maanantai 2. maaliskuuta 2015

Cilla ja Rolf Börjlind: Nousuvesi

Kun ensimmäiset mainingit vierivät harvakseltaan rantaan, vain naisen pää oli näkyvissä. Pitkät hiukset kastuivat vähän kerrassaan, pieni rapu tarttui tummaan suortuvaan. Nainen tuijotti kuuta vaiti.

Minulle uusi dekkarikaksikkotuttavuus Cilla ja Rolf Börjlind aloittavat tällä Nousuvesi dekkarillaan uuden jännityssarjan, joka kertoo Olivia Rönningistä ja Tom Stiltonista. Cilla ja Rolf Börjlind ovat tulleet kuuluisaksi 26 Martin Beck elokuvan sekä Arne Dahl ja Varustamo tv-sarjojen käsikirjoittajina. Nousuvesi on heidän ensimmäinen yhteinen dekkarinsa ja se sai viime vuonna jatkoa Kolmas ääni dekkarista. Päähenkilöt olivat Olivia Rönning, nuori poliisikorkeakoulun opiskelija ja Tom Stilton, entinen poliisi, joka oli masennuksen jälkeen kadonnut kaikilta hänet tuntevilta. Olivia sai kirjan alussa opintotehtävän, joka oli ratkaisematon murha menneisyydestä. Murhaa oli tutkinut Tom Stilton ja nyt Olivia halusi löytää Tomin saadakseen tietoja murhasta. Tomin löytäminen ei ollut helppoa, mutta Olivia oli sinnikäs.

Jäljelle jäivät vain hämärä ja iso norlantilainen, joka virui maassa. Ruhjottu käsi haroi soraa, silmät olivat kiinni. Viimeinen ajatus, joka ajelehti Bensemanin aivojen läpi, oli Kellopeliappelsiini. Kuka hitto kirjan oli kirjoittanut? Sitten käsi lakkasi liikkumasta.

Olivia oli kiinnostunut yli kaksikymmentä vuotta vanhasta murhasta, mutta Tom oli kiinnostuneempi omassa nykyisessä lähipiirissä tapahtuneista järkyttävistä väkivallanteoista, joita nuoret tekivät, filmasivat ja laittoivat nettiin. Tom oli päättänyt saada väkivallantekijät kiinni, mutta oli itse samalla vaarassa. Olivian uteliaisuus johti hänet henkilöiden jäljille, jotka pitivät mieluummin matalaa profiilia ja vaikenivat vanhoista ajoista. Löydettyään Tomin, Olivian tutkimukset saivat vauhtia ja vaarallisia käänteitä.

Olen syntynyt tällä rannalla, hän tajusi, minut on leikattu hukutetun äitini vatsasta yönä, jolloin oli kuutamo ja tulvavuoksi, kuten nyt.
Juuri tässä.

Suosittelen Nousuvettä dekkareiden ystäville. Kirja ei ole raakalaismainen, eikä se vie yöunia.  Tom Stilton on dekkarissa vanhempi ja kokeneempi poliisitutkija, mutta ei tee kirjassa varsinaista poliisityötä. Olivia on utelias ja ehtiväinen opiskelija sekä täynnä nuoruuden uhkarohkeutta. Yhdessä he ovat todella mielenkiintoinen tutkijapari maailmassa, johon kuuluvat kodittomat, prostituoidut, liikemiehet ja nuorisorikolliset.****

Cilla & Rolf Börjlind, Nousuvesi
Schildts & Söderströms 2013
s. 445
Springfloden 2012

Börjlind Cilla ja Rolf: Kolmas ääni 
Börjlind Cilla ja Rolf: Musta aamunkoitto




4 kommenttia:

  1. Minulla on Pohjoismaa-haasteeseen jo monta ruotsalaisdekkaria luettuna (vaan ei blogattuna...), mutta aina on tilaa vielä yhdellä. Tämä on mennyt minulta täysin ohi, mutta kuulostaa lupaavalta. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoismaissa julkaistaan huippuhyviä dekkareita. Jo Nesboltakin tulee tänä vuonna uusi dekkari, jee :) ja Kristina Ohlssonilta. Kallentoftin uusimman luin jo :)
      Suosittelen tämän pariskunnan kirjasarjaa ja siinähän on vasta kaksi kirjaa julkaistu, joten ei tarvitse lukea niin monta, että pääsee mukaan.
      Tykkäsin myös käsikirjamaisesta tarinoinnista, siis lyhyet lauseet, eikä niitä kymmenen rivin lauseita, joissa ehtii unohtaa mitä alussa sanottiin ;)
      Ole hyvä Marika :)

      Poista
  2. Ihan uusi nimi minulle. Pitänee tutustua. Minun talven lukuhaaste odottaa sinun ratkaisua. Kiitos vielä osallistumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, meinasin missata tämän kirjapalkinnon, kiitos :) Ja jippii :)

      Poista