ymmärrettävämmäksi mitä muu julkisuus oli antanut hänestä kuvaa.

    Kivaa, että luit tämän ja annoit minulle vinkin kirjasta, jonka ehkä haluan omakseni, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dietrich on näyttelijätär, jonka elämäntyötä ihailen kovasti ja hän oli myös uskomattoman kaunis DIIVA. Kiitos kirjavinkistä.
      Äitini luki elämänkertoja, joita itse en silloin lukenut. Nyt näyttää siltä, että luen jatkuvasti elämänkertoja ja olen kiinnostunut niistä. Maailmassa on uskomattomia ihmiskohtaloita ja -tarinoita. Kiitos Leena sinulle :)

      Poista
    2. Ole hyvä, ystäväni kirjoista ja etenkin elämänkerroissa: Niitä tekisin enemmänkin, mutta henkilön pitää olla kiinnostava. Filmitähtikirjat ovat olleet sitä kaikki sekä myös Bengt Jangfeldtin kirja kirjailija Axel Munthesta: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle.

      Poista
    3. Oi, että minä haluaisin matkustaa Caprille. Olen käynyt Italiassa vain Milanossa, joka oli hieno kokemus suurkaupungin ystävällisistä ihmisistä. Asuimme kauempana keskustasta ja kaikki juttelivat meille. Lähikaupassa juttelin koulutytön kanssa englanniksi, kun äitinsä jätti hänet minun hoiviin aivan yks kaks. Tyttö huusi äidin jälkeen italiaksi, että se puhuu vain englantia ja äiti huusi takaisin, että puhukaa vaan. Jonkin ajan päästä äiti tuli paikalle ja oli oikein tyytyväinen, kun tyttö jutteli minun kanssa.

      Poista