maanantai 16. syyskuuta 2024

Lucy Clarke: Haaksirikkoutuneet

 


"Olen lentokentällä", Lori sihahti huulet kiinni puhelimessa. "Missä helvetissä sinä olet?"

Englantilaisen Lucy Clarken jännittävä teos Haaksirikkoutuneet kertoi kahden sisaruksen tarinan. Lori oli vanhempi sisaruksista, ja odotti Fidžin lentokentällä siskoaan Eriniä, joka oli kadonnut edellisen illan riidan päätteeksi. Erin ei saapunut lennolle, jolla heidän oli määrä matkustaa lomalle pienelle Tyynenmeren saarelle. Koneessa oli muutama matkustaja, lentoemäntä ja huonovointisen näköinen lentäjä.

Mitään ei löytynyt. Ei lentokoneenhylkyä. Ei rautaromua. Ei ruumiita. Ei mitään.

Kahden vuoden päästä lentokoneen katoamisen jälkeen, koneen lentäjä löytyi. Hän oli elänyt eri nimellä Fidžillä, ja vältellyt viranomaisia. Lontoossa toimittajana työskentelevä Erin lensi Fidžille tehdäkseen jutun lentäjästä, ja selvittääkseen missä hänen siskonsa oli. Kirjan tarina eteni Erinin ja Lorin kappaleina. Lori kertoi ajasta, kun hän oli haaksirikkoutuneena saarella. Lentokoneesta pelastui muutama ihminen, mutta saarelta pelastui vielä vähemmän. Mitä saarella oikein tapahtui?

Lori yritti keskittyä tähtiin. Jos hän voisi sammuttaa pelon, epätoivoisen halun päästä pois - jos hän vain pysyisi tässä hetkessä, olisi oudon kaunista, rantaan huokuva pikimusta meri, tähdet, jotka puhkesivat lämpimän yön halki, selän takana puiden siluetti ja tuulen kantama savun tuoksu. Tähdenlento suhahti yön halki - ja toi mieleen muiston.

Lucy Clarken jännittävä Haaksirikkoutuneet sijoittui autiolle saarelle. Saarelta löytyi vesipuro ja hedelmäpuita, mutta hedelmät oli kuukauden aikana syöty loppuun. Meressä oli kalaa, mutta myös haikaloja. Miten selvitä hengissä saarella, kun eräs heistä hautoi ikäviä ajatuksia muiden pään menoksi?

Lucy Clarken jännityskirja Haaksirikkoutuneet sopii hyvin seikkailukirjojen lukijoille. Seassa vähän mysteerejä ja pikkasen romantiikkaa.


Lucy Clarke, Haaksirikkoutuneet ****

Suom. Kristiina Vaara

Otava 2024

s. 394

Jännityskirja

Fidži

 

2 kommenttia: