keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Sarah Winman: Merenneidon vuosi

Ja kun hänen silmäluomensa sulkeutuivat, uni levitti siipensä hänen mielessään, ja tuosta unesta tallentuisi vihdoinkin kaksi kuvaa hänen mielensä portille: kuva hemppolinnusta, joka lentää haparoiden, mutta vapaana Thamesin yli sydän laulua tulvillaan. Kuva nuoresta miehestä tuijottamassa taivaanrantaan, joka ei lupaa mitään.
Ja sumukello valitti.

Englantilaisen näyttelijän ja kirjailijan Sarah Winmanin esikoisromaani oli nimeltään Kani nimeltä Jumala. Hänen sadunomainen toinen kirjansa on nimeltään Merenneidon vuosi. On vuosi 1947 ja Cornwallin rannalla asuva yhdeksänkymppinen Marwellous Way odottaa jotakin tapahtuva, joku on tulossa hänen luokseen. Marwellous tietää, sillä hänellä on sellainen kyky. Se joku on nuori lontoolaismies, Drake, jonka sydän on raskas toisen maailmansodan tapahtumista ja menetetystä rakkaudesta. Nähdessään ensimmäisen kerran Marwellouksen Drake luuli näkevänsä merenneidon, sillä vanhus ui niin kauniisti. Drake pelkäsi vettä.

Drake avasi silmänsä. Hän ei ollut varma, oliko aurinko laskemassa vai nousemassa, linnut lauloivat riehakkaasti. Naaman päällä oli lehtiä ja iholla tuntui kosteuden ja hyönteisten kihinää. Sieraimiin tunkeutui oksennuksen ja ulosteen haju. Vartalo ei liikkunut ja hengitys oli pinnallista. Hän ei tiennyt miksi itki, varmaankin siksi, että oli yhä hengissä. 

Marwellous hoiti Draken psyykkisiä vammoja ja Drake löysi rauhan joenpoukamasta ja meren horisontista. Marwellous kertoi pikkuhiljaa pitkää elämäntarinaansa ja lopulta Drake pystyi avautumaan ja kertomaan elämänsä synkistä hetkistä, jotka tuntuivat kehossa kipuina. Merenneidon vuosi on sadunomainen kirja, ja Marwellous uskoi äitinsä olleen merenneito. Kirjassa on paljon taianomaisia hetkiä, mutta myös niitä vaikeita kohtauksia, joita tarvitaan tasapainottamaan elämänkulkua. Kirjan tarinassa luonto ja meri ovat koko ajan läsnä eri vuodenaikoina. Meri antaa ja meri ottaa. Tämän kirjan lukijat saavat oranssinvärisen meritähden.

Hän luuli olevansa valmis, mutta tuo pieni ele sai itkun nousemaan kurkkuun: loppuaan lähenevä elämä. Hän veti äkkiä verhot takaisin auki lievittääkseen odottamatonta pakokauhuaan. Miten kaunista olikaan nähdä taas maanpäällisen elämän tutut ääriviivat!

Sarah Winman, Merenneidon vuosi ***
suom. Aleksi Milonoff
Tammi 2016
s. 312
The Year of Marwellous Ways 2015

Villiksen bloggaus


6 kommenttia:

  1. Winmanista on tullut yksi suosikkikirjailijoitani, Kani vei sydämeni ja Merenneidon vuosikin ihasttti kovasti <3 Taitava, sadunomainen ja lempeä tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on lempeä kirja, mutta kyllä tässä on myös niitä vaikeuksiakin. Sanoisin, että kirjan sanoma on, että ihmiset muistaisivat hoitaa omaa mieltään. Marwellous on ihana :)

      Poista
  2. Yritin kommentoida eilen sinun sivuja, mutta en päässyt sivuille. Minullakin on tämä kirja lukupinossa. Epäröitsen hieman, en haluaisi just nyt lukea mitään satua. Kaipaan selkeää tekstiä. Saa nähdä, miten onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja voi yllättää sen sadunkin osalta.
      Nämä nettihommat ovat yllättäviä, välistä en pääse itsekään sivuille mihin haluan. Yleensä siihen autta, kun laittaa tietokoneen kiinni ja yrittää seuraavana päivänä :)
      Joskus on hyvä lukea sadunomaisia kirjoja :)

      Poista
    2. Nyt pääsin blogiisi ilman ongelmia. Sain luettua Merenneidon vuoden loppuun. Pidin niin valtavasti kirjailijan esikoisteoksesta Kani nimeltä jumala. Tämä ei yltänyt aivan samaan, mutta toki tämä on hieno kirja. Meri ja rakkaus pakahduttivat.

      Poista
    3. Kiva, että luit kirjan. Kirja yllättää tarinallaan. Minä tykkään niin kovasti meriaiheisista kirjoista :)

      Poista