keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Venla Hiidensalo: Karhunpesä




Venla Hiidensalon hieno historiallinen sukutarina on nimeltään Karhunpesä. Kirjan päähenkilö, valokuvaaja Matalena, elää tätä päivää ja on tullut varta vasten Suomeen, sillä hänen isänäiti on kuolemaisillaan sairaalassa. Alma on elänyt yli 90-vuotiaaksi ja hänellä on Matalenalle yksi toivomus: Etsi isä. Tästä alkaa Karhunpesän tarinakerä, joka mutkittelee useamman suvun henkilön juonikuvioissa. Alman isä oli nimeltään Voitto, joka katosi sisällissodan aikana. Matalenan äiti ja äidinäiti eivät halunneet puhua vanhoista suvun asioista mitään. He olivat oppineet olemaan hiljaa suvun asioista ja syytkin selviävät kirjan sivuilta.

Sen jälkeen kun Voitto oli kolauttanut kiväärin olalleen, olivat tapahtumat alkaneet vyöryä omaan suuntaansa. Hänet oli valittu päälliköksi, koska hänet tiedettiin hyväksi ampujaksi. Voitto oli yrittänyt kieltäytyä, ottanut lakin päästään ja pyöritellyt sitä käsissään, mutta painanut sen sitten lopulta korvilleen tehtävään suostumisen merkiksi. Voitto oli ajatellut tytärtä ja poikaansa. Jos hän ei suostuisi, mikään maailmassa ei muuttuisi. Hänellä oli suoranainen velvollisuus taistella oikeudenmukaisemman maailman puolesta, niin hän oli sen silloin ajatellut.

Matalena tutustui tutkimustehtävässään mielenkiintoiseen mieheen. Matalenan taustalta löytyi kipeä ihmissuhde, jonka vuoksi hän ei mielellään seurustellut, mutta lukija voi ottaa selville, syttyikö Matalenan ja miehen välille kipinää. Yhdessä he kuitenkin saivat selville aika paljon sukujen vanhoista tarinoista ja heistä, jotka katosivat suvun piiristä. Lukijoille selviää suvun vaiheista paljon enemmän ja kirjan tekeekin mielenkiintoiseksi suvun historian katseleminen kuin katselisi elämänpuuta, jossa ylimpänä oli Voitto isän suvun puolelta. Jokainen sukupolvi katseltiin välillä kaunistellen ja sen jälkeen lukija sai tietää oikean totuuden.

Karhunpesä oli oikea karhunpesä, joka sijaitsi Matalenan äidin suvun saarella. Karhunpesä oli toiminut rakastavaisten piilopaikkana. Tämä tarina oli kirjan kauneinta antia. Karhunpesän vahvuus oli siinä, että se sisälsi sekä hyvää että pahaa, kuten ihmiselämässä yleensä menee. Koska suvun vanhimmat jäsenet elivät sotiemme aikoina, he ehtivät kirjan sivuilla kokea monenlaista vastoinkäymistä. Näiden vastoinkäymisten vastakohdaksi Venla Hiidensalo on kirjoittanut kirjaan uskomattomia luontotarinoita. Nämä luontotarinat näkyvät myös erittäin kauniissa kansikuvassa, josta annan erikoisplussaa. *****+++

Ohtolan vanha emäntä oli kertonut, että karhu kurkisti muinoin jumalien kiellosta huolimatta maan päälle ja rangaistuksena se karkotettiin taivaasta. Se laskettiin kuusen latvaan kultaisessa kehdossa. Sieltä se laskeutui alas maahan, pörhisti turkkiaan ja tajusi olevansa metsän valtias ja vanki.

Venla Hiidensalo, Karhunpesä
Otava 2014
s. 478
ps. Karhunpesä lähtee tytölleni syntymäpäivälahjaksi.

12 kommenttia:

  1. Kuvailet kirjan siten, että mielenkiintoni heräsi. Luontoa, karhua ja uskomuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen mielenkiintoisia ihmiskohtaloita niin hieno kirja on lukuvalmis paketti. Suosittelen :)

      Poista
  2. Olipas kiinnostavan kuuloinen kirja, joka on minulla jäänyt aivan huomiotta. Kiitos vinkistä, Mai! Minkä ikäiselle tytölle tätä suunnittelet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on todella kiinnostava. Oma tyttöni on aikuinen ja toivoi tätä kirjaa lahjaksi.
      Itse olin varhaiskypsä lukija, luin aikuisten kirjoja todella nuorena. Kyllä kirja sopii yläasteikäisille ja lukiolaisille. Kirja käy jopa historian kirjasta, sillä siinä on sota-aikojen faktatietoja.

      Poista
  3. Myytit ja mystiikka kiinnostavat minua, samoin historia;)
    Kiitos postauksesta, Mai, ehkä löydän tämän kirjan joskus hyppysiini! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Aili M, että kirja kiinnostaa. Kirjassa on runsaasti sitä historiaa.

      Poista
  4. Tämä kirja kuuluu niihin, jotka haluaisin ehdottomasti lukea, mutta jotenkin koko ajan jäänyt. Ehkä vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjaa hienon tarinan vuoksi. Tarina polveilee nykyajassa ja menneisyydessä todella mielenkiintoisesti :)

      Poista
  5. Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta. Ovatkohan luontoaiheet nyt pinnalla, Kultarintakin ilmestyi vasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään luontokuvauksista kirjoissa, joten olen lukenut oikein mielelläni näitä hienoja luontokuvauksia ja luontoon liittyviä tarinankäänteitä :)
      Kultarintakin oli todella hieno lukukokemus :)

      Poista
  6. Kauniisti kirjoitettu kannesta kanteen.. esi-isiemme historiaa ja mytologiaa t. se tytär

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ehdit lukemaan kiireistä huolimatta :)

      Poista