Mooses Mentula: Jääkausi

Hämähäkki nousi niin korkealle, että katosi lopulta näkyvistä. Tähdestäkö se roikkui?

Mooses Mentulan Jääkausi tarttui ajankohtaiseen aiheeseen koulumaailmassa eli koulukiusaamiseen. Kirjassa ei vain kiusata oppilaita, vaan myös annetaan koko kuva kiusaamisorganisaatiosta, johon koulumaailmassa voi joutua: opettajien kiusaaminen, työkavereiden kiusaaminen, alaisten kiusaaminen, muun henkilöstön kiusaaminen, perheen kiusaaminen. Kirjan opettaja Juha alkoi vetämään koulussa kasvatuskeskusteluja ja otti homman tosissaan. Kiusaaja-oppilaat joutuivat silmätikuiksi ja sen seuraukset olivat todella ikäviä.

Toinen kirjan päähenkilöistä oli kahdeksasluokkalainen Helmi, joka vaihtoi koulua, koska edellisissä kouluissa oli jatkunut ikävä kiusaaminen. Helmin kiusaaminen oli vaikuttanut jo perheen äitiin, joka oli jäänyt työelämästä kotiin. Isän ja äidin päähuoli oli oma lapsi ja hänen hyvinvointinsa. Kiusaaminen oli todella rankkaa ja uutena oppilaana uudessa koulussa Helmi oli jälleen silmätikku: puhui eri tavalla, oli uusi oppilas. Ei kiusaamiseen mitään erikoista syytä tarvita. Mutta kynnys kertoa jollekin siitä, että kiusataan, on kamala. Olen niin huono, että minua kiusataan. Olen niin huono, ettei minulla ole ystäviä.

Mitä vittua luulet itsestäsi? Olet pelkkä hius keitossa. Yritä vain tuijottaa pulpettia, mutta et pääse piiloon. Kaikki vihaavat sinua. Niiden olisi paljon parempi olla, jos sinua ei olisi. Nosta nyt sitä päätä. No, nosta paska!

Ylläoleva lainaus on ääni, joka ilmestyi välillä Helmin pään sisälle. Pitkään kiusattuna oleminen jättää sielun syövereihin pahoja haavoja. Sanotaan, että kiusatuista tulee herkästi kiusaajia. Jostakin Helmi sai väärän roolimallin ja lähti pahimpien kiusaajien matkaan, ja sen seuraukset olivat vielä ikävämpiä.

Mooses Mentulalla on hyvä kokemuspohja koulumaailmasta ja kiusaamisesta. Kiusaamismallit ovat hyvin tiedossa, sekä vanhempien ja koulumaailmaan liittyvien toimijoiden yhteistyö ja sen vastakohdat. Lapsia suojellaan, mutta entäs opettajia. Juhan joutuessa oppilaiden silmätikuksi, lähti yleinen viha vyörymään kuin lumipalloefekti. 

Vaikka kirjan aihe on koulukiusaaminen, on Mooses Mentula kirjoittanut kirjan kuten kirjan takakannessa sanotaan paikoin humoristisella lämmöllä. Kirjasta nousee myös näitä ikäviä juttuja koulumaailmasta, kuten suuret luokkakoot, yleinen häiriökäyttäytyminen, kännyköillä ja muilla välineillä kiusaaminen. Myös sekin, että opettaminen on muuttunut enemmän järjestyksen ylläpitämiseen. Suurissa luokissa häiriöt lisääntyvät ja mahdollisuus opettaa ja oppia pienenee. Tämän olen itsekin kokenut karvaasti, kun tunneista osa kuluu siihen, että selvitetään välitunnilla tapahtuneita kiusaamisjuttuja. Ne on kuitenkin selvitettävä, eikä niiltä voi ummistaa silmiä. Kiusaaminen on inhottavaa, mutta se on kuin syöpä, salakavala ja piilossa pysyvä, kunnes hoito on melkein toivotonta.

Suosittelen kirjaa yläkoululaisista ylöspäin toivoen, että kirjan sisällöstä myös puhutaan. Tekstin sisällönymmärtäminen on selkeästi huonontunut isoissa luokkaryhmissä, kun kukaan ei pysty keskittymään. Lisäksi välituntivalvonta on usein aika heikkoa, jolloin pääsee kaikenlaista tapahtumaan. Välituntien porrastaminen vähentää isojen ryhmien yhdessäolon. Lisäksi tarvitaan enemmän valvojia. Nämä ovat omia huomioitani sijaisopettajan ominaisuudessa.

Mooses Mentula, Jääkausi ****
WSOY 2016
s. 263

Mooses Mentula: Musta timantti
Mooses Mentula: Isän kanssa kahden

Mari A:n bloggaus
Sirrin bloggaus