tiistai 1. heinäkuuta 2014

Paimentyttö





Enni Mustonen on kirjoittanut oikean lomakirjan, viihdyttävän ja raikkaan Paimentytön. Kirja on Syrjästäkatsojan tarinoita – sarjan ensimmäinen osa. Sarja kertoo Idasta, joka teki töitä tunnetuissa suomalaisissa kulttuurikodeissa. Ensimmäisessä osassa Ida jäi orvoksi ja pääsi töihin Zacharias Topeliuksen kartanoon palkattomaksi pikkupiiaksi, sillä piianpestiä tai kontrahtia, josta sai palkan, ei 1800-luvulla voinut tehdä ennen rippikoulun suorittamista. Ennen Topeliuksen taloon pääsemistä Ida toimi paimentyttönä.

Kun korvapuusti lävähti navetan ovella poskelleni, pudotin vasikan maahan ja peräännyin. Poskea kirvelsi. Emäntä jatkoi huutamistaan kimakalla äänellä. Oli vaikea saada sanoista selvää, kun korvissa humisi. Vad i helvete? Missä olet taas kuhnaillut?

Ida sai nuorena tyttönä vastaansa vuoronperään sekä ilkeitä ihmisiä että hyväntahtoisia. Päästessään sisätöihin Topeliuksen talouteen Ida pääsi kokemaan kulttuuriperheen elämänmenoa ja myös matkustamaan Topeliuksen matkaseurassa. Luin mielelläni kuvitteellista Topeliuksen perheen elämää, jota sain katsella Idan silmillä. Vähäosaisen ja orvon, mutta reipasotteisen ja kaikesta kiinnostuneen tytön näkökulma Valtioneuvoksen ja kirjailijan kotielämästä oli kiireistä ja työntäyteistä, nykyaikana voisi sanoa, että sosiaalista, sillä talo oli koko ajan täynnä ihmisiä joko tulossa tai menossa.

Vasta illalla muistin, että oli syntymäpäiväni. Kukaan ei kai tiennyt, että täytin tänään neljätoista vuotta. Olin ottanut papinkirjani Matilda-neidin piironginlaatikosta tämän kuoltua ja pannut sen takaisin peililaatikkoni lokeroon. Siellä se oli vieläkin koulutodistuksen ja valokuvan alla.

Paimentyttö on hieno historiallinen viihdekirja. Kirjan parhainta antia ovat juuri Topeliuksesta kertovat tapahtumat, jotka olivat faktatietoa. Faktatiedosta kertomassa oli syrjästäkatsoja eli Ida. Samalla Idasta itsestä oli tehty kirjan päähenkilö. Kirjassa korostui luokkayhteiskunta, mutta kulttuurikodissa kohdeltiin hyvin pientä orpoa tyttöä, tosin enemmän siellä huolehdittiin siitä, että Ida osasi puhua ruotsia ja lukea ruotsinkielistä kirjallisuutta kuin että hänellä oli vaatteita ja kenkiä. Muutoksen tuulet pyörivät Topeliuksen kodissa ja suomen kielen asema vahvistui ajan kuluessa. Näistä muutoksista oli mielenkiintoista lukea. Kirjan tapahtumat oli kuvattu vuosina 1893–1898. Kirjan lopussa Ida oli 17-vuotias ja edessä oli muutto uuteen työpaikkaan. Siitä voimme lukea kirjasta Lapsenpiika. ****

Enni Mustonen, Paimentyttö
Otava 2013
s. 360

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti