keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Näkymätön lapsi ja 4v. blogisynttärit

Tuota Ninniä säikytteli pahasti eräs täti, joka oli ottanut tytön hoiviinsa, vaikkei pitänyt hänestä. Tapasin tädin ja hän oli kauhea. Ei vihainen, käsitättekö, sellaisenhan voi ymmärtää. Hän oli vain jäätävän kylmä ja ironinen.

Ylläoleva lainaus on Tove Janssonin kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia, ja sen nimikkotarinasta. Kirjassa on yhdeksän eri kertomusta. Yhteistä näille kertomuksille on se, että ne käsittelevät enemmän ja vähemmän pelottavia asioita. Kirja on julkaistu vuonna 1962, mutta mm. kertomuksessa Kamala tarina voisin vannoa, että siinä muistellaan sotaa ja senaikaisia pelkotiloja.

Jossakin kaukana suolla lähtivät kummitusvaunut vierimään, ne iskivät punaista tulta yli varvikon, ne kitisivät ja natisivat ja kulkivat yhä hurjempaa vauhtia.

Kirjan muut kertomukset ovat Kevätlaulu, jossa Nuuskamuikkunen on ensin epäkohtelias, mutta etsii sitten pienen olennon esille, jolle oli epäkohtelias ja muuttaa kohteluaan. Tästä tuli mieleeni kiusaamistilanteet ja sen ymmärtäminen. Kamalassa tarinassa on homssuja. Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin on myös aika pelottava tarina, sillä siinä tapahtuu myös suuri onnettomuus. Maailman viimeinen lohikäärme kertoo tarinan siitä mitä tapahtui, kun Muumipeikko sai kiinni pikkuruisen lohikäärmeen. Siinä syvennytään siihen, että joku josta pitää, ei välttämättä pidäkään sinusta, vaan voi vaikka satuttaa. Hemuli joka rakasti hiljaisuutta kertoo tarinan siitä, että lasten leikkipuisto on hajonnut, eikä kukaan haluaisi tehdä uutta tilalle. Hattivattien salaisuus on myös pelottava seikkailu, jonka Muumipappa tekee. Sedrik on pieni lelukoira, jonka Nipsu lahjoitti pois, mutta jota hän ei voinut unohtaa. Kuusi kertoo joulusta, josta Muumiperhe ei tiedä mitään, koska he nukkuvat aina talvella talviunta. Hemuli kävi kuitenkin herättämässä Muumiperheen ja he olivat aivan ihmeissään koko jouluhössötyksestä, heitä jopa pelotti se joulun tulo, kun he eivät tienneet mikä se on. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kyllä nämä muumikirjat ovat ihania, vaikka olisivatkin välillä hieman pelottavia. Kaikista ihanin näistä tarinoista on Näkymätön lapsi, jonka Muumimamma hoitaa jälleen näkyväksi. Rakkaus ja hellyys on ihmeellistä taika-ainetta jokaiseen ongelmaan. *****

He katsoivat taivaalle, joka oli kaukainen ja tumma, mutta uskomattoman täynnä tähtiä, niitä oli tuhat kertaa enemmän kuin kesällä. Ja suurin niistä riippui suoraan heidän kuusensa latvan yläpuolella.

Tove Jansson, Näkymätön lapsi
tekijän kuvittama
suom. Laila Järvinen
suomennokset tarkistanut Päivi Kivelä 2010
WSOY
s. 145
Det osynliga barnet 1962
ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1962

4v. blogisynttärit!

Maaliskuussa on useampi kirjabloggari aloittanut blogiharrastuksen, niin minäkin ja sitä on nyt ehtinyt kestää jo neljä vuotta. Uskomatonta miten tuo aika kuluu nopeasti. Minusta bloggaaminen on yksinkertaisesti kiinnostavaa puuhaa ja voin kirjotella omasta kirjanlukuharrastuksestani. Mukavaa tämä on, ja jatkoa seuraa. Mietin ensin mikä ilahduttaisi näin synttäreiden aikaan, mutta päädyin kirja-arvontaan. Tietysti tämä Tove Janssonin Näkymätön lapsi on yksi kirjapalkinnoista. Kirjoista olen postannut arvion, joten kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni kirjasta. Vain minä olen lukenut kirjat. Kiitokset teille kaikille Kirjasähkökäyrän lukijoille. Aina on mielenkiintoista, kun joku piipahtaa kyläilemässä täällä, ja viesteihin vastaan mielelläni. Olette kaikki superihania :)

1. Tove Jansson: Näkymätön lapsi
2. Sirpa Kähkönen: Graniittimies
3. Sara Saarela: Kanssasi en tarvinnut sanoja
4. David Ebershoff: Tanskalainen tyttö
5. Anilda Ibrahimi: Punainen morsian
6. Colm Toibin: Brooklyn

Onnea arvontaan, joka suoritetaan 10.4.2016  t. Mai







35 kommenttia:

  1. Onnea nelivuotiaalle! Nämä vuodet menevät niin nopeasti. :) Osallistun arvontaan. ♥ Palkintoina on nimittäin kaksikin lukulistallani olevaa kirjaa, tämä Näkymätön lapsi sekä Tanskalainen tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina. Aika on ihmeellistä, jotenkin tuntuu, että vuodet vierivät yhä nopeampaa tahtia :)

      Poista
  2. Ihanaa blogisynttäriä! :)
    Nyt tekee mieli katsoa ja lukea muumeja, lapsuuteni rakkain sarja. Mahtavan arvonnan olet pistänyt pystyyn, mukana ollaan tottakai! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta :)
      Muumit ovat aina ihania ja niiden parissa aika kuluu mukavasti.

      Poista
  3. Onnittelut neljävuotiaalle! Onneksi blogisi on kaikkea muuta kuin näkymätön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu:)
      Näkymätön lapsi on aina ollut yksi lempitarina. Siinä on sitä lapsen kaltoinkohtelua, mutta sitten myös sitä rakastavaa hoivaa. Muumimamma on todella ihana muumi.

      Poista
  4. Nelinkertainen hurraahuuto ja ruusuja sylintäydeltä synttärisankarille!!!! (En osallistu arvontaan). "Näkymätön lapsi" edustaa jo klassikkoa ansaiten ja kestäen useampia lukukertoja. Etenkin "Näkymätön tyttö" koskettaa aina vaan ja näitä/meitä näkymättömiä tyttöjähän maailmassa riittää... Tove Jansson on ihan oma lukunsa kirjallisuudessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka, mistä näitä vuosia tulee :)
      Niinhän siinä voi käydä, että muuttuu ujoksi ja sulkeutuneeksi, eikä uskalla käydä missään. Onneksi on olemassa ihania Muumeja ja varsinkin Muumimamma, joka osaa auttaa :)
      Tove oli upea kirjailija ja loi suuren määrän klassikoita :)

      Poista
  5. Lämpimät onnittelut! Ja ihana arvonta, kirjamakusi iskee minuun todella hyvin (kuten olen monta kertaa ennenkin huomannut). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihi nainen :)
      Samat sanat, meidän kirjamaku vain jostakin syystä hyppelee samoja polkuja, kivat sille :)

      Poista
  6. Paljon onnea nelivuotiaalle! Maaliskuu on valoisaa ja energistä uusien alkujen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria :)
      Maaliskuuhan on ensimmäinen kevätkuukausi, joten siinä taitaa olla jotain uuden aloittamisen ja muutoksen halua, kun näin moni bloggaajistakin on aloittanut tässä kuussa.

      Poista
  7. Näkymätön lapsi on ihana!

    Lämpimät onnittelut nelivuotiaalle - ja monia hyviä blogivuosia jatkoonkin! :)

    T. Lumiomena-blogin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :)
      Jostakin syystä Näkymättömän lapsen surullisuus ja sitten se hellyys ja hoito, jotka auttavat, on niin koskettavaa ja niin totta.

      Poista
  8. Onnea nelivuotiaalle :)

    (En osallistu arvontaan, kun muumikirjatkin on jo kotona, mutta muut voivat tavoitella palkintoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke :)
      Vuodet vierii, mutta ei verkalleen :)

      Poista
  9. Onnittelut synttäribloggaajalle. :) Onpas mukava arvonta, olen mukana kirjojen 4 ja 5 arvonnassa. Näkymätön lapsi jo onkin minulla, se on ihana. Ihan niin kuin muutkin muumikirjat, totta kai.

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea nelivuotialle blogille! Sinä olet siis aloittanut blogiharrastuksesi samoihin aikoihin, kun minä sain esikoiseni. ;) "Näkymätön tyttö" on ihana kertomus, vaikka näin aikuisena sen kokee aika paljon voimakkaammin kuin lapsena. Osallistun mielelläni arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kia :)
      Blogini on siis tenavaikäinen :) Taitoja on kehittynyt matkan varrella vaikka kuinka paljon, mutta paljon on vielä opittavaa ja matkaa edessäpäin :)

      Poista
    2. Hyvä, että matkaa vielä riittää! :) Kiitos, oli kiva kuulla, että voitin. Salaa toivoinkin muuten juuri Graniittimiestä!

      Poista
  11. Paljon onnea neljävuotiaalle <3 En osallistu arvontaan, mutta toivotan arpaonnea muille :)

    Tove Janssonin viisaus on kyllä niin hienoa ja syvää. Muumi-kirja silloin tällöin tekee ihmiselle ihmeen hyvää. (Oho, tuli vahingossa ihan riimitkin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :)
      Syvää ja hyvää, aivan oikein riimittelit...Muumeista löytyy näitä aineksia ja paljon muuta :)

      Poista
  12. Näkymätön lapsi on minulle kovin rakas Muumi-tarina <3

    Paljon onnea nelivuotiaalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis :)
      Viides vuosi menossa, tämä jo tuntuu aikamoiselta matkalta, mutta mukavalta matkalta kirjojen parissa :)

      Poista
  13. Onnea neljästä vuodesta, se on pitkä aika!:) Osallistun arvontaan, monta lukulistalla olevaa kirjaa löytyy (Brooklyn, Graniittimies)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu :)
      Mukavaa, että kirjoista löytyy lukulistalle luettavaa. Brooklyn on hieno irlantilaistytön muuttomatka Amerikkaan töiden perässä. Jaa löytyyhän siitä sitä rakkauttakin :)

      Poista
  14. Ooh, melkein livahti ohi silmien merkkipäiväsi! Olen ollut hieman puoliteholla blogimaailmassa viime viikot.

    Lämpimästi onnea ja paljon luku- ja bloggausintoa tuleviinkin vuosiin!

    Jätän tällä kertaa arvonnan väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suketus :)
      Tsemppiä sinulle ja energiaa kevätauringosta :)

      Poista
  15. Onneksi olkoon melko pitkästä blogitaipaleesta. Pitää osallistua arvontaan kun on niin mielenkiintoisia kirjoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina :)
      Tottakai kannattaa osallistua arvontaan :)

      Poista
  16. Nelinkertaiset onnittelut kirjasähkökäyrälle! Minulla tulee 3 v täyteen, arvonta sitten kevään vaihtuessa kesään.

    Näkymätön lapsi minulla jo on ja Graniittimiehen olen lukenut. Osallistun Punaisen morsiamen ja Brooklynin arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula <3
      Olet mukana keväisessä arvonnassa :)
      Hyvää sunnuntaipäivää :)

      Poista
  17. Onnea ja pitkää ikää blogillesi. Luulenpa löytäneeni täältä monta mielenkiintoista kirjaa lukulistalle. Kähkösen kirjan olen lukenut. Historia ja elämänkerrat kiinnostavat, joten jos on arpaonnea niin valitsen Punainen morsian kirjan. Sain juuri luettua Hitlerin raivottaret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Beata, ihana kuulla, että luettavaa löytyy lukulistalle :)
      Punainen morsian on kyllä mieleenpainuva tarina. Minulla on kirjailijan toinen kirja odottamassa yhdessä lukupinossa :)

      Poista