Ensimmäiset kymmenen minuuttia kaikki sujui psykologin kanssa loistavasti.
Pekka Hiltusen Onni kertoo suomalaisen toimittajan tarinan, ja tarinassa kuljetaan menneisyyden ja nykyisyyden välimaastossa. Oskari hakee päällikön paikkaa ja huomaa jo psykologin käytöksestä, että nyt ei tainnut mennä putkeen. Nykyäänhän on tullut muotiin, että hakijat joutuvat psykologisiin testeihin ja niiden mukaan testaajat antavat lausuntoja firmoille. Huolimatta siitä, että olet käynyt pitkän työpaikkahakemusshown, sivulta voidaan napata joku hyvä veli, jolle työ annetaan huolimatta siitä, että näihin raskaisiin haastattelurumbiin on käytetty sekä hakijoiden että testaajien että työpaikkahaastattelijoiden aikaa ja rahaa. Oikeastaan Pekka Hiltusen romaani nostaa tämän shown esille kaikessa karmeudessaan, mutta tekee sen niin, että kaiken tämän taustalla ovat ihmiset ja ihmiset tekevät virheitä. Kaiken lisäksi kirja on niin hauska, että pakkohan siinä oli välillä nauraa vatsamakkarat kipeiksi. En usko, että minäkään olisin saanut työpaikkaa kyseiseltä testaajalta, mutta Oskari sai jotakin muuta, ehkä parempaa, sillä hän kaivoi testaajasta esille ihmisen.
Tämä oli minun työhaastatteluni. Nyt arvioitiin minun soveltuvuuttani pomoksi alalla, jonka tulevaisuus itse asiassa muistutti pingviinien arkea: elintila kutistuu, ravinto niukkenee, ei lentokykyä, edessä vain loputtomasti uimista kylmässä meressä.
Jotta kirja ei olisi pelkästään kuivahkoa työpaikkahaastattelua mukaan oli otettu kaksi Oskarin tuntemaa kaveria, joita Oskari muisteli pitkäksi venähtäneessä haastattelussa. Ensiksikin Tuulikki, joka oli nuoruuden aikainen tyttöystävä Rollosta eli Rovaniemeltä. Tuulikki opiskeli kuvaamataidonopettajaksi ja hankki opiskelurahansa miesten tykkäämällä alalla. Homma oli lähtenyt käyntiin vedonlyönnistä. Tuulikki oli eläväinen naisihminen ja aikoi pelastaa kaikki Suomen homot. Hänen ystäväpiirinsäkin koostui pelkästään Rollon homoista ja lesboista, joihin Oskarikin tutustui, kun kulki Tuulikin luona seurusteluaikana. Seurustelulle tuli stoppi, kun Oskari kuuli Tuulikin lempinimen, mutta ystävyys säilyi.
Ihana mies, homot hymisteli, ja olinhan mie siitä ylpee, vaikkei se oma mies vielä ollutkaan, deittikaveri vaan. Helsingin-hellu. Mutta kun Kallen ja Paukku-Matiaksen silmät kiilsi sen kuvia kattellessa ja Miisa, meiän ainoa vakiolesboki, oli vähän vaikuttunu, tunsin painetta sydänalassa. Ei sitä voi istua puolentusinan herkän - ja parin ronskin - homoihmisen keskellä ja haaveilla rakkauesta ilman, että jostaki puristaa.
Toinen kaveri, josta syvähaastattelussa tuli puhetta oli Poppi-Aapo eli nykyisin Roady Runner. Roady ja Oskari olivat koulukavereita ja molemmat jo lähentelivät neljääkymmentä. Oskari oli vanhenemisen hyväksynyt, mutta Roady oli mukana, tai yritti olla surkuhupaisesti, musiikkibisneksessä. Jotenkin tästä Roadysta tuli mieleen Andy McCoy, jopa puhetavasta. Roady oli kuitenkin niin yliliioiteltu koominen musiikkialan ihminen, mutta onhan näitä nähty monenlaista.
"Osku, ootsä koskaan tehny jotain todella rohkeeta - jotain sellasta, että tuntuu munaskuissa asti? Mä tiedän, että ihminen voi tällaisessa duunissa turtua. Te teette liukuhihnatyötä, sitähän lehdet on. Te toistatte samoja asioita joka viikko maailman tappiin asti, myytte rutiinia ja järjestystä jotta ihmisillä ois tunne että kaikki on hyvin, kun kaikki on niin kuin aina. Mut just siksi sä voit tuntea sen syvästi, kun sä teetkin jotain uutta. Että on kuin jonkun kylmä koura ottas sua palleista kiinni, mut sä teet vaan, sä meet vaan, ja voitat kaikki."
Kirjan ehdottomasti parasta antia oli Rollon tapahtumat ja Tuulikki. Kirjassa on hienoista (jyrkkää) vastakkainasettelua Helsinki-Rovaniemi-akselilla ja minun silmissä Rovaniemi voittaa kirkkaasti. Kirjan Rovaniemi kuvaa 90-lukua ja homofobiaa, mitä ns. kaapista ulostulo vaikutti. Kirjassa mainittiin suvun ja perheen häpeä moneen kertaan. Rollon Seta-seurassa oli mielenkiintoisia ihmisiä ja siellä oli mukavaa viettää kirjan sivuilla aikaa, välillä jopa ratkiriemukasta, välillä vähemmän. Helsinki oli sitten kylmiä, korkeita kerrostaloja, joissa oli ne hissit. Vedä siitä sitten juttua. No onneksi Roady Runneri tuli maisemiin aina välillä.
Onnin seurassa otetaan katsaus sekä 90-luvun homofobiaan, että 2000-luvun työpaikkojen muutoksiin ja vaatimuksiin. Soppaan kun on sekoitettu viihdealaa, niin siinäpä se Onni sitten onkin. Kirjan takakannen laitettua kiinni voi huokaista, että onni täällä vaihtelee, taivaanisä suojelee.
Pekka Hiltunen, Onni ***
WSOY 2016
s. 395
Kristan bloggaus
Riitan bloggaus
Mai: mukaansatempaavan ja hyväälupaavan postauksen olet laatinut! En malttanut olla lukematta, vaikka yleensä en ennakkon muiden mielipiteitä kurkista. "Onni" on varauksessa ja saas nähdä, kuinka tästä perspektiivistä Rovaniemi-Helsinki-akselilla sujuu... Aurinkoisia päiviä Sinulle:)
VastaaPoistaKiitti Takkutukka :) Kuten ensimmäisestä lauseesta näet, kirja on täynnä satiiria, huumoria, komiikkaa, tragikomiikkaa ym. hupsua ja vakavampaakin ainesta.
PoistaAurinkoa ja lämpöä myös sinulle :)
Onni oli tosiaan aika hulvaton kokonaisuus. Tuulikki homoineen oli minustakin parasta
VastaaPoistaantia. Sitten en niistä jenkkilän tapahtumista oikein jaksanut innostua...
Roady 'McCoy' oli karsee tyyppi... Minusta hitusen liikaa esitelmää Onnin suulla journalismin
puolesta - vaikka tärkeä teema onkin!
On tosi kiva lukea monenlaista ja monenlaisista aiheista. Kyllä meidän kirjailijat osaa!
Onhan se journalismi muuttanut muotoaan ja tässä se rinnastettiin seksuaalisuuden hyväksymisen muuttumiseen ja viihdealan muuttumiseen. Pysyvää on vain muutos, joku joskus sanoi näin...
PoistaOnnista löytyi kaikenlaista ihmiseloon liittyvää. Kirjailija kertoi journalismissa varmaan omista kokemuksistaan alalla.
Tuulikki on huippupersoona, tyttö tuntureiden <3
Jenkkilä olisi saanut jäädä kokonaan pois, huh.
Tämä on tulossa minulle kohta kirjastosta, odotan kovasti! :)
VastaaPoistaKiva juttu :)
Poistalehtien lukeminen on kyllä vähentynyt ainakin minulla. Yksi aikakauslehti on tullut yli 10 vuotta. Sanomalehdet pieneni tablettikokoisiksi ja ohenivat myös, joten uskomaton vuosihinta vaikutti siihen, että emme enää jatkaneet tilausta. Kyllä siihen sai totutella, kun olin 17-vuotiaana tilannut ensimmäisen sanomalehden. Aamuisin ei päässyt liikkeelle, ennen kuin olin lukenut lehden ja töiden jälkeen piti lukea tarkemmin.
Lehtimyyjä kysyi minulta, että enkö lue lehtiä, kun en halunnut tilata hänen myymää lehteä. Kieltämättä lehtien lukeminen on vähentynyt todella minimiin.
Toivottavasti saat kirjan piakkoin kirjastosta :)