sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Ilmestyskirjan täti




Anu Holopaisen viidestoista kirja on nimeltään Ilmestyskirjan täti. Kyseinen täti oli kirjan päähenkilön, Airin, avomiehen täti, jota Airi ei voinut sietää silmissään, mutta pakko mikä pakko. Tädin nimi oli Liila. Liila oli säpäkkä sinkkunainen ja oikea puuma, jota hienosteleva Airi katseli pitkin nenänvarttaan. Onneksi kirja ei ollut vain Airin ja Liilan suhteiden selvittämistä ja kaikenlaista sotkua heidän välillään, vaan kirjasta löytyi myös vakavampi aihe, joka koskettaa nykyaikana todella monia suomalaisia – yritysfuusio ja sen seuraukset.

Olen joskus ihmetellyt sanontaa kylmästä ringistä perseen alla, ja nyt pääsin kokemaan omalla takamuksellani miltä se tuntui.

Airi ei pelännyt uutta työpaikkaa, vaan sitä, että myös Liilasta tulisi hänen uusi työkaverinsa. Aika pian Airi sai huomata, että työpaikka aiheutti hänelle isompia ongelmia kuin konsanaan erikoinen Liila-täti. Entisen työpaikan työntekijät vähenivät päivä päivältä, mutta Liila piti Airin työpaikalla mm. silloin kun paikalle saapuivat yrityskonsultit suunnittelemaan työn organisointia. Työpaikkojen vähentämisellä pyrittiin lisäämään firman menestystä, mutta tietysti työmäärä kasvoi heille, jotka olivat vielä talossa töissä. Airin yöunet katosivat ja vatsa meni sekaisin. Työteho heikkeni, koska unenpuute vaivasi. Tämä on varmasti tuttua jokaiselle, joiden työpaikoilla tehdään muutoksia ja työntekijöitä vähennetään. Työntekijöistä tehtiin toistensa kyylääjiä ja kyttääjiä ja yritettiin nostattaa ryhmähenkeä kaikenmaailman sparraajilla.

”Mitä täällä on tarkoitus tehdä?” Ilmo kysyi napsautellen piukeaa sähkönsinistä sporttipaitaansa, joka ei suoranaisesti imarrellut hänen miestissejään, mutta epäilemättä tuki niitä hienosti. Enkä sano tätä ilkeillen, toivoin vain, että huomio kohdistuisi muuhunkin kuin minun noloon vaatetukseeni tai alleihini, jotka pukuhuoneen peilissä olivat näyttäneet löllyvimmiltä kuin koskaan.

Anu Holopainen on kirjoittanut Airin näkökulmasta kaiken sen mitä yksityinen henkilö kokee, kun joutuu pelkäämään maha kuralla työpaikkansa puolesta. Mukava lisämauste kirjassa on hauska Liila-täti, joka sekoitti työpaikan soppaa omalla kauhallaan. Airin unilääkkeistä ja unettomuudesta sekavassa mielessä Liila alkoi lopulta muistuttaa noita-akkaa ja vampyyriä, joka hoiti kaikki työpaikkakiusaajat tuonpuoleiseen. Kirja oli kevyttä viihdettä, jossa kuvattiin yritysmaailman kuvioita ronskilla otteella. Suosittelen kirjaa niille, jotka miettivät mitä lukea lomalla, sillä tämän kirjan seurassa ei tule aika pitkäksi. ***

Holopainen Anu, Ilmestyskirjan täti
Myllylahti 2014
s. 290

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti