lauantai 14. kesäkuuta 2014

Varistyttö





Mons Kallentoftin loistavan dekkarin, Viides vuodenaika, jälkeen päätin lukea toisen dekkarin, sillä onhan nyt dekkariviikko. Erik Axl Sundin (ruotsalaiset kirjailijat Eriksson & Sundqvist) Varistyttöä on ahkerasti luettu eri blogeissa, joten päätin uskaltautua tähän lapsiin kohdistuvan ns. mustan dekkarin äärelle. Mustaksi dekkarin tekee se, että kirjassa kuvaillaan miten rikokset tehtiin. Kirjan vahvaksi teemaksi nousi se, että mihin lapsen kaltoinkohtelu voi johtaa. Minua kammotti jo ruotsalaistaiteilija Carl Larssonin maalaus kirjan kannessa. En ehkä olisi odottanut kyseiseltä maalarilta tuollaista maalausta. Maalaus oli osa kirjaa, sillä dekkarin toisen päähenkilön psykologi Sofian lapsuudenkodin seinällä oli jäljennös kyseisestä taulusta.

Kuinka monta kertaa voi lyödä silmäkulmansa keittiön kaappiin ja kuinka usein ihmiset yleensä liukastuvat kylpyammeessa? Eikö pitäisi kulkea hieman varovaisemmin portaissa, jos on kompastunut niissä neljä kertaa viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana? Täytyyhän ihmisten ihmetellä, hän miettii.

Dekkarin alku oli todella pitkäveteinen ja sivulla 140 mietin jo kirjan jättämistä kesken, sillä siihen asti kirja oli tylsä. Yleensä kirjan alussa pitäisi tapahtua jotain mukaansatempaavaa, mutta tämän kirjan alku ei oikein innostanut. Päätin kuitenkin lukea kirjan sinnillä loppuun, sillä siihen mennessä kirjan juonikuviot eivät kyllä olleet kovin uskottavia. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa ja olin huomaavinani kahta erityyppistä kirjoitustyyliä. Ehkä he hakivat vielä yhteistä kirjoitustyyliä, sillä kirjan loppupuolella alkoi tapahtua todella paljon. Kirjan pahis oli minulle selvä jo kirjan alussa, joten sekin häiritsi, sillä kirja on sitä jännittävämpi mitä pitempään saa miettiä kuka se oikein on. Kirjan pahiksen ajatusmaailma sekoili siihen malliin, että loppupuolen selvät väkivaltateot ja niiden suunnittelu olivat kuin kahden eri ihmisen toimintaa. Tosin kirjan sivuilla selviää miksi se oli mahdollista.

Yhtä helvetin paskahommaa, hän ajatteli odotellessaan että Mikkelsen vastaisi.
Kuulustella ja tutkia pedofiilejä. Miten vahva ihmisen täytyy olla, jotta jaksaa katsella tuhansia tunteja väkivaltaa tallenteina ja miljoonia valokuvia hyväksi käytetyistä lapsista? Hän arveli, että sen täytyy tuntua toivottomalta.
Voiko silloin olla omia lapsia?

Kirjan toinen päähenkilö oli tukholmalainen rikoskomisario Jeanette Kihlberg. Jeannette eli Janne kipuili yksityiselämänsä kanssa, sillä mies oli ns. taivaanrannanmaalari ja kaikki hehku rakkaudesta oli kadonnut taivaan tuuliin. Kirjan sivuilla tuli mieleeni, että mistä syystä Jeannette kuvattiin tyhmänä poliisina, joka ei saanut juuri mitään aikaiseksi, eikä tehnyt mitään, vaikka huomasikin jotain epäilyttävää. Jeannette kuvattiin liian hyväuskoiseksi ja naiviksi myös miehensä suhteen. Kirjan paras osuus tarinankaaressa oli loppu, joka koukuttaa lukemaan kirjatrilogian seuraavan kirjan Unissakulkijan. ***

Erik Axl Sund, Varistyttö
suom. Kari Koski
Otava 2014
Kråkflickan 2012


Osallistun kirjalla Marikan lukuhaasteeseen

7 kommenttia:

  1. Mai, hyvä sinä! Minä ajattelin etukäteen, että 'mitähän Mai tästä sanoisi?' Minä en aavistanut mitään etkäteen, mutta minua pelotti . todella. Mutta tätä tapahtuu ja pahempaakin. Enkä aio kertoa mitä. Minusta juonikuvio on hurja, mutta tosiaankin, Jeanette kuvataan liian hyväuskoiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä ajattelin, että kirjojen sivut ovat menneet painossa sekaisin, kunnes huomasin, että tämä pahis sekoili ajatusmaailmassaan ja popsittuaan pillereitä. Lääkitys ei ollut siis kohdillaan.
      Lisäksi minua ärsytti rikospoliisin käyttäytyminen kuin olisi alistettu teinityttö ja sitten tämä teinityttömäinen ihastuminen. Kirjassa hän miettikin sitä, että hänellä ei ollut auktoriteettia alaisten suhteen. Ja tietysti kirjaan oli mahdutettu tämä vanha klisee naisista ja autoista.
      Olin jo päättänyt olla lukematta seuraavaa kirjaa, mutta lopun koukku käänsi ajatukseni.

      Poista
    2. ...eli sinäkään et mitenkään voinut arvata sitä lopun koukkua...Taidanpa nyt alkaa ottaa siitä selkoa)

      Poista
    3. Arvasin sen koukunkin, kun tiesin pahiksen olevan mukana, mutta pitäähän se nyt lukea, että jääkö henkiin, kidutetaanko vai kuoleeko?
      Optimistina arvaan, että löydetään kidutettuna, mutta hengissä.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Minä hylkäsin tuon lukemisen. Jätin kylmästi kesken, kun oli kirjaston kirja. Paljonhan tuota on luettu blogeissa. Mikään ei tuntunut olevan kohdallaan. Tai sitten vain ei ollut intoa dekkariin juuri tuolloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli Ulla lähellä minullakin, että kirja jää kesken. Kappaleet olivat niin sekaisin kunnes huomasin, että jaahas sehän on kirjan juonikuvio.
      Nykyisin jätän kirjan reippaasti kesken, jos ei enää kiinnosta. Viimeksi jätin Maaritin elämänkerran kesken. Henkilö joka on aina minua kiinnostanut valtavasti, mutta se elämänkerta oli aivan ihmeellisesti rakennettu eri ihmisten haastatteluista. Samaa asiaa tankkasi moni ihminen. Harmi.

      Poista