Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

 

Cornwall

Alkukesä 1914

Vielä naisen vauhtiakin enemmän miestä hämmästyttää se, miksi tämä juoksee ohi avojaloin kengät kädessä, niin että satiinisen aamutakin kermanväriset helmat huiskuvat paljaita sääriä vasten. 

Brittiläisen Lorna Cookin teos Surun ja onnen puutarha sijoittui ensimmäisen maailmansodan aikaan. Kaikki kuvittelivat, että sota kestäisi vain muutaman kuukauden, mutta se kesti vuosia ja ihmisiä kuoli valtavasti.  Kirjassa seurattiin, miten suuren kartanon tytär ihastui kartanolle palkattuun maisema-arkkitehtiin. Puutarhatyöt alkoivat kiinnostaa Cordeliaa sitä mukaa kuin ihastus vahvistui ja sai vastakaikua Isaacilta.

"Laajennamme ruusutarhaa", hän sanoo. "Jos ruusut kiinnostavat, haluaisitteko tulla mukaani kartuttamaan käytännön kokemusta?"

Isaac ja Cordelia viettivät yhteistä aikaa puutarhatöitä tehden. Hemmoteltu kartanontytär kiintyi puutarhaan ja sen antimiin, ja halusi oppia lisää. Oppiaika jäi vain lyhyeksi, sillä kesän loputtua miehet lähtivät sotimaan.

Hän tuijottaa pihan päätyyn, missä puutarha katoaa näkyvistä vaahteroiden taakse kohti järveä. Ja silloin hän käsittää. Isaac ei ole tulossa takaisin. 

Sota on aina ollut kamalaa, eikä se riitä, että siellä kuollaan, vaan siellä myös vammaudutaan ja saadaan loppuiän kestäviä traumoja. Ja onhan  se sotiminen myös taloudellisesti hirvittävä menetys ihmisille, yhteiskunnalle, luonnon ja eläinten tuhoutumista myöten. 

Lorna Cookin Surun ja onnen puutarha kertoi rakkaudesta sodan mielettömyyden aikaan.

 

Lorna Cook, Surun ja onnen puutarha

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Bazar 2025

s. 380

The Hidden Letters 2023

1914-1919

Ensimmäinen maailmansota 

Feelgood

 

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset 

 

Mikko With: Banaani #dekkariviikko

 

Viimeisen banaaninsa Pertti söi lauantai-iltana.

Mikko Within dekkarin nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Banaani. Tykkäisin kyllä, jos nimestä tietäisi, että kyseessä olisi dekkari. Luulenpa, että moni lukija ohittaa kyseisen kirjan, kun ei ymmärrä, miten hyvästä dekkarista onkaan kysymys. Pertti söi siis elämänsä viimeisen banaanin, ja kirjassa kerrotaan tarkemmin mitä oikein tapahtui.

"Pahoittelut, että häiritsemme näin surun keskellä. Kuten tiedätte, päätimme tehdä ruumiinavauksen. Sen tulokset ovat nyt valmistuneet, niin sillä asialla liikumme."

Banaani-mysteerin tutkijoita olivat rikoskomisariot Aapo Hämäläinen ja Ellinor "Kunkku" Karlsson. Alkuun he kuvittelivat, että juttu olisi paketoitu nopeasti ja haudattu hyllylle, mutta eihän siinä niin käynyt, vaan se laajeni pian aikamoiseksi Oulun seutua kauhistuttaneeksi tapahtumaksi. Mitä ruokaa oikein uskaltaisi ostaa kaupasta ja mitä uskaltaisi syödä? Some on armoton tiedon levittäjä, ja sitä hyödynsi toimittaja Pyry Lammikko, joka vaistosi kohdanneensa jutun, joka toisi mainetta ja mammonaa pitemmän aikaa.

"Taisi se sinun lähteesi olla joku niistä lukuisista härhöistä, joita nämä tapahtumat saivat kaivautumaan koloistaan"

Mikko Within Banaani dekkari toi esille entisen kotikaupunkini Oulun. Hidas kuin Hämäläinen tuli mieleeni päähenkilöstä tarinan edetessä. Sinkkuna elelevä nelikymppinen rikostutkija Hämäläinen kohtasi kuitenkin mielenkiintoisen opettajan, joka oli tottunut toimimaan nopeasti, kun taas Hämäläinen vasta harkitsi eri vaihtoehtoja, että miten uudessa suhteessa etenisi. Sen sijaan Karlssonilla ja Lammikolla ei sujunut hyvin parisuhteissaan. Karlssonin avokki vaikutti tosi ikävältä tyypiltä. Semmostahan se tuppaa olemaan monessa parisuhteessa, että ensin on ihanaa ja sitten kamalaa ja lopuksi kauhean ikävää ja voi eikä mitä sattuikaan.

Mikko Within Banaani nosti esille parisuhdekiemuroiden mysteerit. 

 

Mikko With, Banaani

Myllylahti 2025

s. 273 

Dekkari 

 

Kirsin kirjanurkka-blogi on vetänyt dekkariviikkoa jo 11 kertaa.

Kiitos Kirsi. Kesä ja dekkarit on aina sopiva yhdistelmä.
 

Agatha Christie: Neiti Marple koston jumalattarena #dekkariviikko

 

- On oikeastaan hyvin surullista että nykyään sitä on kiinnostunut vain kuolinilmoituksista!

Agatha Christien dekkari Neiti Marple koston jumalattarena alkoi siitä, kun tämä kuuluisa murhamysteerien ratkaisija, huomasi erään tuttavansa kuolinilmoituksen lehdessä. Tuo henkilö oli tullut tutuksi, kun neiti Marple oli matkoilla Karibialla. Matka oli ollut lahja sisarenpojalta Raymondilta ja matkasta voit lukea tarkemmin Lomahotellin murhat-dekkarista. 

Näen teidät kutomassa lisää villatakkeja, huiveja ja kaikenlaisia muita esineitä joiden nimeä en tiedä. Jos mieluummin jatkatte kutomista, se on teidän päätöksenne. Jos mieluummin jaatte oikeutta, toivon että se ainakin on teistä mielenkiintoista.

Kuollut tuttava jätti asianajajiensa välityksellä kirjeen neiti Marplelle. Tuttava toivoi oikeutta, mutta ei kertonut kenelle. Jos neiti Marple ratkaisisi  tapauksen, hän saisi tuntuvan korvauksen työstään. Arvoitus kiehtoi sen verran paljon päähenkilömme mieltä, että hän otti haasteen vastaan. Niinpä hän huomasi osallistuvansa eräälle maaseudun kiertomatkalle, missä tutustuttiin puutarhoihin ja vanhoihin taloihin. Kaikki matkan varaukset ja kustannukset olivat etukäteen hoidetut ja maksetut. 

Olette varsin terävä. Parhainta onnea ja valvokoon suojelusenkelinne teidän rinnallanne. Tarvitsette ehkä sitä.

No totta vieköön neiti Marple tarvitsi suojelusenkeleitä matkallaan, sillä pian hän huomasi, että murhaaja oli tehnyt jo kolme murhaa ja hän olisi ollut neljäs. Onneksi hänellä oli pilli, joka näkyy myös kirjan kansikuvassa, jonka ansiosta suojelusenkelit tulivat paikalle. Kannessa on lisäksi punainen huivi, mutta kukat eivät ihan vastaa niitä kukkia, mitkä kirjassa  olivat tärkeässä osassa.

Se on nopeimmin kukkivia kasveja ja nielee ja tappaa ja imee kuiviin ja hävittää kaiken minkä yli se kasvaa. Se voittaa kaiken. Se on oikeastaan hyvin pelottava kasvi. Sillä on kauniit valkoiset kukat, se voi näyttää hyvin viehättävältä. 

Neiti Marple ratkaisi tuttavaltaan haudan takaa tulleen arvoituksen. Tuon perusteella vankilasta vapautettiin henkilö, joka oli sinne joutunut murhien johdosta. Hän ei ollut niitä tehnyt. Mitä oikealle tekijälle tapahtui, voit lukea kirjan sivuilta tai katsoa elokuvista tai tv-sarjoista. 

Neiti Marplen aivot raksuttivat vielä hyvin, vaikka muu keho alkoi olla jo aika rapistunut. Neiti Marple koston jumalattarena oli toiseksi viimeinen sarjan dekkareista. Onneksi vielä riittää luettavaa ja blogattavaa tämän ihastuttavan ja herttaisen murhamysteerineidin  seurassa.

 

Agatha Christie, Neiti Marple koston jumalattarena

Suom. Eva Siikarla

Wsoy 2023

s. 294

Nemesis 1971 

Neiti Marple -mysteeri

Dekkari

ensim. suom. julkaisu 1972

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena 

 

Dekkariviikon vetäjänä toimii Kirsin kirjanurkka-blogi 11. kertaa.

Agatha Christie: Syyttävä sormi #dekkariviikko

 

Lymstockin kaltaisessa paikassa ei voinut tapahtua mitään epämiellyttävää. On merkillistä ajatella, että täsmälleen viikon kuluttua saimme ensimmäisen kirjeen.

Agatha Christien (1890-1976) dekkari Syyttävä sormi sijoittui Lymstockin kylään sodan aikana. Kirjan päähenkilö Jerry Burton oli pudonnut lentokoneellaan ja loukkaantunut. Pitkän sairaalajakson jälkeen häntä odotti  toipilasaika, ja lääkäri oli ehdottanut muuttamista syrjäiselle kylälle. Lymstock ja viktorianaikainen huvila hurmasivat sekä Jerryn että hänen siskonsa Joannan. Pian muuton jälkeen heille tuli ikävä nimetön kirje. Sisarukset kuulivat, että lähes jokainen kylässä oli saanut nimettömän haukkumakirjeen.

Kuolemansyyntutkimus pidettiin kolme päivää myöhemmin. Se oli mahdollisimman asiallinen ja hienotunteinen, mutta läsnä oli paljon väkeä, ja saattoi panna merkille useita merkitseviä nyökkäyksiä...

Rouva Symmington oli sairaalloinen ja vietti aikaansa vuoteessaan. Hän oli saanut ilkeämielisen nimettömän kirjeen, jonka seurauksena hän oli tehnyt itsemurhan iltapäivällä, kun kaikki muut olivat poissa paikalta. Kukaan ei kiistänyt asiaa, kun kuolema todettiin itsemurhaksi. Ainoastaan perheen sisäkkö, nuori Agnes, huolestui siitä, mitä tuli ajatelleeksi. Pian Agnes löydettiinkin portaiden alta murhattuna. Pikkukylässä kohistiin. Juorut lentelivät ilmassa. Niinpä papin rouva päätti kutsua pahuuden asiantuntijan paikalle, Neiti Jane Marplen.

Neiti Marplella oli myös serkku, jonka miehen sisarentyttären kälyllä oli ollut koko joukko ikävyyksiä ja huolia nimettömien kirjeiden vuoksi, joten kirjeetkin kiinnostivat tavattomasti viehättävää vanhaa neitiä.

Neiti Marple oli Syyttävässä sormessa sivuhenkilön roolissa, mutta hyvin taitavan sivuhenkilön. Neulonnan, virkkauksen ja viehättävien teehetkien lomassa hän ohjasi Jerryä ja paikallista poliisia ratkaisemaan murhamysteerin, ennen kuin kolmas uhri pääsisi hengestään.

Tästäkin kesäisestä maalaiskylään sijoittuvasta dekkarista on tehty elokuva. Agatha Christien cosy crime-dekkari Syyttävä sormi on yksi suosikeistani ja se oli yksi kirjailijan omista suosikeistaan. Agatha Christien maalaisdekkareissa on ihmeellistä lumovoimaa - tunnelmallinen maalaiskylä ja sen synkät salaisuudet.

 

Agatha Christie, Syyttävä sormi *****

Suom. Sorella Soveri

Suom. tarkistanut Eva Siikarla

Wsoy 2025

s. 248

The Moving Finger 1942

Eeva-lehden jatkokertomus Nimettömiä sormia 1947-1950

Ensim. suomen kielinen painos 1972 

Neiti Marple - dekkari

Cosy-crime 

 

 

 Dekkariviikon vetäjänä 11. kertaa toimii Kirsin kirjanurkka-blogi

 

Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä #dekkariviikko

 

Edmund, Edmund, kuulehan tätä... Murhan ilmoitetaan tapahtuvan perjantaina, lokakuun 29. pnä Pikku-Paddocksissa kello 6.30 i.p. Ystävät ottakaa kutsuna vastaan tämä ainoa tiedoksianto.

Englantilaisen Agatha Christien (1890-1976) dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä vuodelta 1950, sijoittui pikkukylään, tällä kertaa Chipping Cleghorniin. Paikallisessa sanomalehdessä vihjaistiin tapahtumasta, jonka kuviteltiin olevan murhaleikki-illanvietto-ohjelma. Tietysti kaikki naapuritalojen asukkaat kiirehtivät leikkimään murhaleikkiä neiti Blacklockin luokse. Yllätys olikin melkoinen, kun leikin tiimellyksessä kuoli oikeasti yksi ihminen.

Hänellä oli lumivalkoinen tukka, ryppyiset vaaleanpunaiset kasvot ja hyvin pehmeät ja viattomat siniset silmät, ja hän oli yltympäriinsä paksun villan peitossa. Hänen harteillaan oli villainen pitsihuivi ja hän kutoi villalangasta jotakin, josta näytti tulevan pikkulapsen viitta. 

Tottakai neiti Marple kutsuttiin avustamaan poliisia heidän murhatutkimuksessaan. Eihän tuossa tapahtumassa ollut ollut mitään järkeä. Siispä tarvittiin neiti Marplea yhdistelemään palapelin osaset toisiinsa. Neiti Marplella kun on taito yhdistellä ihmiset vastaamaan jo hänen aiemmin tuntemiinsa ihmisiin. 

En kyllä vieläkään ole keksinyt, että mitä hyötyä on, että yhdistelee ihmisiä toisiinsa, mutta onhan näitä maalaismaisemiin sijoittuvia cosy crime-dekkareita kiva lukea. Tällä kertaa murhaajan mieli kiihtyi yllättävän nopeasti ja uhreja tuli lisääkin. Meiti Marplen oli pakko toimia yllättävällä tavalla, ja huomasin, että hänellähän oli yllättävä kyky, josta en ollut tietoinen.

Agatha Christien dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä on tullut telkkarista elokuvina ja sarjoina. Uusia sovituksia tulee näistä ikimuistoisista klassikkokirjoista. Vaikka tällä kirjalla on jo ikää 75 vuotta, ja olen nähnyt sen monet kerrat telkkarista, sitä oli hauska lukea. Agatha Christien maalaismaisemat, teekutsut ja hiukan koomiset henkilöhahmot jaksavat viehättää vuodesta toiseen. Mustaa huumoria, olkaa hyvät!

Agatha Christien dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä kutsui mukaan murhaleikkiin.

 

Agatha Christie, Kuolema ilmoittaa lehdessä

Suom. Eila Pajastie

Wsoy 2025 pokkari

s. 311

A Murder is Announced 1950

ensim. suomen kielen käännös 1950

Neiti Marple- dekkari

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä 

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

 

 

 On jälleen jokavuotisen Dekkariviikon aika, jota vetää Kirsin kirjanurkka-blogi 11. kertaa.

Milla Ollikainen: Mathilda

 

Ajattelen kaikkia niitä hetkiä, jotka olen tässä huoneessa viettänyt unelmoiden siitä, mikä nyt on tapahtumassa. Miten hukassa olen joskus ollut, miten heiveröisiltä ovat näyttäneet mahdollisuuteni onneen.

Miten kaikki voikaan järjestyä kuin itsestään, kun rakastaa. 

Milla Ollikaisen teos Mathilda kertoi fiktiivisen tarinan Eliel Saarisen kahdesta vaimosta Mathildasta ja Lojasta. Tarinasta nousi yllättäviä tietoja heidän elämästään, sillä Eliel ja Mathilda erosivat muutaman vuoden yhteiselämän jälkeen. He menivät kuitenkin naimisiin samana päivänä sisarusten kanssa. Aika moista menoa yli sadan vuoden takaa, eikä meno jäänyt yksin eroon ja yhteisiin häihin, vaan parit jatkoivat yhteiselämää samassa talossa, Hvitträskissä, sillä Mathildan uusi mies oli Eliel Saarisen työkaveri ja yksi arkkitehtitoimiston ja Hvitträskin omistajista.

Loja yritti puistella ikäviä ajatuksia etäämmälle. Tämä oli hänen hääpäivänsä, ja siinä Mathilda oli vain sivuhenkilö, jota vastaan hänellä ei ollut mitään eikä ollut tarpeen ollakaan.

Hvitträskiin tuli siis uusi rouva, Loja. Eliel ja Loja Saarisen yhteiselämä jatkui menestyksestä toiseen. Elielin arkkitehtitoimisto kukoisti ja he elivät Suomen kulttuurikerman pyörteissä, kunnes muuttivat Amerikkaan. Sielläkin menestys oli taattua. Toisin kävi ensimmäiselle rouvalle, Mathildalle, jonka surullisen tarinan Milla Ollikainen on kirjoittanut kauniin herkästi esille.

Minä voin aloittaa uuden elämän, olenhan ottanut takaisin vanhan nimenikin, jotta minun ei tarvitsisi kantaa kaikkea menneisyyttä mukanani, sillä se musertaa minut.

Mathilda Gyldén (1877-1921) syntyi varakkaaseen perheeseen Viipurissa. Häneltä odotettiin sitä, että hän menee nuorena naimisiin varakkaan ja hyvämaineisen miehen kanssa. Avioliitto Eliel Saarisen kanssa ei ollut onnellinen. Lisäksi keskenmeno traumatisoi entisestään.  Onni oli kuitenkin lähellä. Tuosta onnesta Hvitträskistä löytyy lasimaalaus, Kilpakosijat.

 

 

Milla Ollikaisen teos Mathilda kertoi tarinan Hvitträskin menneisyydestä ja sen kaunottarista.

 

Milla Ollikainen, Mathilda *****

Wsoy 2025

s. 252

Hvitträsk

 

Mathilda Gyldén

Anders De La Motte: Keräilijä

 

Nätti nuori nainen, niin yksityiskohtaisesti tehty, että kuolemanpelon saattoi nähdä. Ja sitten joku sen naisen perässä. Joku hädin tuskin ihminen. Hirviö.

Ruotsalaisen ex-poliisin Anders De La Motten dekkari Keräilijä aloitti uuden kirjasarjan, jonka päähenkilö oli rikostarkastaja Leonore Asker Malmön poliisista. Eräs nuori tyttö oli kadonnut yhdessä poikaystävänsä kanssa. Tutkimuksella ei tavallisesti olisi ollut kiirettä, mutta  tyttö kuului erittäin varakkaaseen sukuun, jolla oli paljon vaikutusvaltaa. Poliisi epäili, että nuori nainen oli siepattu, ja odotti vain lunnasvaatimuksia. Leonorella eli Leolla oli omat tutkimuksensa kadonneista, mutta niistä ei oltu kiinnostuneita.

Itse hän seisoi kuin kiinni jäätyneenä eikä kyennyt hengittämään tai liikahtamaan. Hän tunsi tämän paikan. Kalterit, ketjun, kiviportin. Raunioiden, kosteuden ja rapistumisen hajun. Oli kuin joku olisi avannut hänen kallonsa ja kömpinyt suoraan hänen syviin, kuumehoureisiin uniinsa.

Keräilijä oli vaurioitunut jo lapsena. Hän kiinnostui jo hyvin nuorena suljetuista ja hylätyistä paikoista. Kiinnostavinta oli, että niistä oli kiinnostuneet muutkin ihmiset. Syrjäytyneet, päihteitä käyttävät, rikolliset, kotoa karanneet nuoret, valokuvaajat, vanhoista rakennuksista kiinnostuneet. Keräilijä napsi vain hänen vuorelleen eksyneet tai houkutellut ansoihinsa. Mitä hän teki heidän kanssaan, sen voit lukea tästä erittäin koukuttavasta tarinasta. Luin kirjan kannesta kanteen samana päivänä, ja niin voi käydä sinullekin.

Lähimmäksi selitystä yltää tunne siitä, että tuo pieni kasvoton figuuri on paljon tärkeämpi kuin miltä se näyttää. Sen oleminen tuolla pimeässä kellarissa merkitsee jotain. Jotain, mitä hän ei aivan ymmärrä. Jotain, mikä huolestuttaa häntä.

Keräilijän seurassa tutustuttiin mm. pienoisrautatieharrastuksen kiehtovaan maailmaan, jota etupäässä miehet harrastivat. Erään pienoisrautatieseuran tiloihin oli vuosien mittaan ilmestynyt figuureja, jotka eivät sinne kuuluneet. Harrastajat olivat ottaneet yhteyttä erääseen poliisiin, joka oli melkein selvittänyt jutun. Leo Asker peri tutkimuksen ja lopulta selvitti sen, mutta kiitokset ja kunnia menivät aivan väärälle henkilölle.

Anders De La Motten Keräilijä vei lukittujen ovien taakse, jossa odotti pahuus.

 

Anders De La Motte, Keräilijä *****

Suom. Aki Räsänen *****

Into 2022

s. 451

Bortbytaren 2022 

Dekkari

 

Cara Hunter: Tilinteko

 

Rinteen huipulla keski-ikäinen nainen istuu kaatuneella puunrungolla ja yrittää hillitä innokasta labradorinnoutajaa. Nainen näyttää vihertävältä, eikä kirkas aniliininpunainen t-paita mitenkään auta asiaa. Loput aukeasta näyttää tv-lavasteilta. Sinivalkoista teippiä, puoli tusinaa poliisia suorittamassa millintarkkaa etsintää. Illansuussa juttu olisi jo uutisissa.

Englantilaisen Cara Hunterin dekkari Tilinteko on seitsemäs osa koukuttavassa komisario Adam Fawley-sarjassa. Yllä oleva lainaus kertoi sen, että innokas labradorinnoutaja oli löytänyt maastosta ruumiinosan ja haudan. Hauta sijaitsi vanhan noitapuun vieressä.

"Hän sanoi, että hänen nimensä oli Melanie."

Adam Fawley sai ratkottavakseen sarjan ensimmäisessä Jäljettömiin dekkarissa, 8-vuotiaan Daisyn katoamistapauksen. Poliisit ja  syyttäjät olivat samaa mieltä aihetodisteiden kanssa, että äiti oli tappanut tyttärensä. Lukijat taas tiesivät, miten ja kenen kanssa Daisy katosi. Tilinteko toi esille sen, että Daisy oli kahdeksan vuoden jälkeen edelleen elossa. Adam Fawley kutsuttiin jatkamaan tutkimuksia. Daisy ja hänen "sieppaajansa" oli löydettävä, sekä ratkaistava haudasta löytyneen henkilön tapaus.

Ehkä se veti heidät yhteen, kaikki nuo vuodet sitten - ei rakkaus eikä menetys, vaan jokin pimeä ja kaunainen. 

Daisyn tutkintatapauksessa oli tehty aiemmin runsaasti virheitä, jonka vuoksi hänen äitinsä oli saanut elinkautisen murhasta. Nyt äiti pääsi vapaaksi. Toivoin kovasti, että 8v. Daisyn tapaus tulisi esille uudestaan, ja nyt vihdoinkin sain lukea jatkoa hänen tarinalleen, kun hän oli 16v. Dekkarin nimi Tilinteko ei vielä avannut tilintekoa tapaukselle, sillä Daisy pääsi jälleen karkuteille. Häntä epäiltiin tällä kertaa kuolintapauksesta. Jännäksi kävi, joten toivon tietysti, että Daisyn elämästä tulee jatkokirja jossakin vaiheessa.

Cara Hunterin tyyli kirjoittaa poikkeaa muista dekkareista, sillä hän kirjoittaa esille puheluita,  tekstiviestejä, sähköposteja, media-artikkeleita ja ihmisten kommentteja niihin. Lisänä voi olla oikeudenpöytäkirjakatkelmia, kuulusteluja jne. Tällä kertaa sain seurata mm. Daisyn täyttämää Varjo-päiväkirjaa. Pidän tavattoman paljon Hunterin sisällöntuottotyylistä. Lisäksi tarinoista voi bongata toisinaan myös tosielämän rikoksia.

Cara Hunterin dekkari Tilinteko oli tarina kuolleeksi luullun lapsen löytymisestä. Tämä dekkarisarja on mielestäni todella huippuhyvä. Huippuhyväksi sen tekee kerroksellisuus ja monipuolisuus, mutta myös se, että lukijana saan tilaa omille mietteilleni. Ja jännäksi sen tekee se, että aina tulee esille jokin uusi juonenkäänne ja uusi tapaus. Loppuhuipennoksena sekä Adam Fawley että lukija yllättyy/pelästyy joka kerta.

 

Cara Hunter, Tilinteko *****

Suom. Johanna Laitila *****

Otava 2025

s. 410

Making a Killing 2025

Dekkari

Alan Fawley-sarjan 7.osa

Oxford

 

Hunter Cara: Jäljettömiin

 

Hunter Cara: Pimeyteen 

 

Hunter Cara: Ei ulospääsyä 

 

Hunter Cara: Vimma 

Hunter Cara: Koko totuus  

Hunter Cara: Kaivattu kuolema

 

 

Mikko Kamula: Pohjolan neito

 

Mitätön oot mitoiltasi

Vaivainen niin varreltasi

Väkeä vanhaa silti aistin

Kaltaista Kalevan poikain.

 

Mikko Kamulan upea fantasiateos Pohjolan neito on viides osa huikean hienossa Metsän kansa-kirjasarjassa. Kirjasarja kertoo 1400-luvun loppupuolella Savossa asuvasta Juko Rautaparran perheestä. 

Jukon lapsilla on kaikilla jotain hienoja ominaisuuksia ja taitoja. Vanhin poika Heiska on Pyhän Olavin linnassa nihtinä, joten hän on hyvä sotilastaidoissa. Hänelle ja Kullalle syntyi kirjan alussa vauva. Varpu on parantaja, joka meni töihin Hämeen linnaan. Varpu tuntee yrtit ja muut parantavat aineet ja osaa puhua maahisten kanssa. Perheen 16-vuotias Tenho on tietäjän opissa. Hänellä on voimia, joista hän ei ole itsekään aina tietoinen, mutta on kirjasarjan kirjoissa näyttänyt kykynsä ja taitonsa moneen kertaan. Tenhon ja samalla koko Kalevalan pahin vihollinen on Pohjolan emäntä eli Loviattar.

Tiedon tämän tarvitsemme

Suunnan suoran saadaksemme

Missä Torho Rautiainen

Takoja tuo taitavainen?

 

Seuraava pelastusoperaatio kautta seikkailu alkoi, kun Tenho ja Yörnin äijä, jonka tietäjäopissa Tenho oli, etsivät seppä Torho Rautiaista. Sepän talo oli hajoitettu ja riihenhaltija oli hädissään, kun tuli ei enää palanut ahjossa. Torho oli siepattu! Tenho ja Yörnin äijä matkasivat kauas Pohjolaan, Loviattaren valtakuntaan, etsimään Torhoa, sillä Torho oli paras seppä takomaan uuden sammon, joka toisi Pohjolan emännälle suunnattomat rikkaudet ja langettaisi Kalevalaan kylmyyttä ja nälkää.

 

Läksit neittä rinnallesi

Puolisoa Pohjolasta

Mikä lienet miehiäsi

Urho kaukaa Kalevalasta?

  

Tenho oli kosinut Pohjolan emännän tytärtä, Ilmatarta, yllätyksenä itselleenkin. Siitä oli seurauksena se, että Pohjolan emäntä lennätti Tenhon sisarukset, Heiskan ja Varpun, Pohjolaan näyttämään sukunsa taidot, sillä hän ei antaisi tytärtään kenelle tahansa kosijalle. Varpun piti kyntää kyinen pelto, Heiskan piti tuoda Tuonelasta vanhin hauki ja Tenhoa odotti Hiiden hirvi. Lue kirjasta miten taidokkaasti tehtävät onnistuivat, ja oliko Pohjolan emäntä tyytyväinen suorituksiin.

 

Lapsi kansan kasvavaisen

Vähäisen väen vajavaisen

Korvo kohtalosi täyttyy

Tarinasi tänään päättyy. 

Pohjolan emännällä oli suuret puheet, ja suuri jättiläinen hän oli kooltaansakin. Pakomatkallehan siitä lopulta jouduttiin. Sisarukset saivat apua Yörnin äijän mahtavista voimista, mutta oli heillä ylimääräinenkin haltija mukana, joka vastusti Pohjolan emäntää kaikin tavoin. Uskomaton seikkailu ja mikä mahtavin pakoreissu. 

Mikko Kamula on mahtava tarinoimaan muinaisista ajoista. Pohjolan neito kuvasi 1400-luvun loppupuolen tapahtumia, joihin oli yhdistetty suomalaisia myyttejä ja luonnosta kumpuavia voimia. 

Mikko Kamula, Pohjolan neito *****

Gummerus 2025

s. 649 + karttakuva 1400-luvulta

Metsän kansa-sarjan 5. osa

1400-luvun loppu

Fantasia

 

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Iso härkä

Mikko Kamula: Tuonela

Mikko Kamula: Kalevan pojat