Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Kului muutama voitaikinan värinen syyspäivä, joiden aikana en saanut oikeastaan mitään muuta aikaiseksi kuin vähän höytyväisiä ajatuksia. Tällaisia ne varmaan ovat onnellisten ihmisten päivät, ajattelin, tai ainakin tyytyväisten, tai tavallisten, normaalien, keskimääräistoiveikkaiden, en minä tiedä. Sellaisten joilla on elämässä jonkin lajin mieli.

Mikko Rimmisen Nenäpäivä odotti kirjahyllyssä useamman vuoden lukuvuoroaan ja teki sen todella kiltisti. Yhtä kiltti oli Nenäpäivän päähenkilö Irma, joka asui yksin Hakaniemessä. Hän oli ihmisten keskellä yhtä yksinäinen kuin lukematon kirja luettujen kirjojen keskellä, ei juuri keinoja lähestyä muita. Tosin Irma keksi yhden tavan lähestyä muita ihmisiä, sillä hän päätti ryhtyä taloustutkijaksi ja kierrellä ihmisten asunnoissa tekemässä galluppeja. Siinä hommassa Irma tutustui aika värikkääseen joukkoon ihmisiä Keravalla. Miksi ihmeessä Keravalla? No alunperin Irma lähti hakemaan sieltä ilmoitustaululla ilmaiseksi luvattua…

Pakkohan sitä on joku tekosyy sellaiselle tuppautumiselle keksiä, virheitä on niin hankala myöntää. Niin sitten löysin itseni yhtäkkiä raapustamasta muistiinpanoja taskukalenterin tyhjälle takasivulle ja mutisemasta jotain epämääräisyyksiä gallupeista, tutkimuksista, markkinoista ja muusta.

Mikko Rimmisen Nenäpäivä ottaa omalta osaltaan kantaa ihmisten yksinäisyyteen ja siihen miten hankalaa on ystävystyä ihmisten kanssa. Myös se, että mikä johtaa ihmisen yksinäisyyteen on merkittävää. Irma tutustuu vale-taloustutkijana  Virtaseen, jolle hän lopulta pystyi kertomaan koko surkuhupaisan tarinan. Virtanen on alkoholisoitunut ja asuu pienessä siivottomassa asunnossa, jonka ovessa lukee talonmies. Virtanen ei kuitenkaan ole talonmies, eikä lähde talossa asuvien mummojen avuksi, kun he tarvitsisivat talonmiestä. Yksinäisyys luo myös avuttomuutta, kun ei ole henkilöä, keneltä pyytää apua tarvittaessa. Onneksi  Rimminen on katsonut kirjassaan yksinäisyyttä laajemmin, eikä ole luonut siitä vain yhden ihmisen taakkaa. Yksinäisyys on suuri teema ja pitää sisällään monta erilaista tarinaa.

Nenäpäivän Irma kohtaa Keravalla mm. yksinäisen vanhuksen, joka ihastuu ikihyväksi, kun Irma rimputtaa ovikelloa. Yleensä ihmiset ihastuvat Irmaan, ja alkavat suomalaiseen tapaan keittämään ensimmäiseksi kahvia, ja tutustuessaan läheisemmin omiin tutkimusihmisiinsä Irma pian alkaa itsekin käyttäytyä tuttavallisesti heidän luonaan osallistuen jopa yksiin surujuhliinkin. Kirjan isoja teemoja ovat siis syrjäytyminen, yksinäisyys ja yhteisöllisyys, joita Rimminen on kuvannut mustan huumorin avulla. Kirja voitti ilmestymisvuonna Finlandia-palkinnon. Nenäpäivä on esitetty myös teatterissa. Kirjaa lukiessa tunsin syvää myötähäpeää päähenkilön seikkailulle vale-taloustutkijana, sillä jokainen päivä oli täynnä surkuhupaisia tapahtumia. Erityismaininta Rimmisen taidokkaalle ja värikkäälle tekstille, joka pursuaa ajatuksenlentoa.

Ei siinä mitenkään ylitsevuotavan onnellinen tietenkään ollut, vain kevyt ja jotenkin lehtevä. Mikään ei varsinaisesti eronnut tavallisesta. Heräsin, kävin Hakaniemen hallissa, istuin torilla kahvit, palasin kotiin, laitoin ruokaa, söin, plarasin lehteä, pesin pyykin, kävelin Linnunlaululle ja takaisin, nuokuin hetken telkkarin ääressä, laittauduin yöpuulle. Kaupoilla ja kahveilla ei tullut paljon puheltua, ei sillä että siinä olisi rupattelua kaivannutkaan, ei vain ollut sellainen olo, ei tarvinnut yrittää, istua kahviteltan nurkassa miettimässä että pitäisi mennä sanomaan emännälle jotain sisältörikasta säästä.

Mikko Rimminen, Nenäpäivä *****

Teos 2010  kolmas painos

s. 339

Rimminen Mikko: Hippa

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 36. Kirjassa ollaan yksin

Kirja on oman kirjahyllyn aarre

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe

Tuomari antaa puheenvuoron asianajajalle. Vedän syvään henkeä. Sanomiseni tulee vaikuttamaan monien elämiin vuosien ajan. Lausuntoni saattaa ratkaista kaiken. En ole edelleenkään päättänyt, mitä sanon.

Mattias Edvardssonin toinen suomennettu dekkari Aivan tavallinen perhe on oikeussalitrilleri. Kirjassa on murhaoikeudenkäynti, ja siinä päätetään Adamin ja Ulrikan ainoan lapsen tuomiosta. Vanhemmat ovat hädissään siitä, että heidän 19v. lapsensa on tuomiolla, kukapa vanhempi ei olisi. Vanhemmat haluavat taistella lapsensa syyttömyyden puolesta jopa niin pitkälle, että ovat itse valmiita tekemään rikoksia, jotta lapsi ei joutuisi vankilaan. Vanhemmat sepittävät mm. valheita ja tuhoavat todisteita. Tämä siitä huolimatta, että he ovat ammateiltaan pappi ja asianajaja.

Puistosta oli löytynyt puukotettu mies, ja jäljet johtivat Adamin ja Ulrikan lapsen luokse. Myös yksi silminnäkijä oli nähnyt hänet. Adamia vaivasi tutkimuksen salailu ja hän oli varma siitä, että poliisi ei ollut tutkinut tarpeeksi tehokkaasti, ja oikea rikollinen pääsi kuin veräjästä ja heidän lapsensa joutuisi vankilaan moniksi vuosiksi. Siksi Adam oli valmis valehtelemaan, jotta lapsi vapautuisi syytteistä Adam aloitti oman salapoliisitutkimuksensa, sillä hänellä oli runsaasti aikaa, koska hänet oli vapautettu papin työstään tutkimuksen ja oikeudenkäynnin ajaksi. Ulrika kävi töissä ja yritti unohtaa kaiken ikävän. Hän muutti jopa toiselle paikkakunnalle töihin, jotta ei olisi ihmisten hampaissa koko ajan. Adam sitä vastoin halusi olla lähellä lastaan, vaikka ei päässyt tapaamaan häntä.

Käärme vääntyili taas mahassani. Vakuuttava tunne siitä, että tunkkaisessa kuulusteluhuoneessa ei itse asiassa istunut puhumassa kaikesta minä, vaan joku toinen. Ensimmäisessä timotealaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, että se joka ei pidä omasta perheestään huolta, on luopunut uskostaan Jeesukseen. En ollut pitänyt perheestäni erityisen hyvää huolta. Tässä oli mahdollisuuteni korjata virheeni. Ajattelin, että niin perheissä tehdään. Suojellaan toinen toista.

Mattias Edvardsson on kirjoittanut hyvin aidonoloisen psykologisen perhe/oikeussalitrillerin. Kirjassa tarkastellaan tapahtumia, jotka johtivat siihen, että Adamin ja Ulrikan lapsi oli tuomiolla. Tapahtumia tarkastellaan perheen jokaisen henkilön näkökulmasta. Kirja tuo hyvin ilmi mitä murhasta vangitun henkilön lähipiiri joutuu kokemaan, tuntemaan ja muistelemaan tuona aikana. Samoin vangitun nuoren näkökulma tulee hyvin monipuolisesti esille. Media on koko ajan kimpussa, samoin ihmiset ympärillä tuomitsevat, töistä vapautetaan ja joutuu sairaslomalle. Nuoren tulevaisuus on vaakalaudalla ja hänet muistetaan ikuisesti henkilönä, joka oli epäiltynä murhasta, vaikka sitten ei saisikaan tuomiota. 

Kirjassa selvitetään myös miten raiskauksia ei ilmoiteta poliisille, mikä on uskomatonta, mutta mikä nyt on selvinnyt myös Suomessa. Lukuisat nuoret tytöt ja lapset eivät kerro kenellekään, että ovat joutuneet raiskatuiksi. Häpeä ja syyllisyys siitä, että on jutunut raiskatuksi, syyllisyys myös omasta käytöksestä, muiden tuomitseminen jopa vaatetuksesta jne. vaikuttavat siihen, että raiskatut eivät uskalla ilmoittaa poliisille raiskauksesta. Edvardsson on hyvin tuonut tämän teeman esille kirjassaan. Jotakin ikävää on tapahtunut, ja Adam ja Ulrika ovat huolissaan lapsestaan. Kirja on mahtava esimerkki vanhemmuuden ikävimmistä puolista, joihin jokainen voi joutua, sillä kukaan ei ole puhdas pulmunen, ei pappi, ei asianajaja. Perheen nuorella on sanansa sanottavana tässä tarinassa, mutta ovatko vanhemmat valmiita kuuntelemaan, ota selvää.

Mattias Edvardsson, Aivan tavallinen perhe ****
Suom. Taina Rönkkö
Like 2018
s. 473
oikeussalitrilleri

Edvardsson Mattias: Melkein tosi tarina

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja 

Maria Vaara: Toinen hengitys

Kuivaa leipää, kuivaa leipää. Rinkilöitä ja piparkakkuja. Seisoin tienristillä ja kumpikin lintu lauloi yhtä kovasti. Mitä korva kuulisi, mitä jalka valitsisi? Vanha huivipää nainen ei nyt vahdannutkaan ojanvierustalla. Sen olisi pitänyt, minua olisi pitänyt varoittaa ajoissa.

Tällä kertaa äiti oli mykkä.

Maria Vaara (1931-1992) kirjoitti omaelämäkerrallisessa Toinen hengitys teoksessa suhteestaan Marttiin. Skitsofreniaa sairastanut kirjailija oli tuttu potilas Oulun piirimielisairaalassa, jossa hän oli tutustunut Marttiin. Kirjailija rakasti terapeuttiaan Juhania, mutta tiesi suhteen olevan vain haaveilua ilman sen johtamista mihinkään. Pitkään vain neljän lapsensa kanssa elänyt kirjailija kaipasi elämäänsä vierellä hengittäjää ja arkielämän haasteiden jakajaa. Suhde samalla tapaa kroonisesti  sairastavan kanssa ei kuulostanut romanttiselta, mutta kirjailija oli valmis yrittämään seurustelua ja yhteiseloa, vaikka omat lapset olivat suhdetta vastaan.

Martti se oli, Martti, jolle tällä hetkellä tuntui olevan helppoa ja huoletonta.  Tiesin kyllä, miksi. Martilla ja minulla oli samat avaimet petolliseen hyvänolontunteeseen: Riittävän monta pilleriä.

Suhde etenee ja Martti muuttaa lopulta Marian ja hänen lastensa kotiin asumaan. Maria luuli saavansa rinnalleen arkielämän paineita vähentävän kumppanin, mutta toisin kävi. Pillerihuuma kävi kovana ja lopulta määränpää oli sama kuin usein ennekin, mahahuuhtelu ja lähtö piirimielisairaalaan. Tämä reissu muutti kuitenkin Mariaa monessa mielessä erilaiseksi. Hän huomasi kaipaavansa omaa aikaa, aikaa kirjoittaa.

Sinä aamuna herätessäni ja Martin vielä seistessä oven ulkopuolella rakentelin silmänräpäyksessä itselleni maailman, jota ei ollut. Rakensin sen pitkäksi aikaa ja paljon myöhemmin, vähän myöhemmin se särkyi. Sen särkyminen oli haavoittavia lasinsirpaleita ja kipuohdakkeita. Tarvitsin valheen voidakseni kokea onnellisuuden, sen, jota luulin onnellisuudeksi. En tiennyt silloin sitä, halusin vain uskoa sen koko ajan. En tiennyt, oliko olemassa toisenlaista onnellisuutta, johon ei tarvittu valhetta ja itsepetosta. En tiennyt mitään.

Toinen hengitys on raadollinen romanssi, jonka molemmat osapuolet olivat psyykkisesti sairaita. Martti oli tottunut huolehtimaan vain itsestään, mutta Maria huolehti myös lapsistaan velkataakat niskassa, koska sairaana ei pystynyt työelämään. Kirjailija toimi opettajana ja kirjastonhoitajana. Vaaran kirja Toinen hengitys oli matka mielisairaassa maailmassa, arkielämän paineissa, yksinhuoltajuudessa ja selviämistaistelussa päivästä toiseen.

Maria Vaara, Toinen hengitys

Gummerus 1976 toinen painos

s. 234

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan  6. Rakkausromaani ja kohtaan 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Kirja on oman kirjahyllyn aarre

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Vaikka muistan kävelymme takaisin ja ensimmäiset yksinäiset lumihiutaleet jotka leijailivat mäntyjen lomitse, vaikka muistan miten me kiitollisina ahtauduimme autoon ja lähdimme ajamaan alas kuin lomaileva perhe, Henryn ajaessa leukapielet kireinä kuoppien poikki ja meidän muiden nojaillessa ja lörpötellessä kuin lapset, vaikka muistan turhankin hyvin seuraavan päivän ja hirvittävän yön ja ne hirvittävät päivät ja yöt jotka sitä seurasivat, minun tarvitsee vain vilkaista olkani yli, niin kaikki nuo vuodet haihtuvat ja näen taas takanani rotkon joka kohoaa vihreänä ja mustana vesaikon takana, kuvan joka ei koskaan katoa.

Tunnen melkein kauhua, kun edessäni on klassikkojen klassikko, josta haluan kirjoittaa, mutta vaikeutena on, että miten ja mistä aloitan. Tunnen kirjaa kohtaan syvää palvontaa, sillä kirja on oikea kulttikirja, kirja, joka vaatii tulla luetuksi ja esitellyksi myös omassa blogissani. Donna Tarttin esikoiskirja Jumalat juhlivat öisin bongahti silmilleni muutama vuosi sitten kirpparihyllyssä neljän euron hintaisena.  Ostin sen heti, sillä olen tuntenut tämän kirjan kutsuvan minua. Kirjan nimi on hieman hämäävä ja olin siihen asti hämääntynyt, kunnes aloin lukea kirjaa ja silmilleni levisi se, että kirjahan on oikeasti trilleri – minulle hyvinkin sopiva kirjatyyli. Olen lukenut aiemmin Tarttin Pulizer-palkinnon voittaneen Tiklin ja huomasinkin aika paljon yhtymäkohtia näissä kahdessa kirjassa. Tikli on nuoren pojan kasvukertomus, kun taas Jumalat juhlivat öisin tarinassa yliopistossa opiskeleva ystäväporukka tekee ja salailee rikoksia.

Kirjan päähenkilö on Richard Pape, joka vietti yhteisen vuoden yliopistossa viiden muun opiskelijan kanssa. Heitä yhdisti kreikan kielen opiskelu. Muut ryhmän opiskelijat olivat Bunny, Henry, Francis, Camilla ja Charles, joista viimeksi mainitut olivat kaksoset. Donna Tartt aloitti kirjan kirjoittamisen jo opiskeluvuosinaan. Hänen tyylinsä on kirjoittaa teosta kymmenen vuotta.  Jumalat juhlivat öisin teoksessa ei huomaa pitkää kirjoitusaikaa, mutta mielestäni Tikli olisi tarvinnut karsimista ja tarkennusta, sillä siinä oli juttuja, jotka pistivät silmään virheellisinä.

Kreikan kielen opiskelijaryhmä oli ruvennut kokeilemaan kaikkea, mitä kreikkalaiset jumalatkin kokeilivat. Tyyliin kuului humalatilat eri aineilla, joten aineiden vaikutuksen aikana tuli sitten tehtyä kaikenlaisia tyhmyyksiä, jopa rikoksia. Eräs ryhmän opiskelijoista alkoi sitten kiristämään muita ikävällä tavalla ryhmän jäsenten teoista, joten tulossa oli lisää ruumiita, ainakin murhasuunnitelmia. Jossakin vaiheessa Richard ujutettiin mukaan salaisuuksiin. Rikosten jälkeen ystävyyssuhteet kriisiytyivät, ja Donna Tartt kertookin todella taitavasti miten kriisit pahenivat koko ajan, kunnes eräs tilanne ratkaisi tilanteen suunnan.

Donna Tarttin Tiklille ja Jumalat juhlivat öisin teokselle on yhteistä nuoruuden ja opiskeluajan kuvaukset. Samoin niitä yhdistää runsas alkoholin ja huumeiden sekä lääkkeiden liikakäyttö. Humalatila vaikutti olevan jokapäiväistä, mutta silti päähenkilö kykeni opiskelemaan ja suoritti ryhmän ainoana yliopistotutkinnon. Ryhmän henkilöt tulivat hyvin erilaisista yhteiskuntaluokista, mutta etupäässä rikkaiden ryhmästä, jonka uskoisin olevan yhden kirjailijan teemoista – mistä yhteiskuntaluokista yliopisto-opiskelijat koostuvat? Rikkaiden opiskelijoiden vastakohtana oli alemmasta keskiluokasta tullut Richard, joka häpesi ja salaili loppuun asti taustaansa, mutta kirjan luettuani en vieläkään ymmärtänyt, että miksi omaa taustaa piti salailla. Richard teki työtä pystyäkseen opiskelemaan, ja silti hän eli köyhänä. Richard on suomalaisen yliopisto-opiskelijan esimerkki, sillä Suomessa on hyvin  vähän opiskelijoita, jotka opiskelevat vanhempiensa kustannuksella vuosikausia. Suomalaiset opiskelijat elävät köyhyydessä, joka on mielestäni yhteiskunnan häpeätahra. Heräsi epäilys, että Donna Tartt halusi ravistella Richardin köyhyydellä oman maansa yhteiskuntaa huomaamaan köyhien opiskelijoiden tilanteen.

Huumehörhöily ja alkoholin liikakultus nousevat myös tässä kirjassa esille, samoin kuin Tiklissä. Uskon, että huumausaineista kirjoittaminen on selkeä kannanotto niiden vaarallisuudesta ja niiden osallisuudesta rikollisuuteen.

Jumalat juhlivat öisin teoksessa on runsaasti purtavaa ja kiinnekohtia, joihin pureutua. Koska kaikki kirjan tapahtumat tarkastellaan Richardin silmillä, tarinassa on vain yksi näkökulma tapahtumiin. Ehkä se olisi vaatinut ainakin paria muutakin näkökulmaa. Siitä huolimatta kirja on loistava teos, ja olen erittäin tyytyväinen, että luin kirjan vihdoin ja viimein. Kirja kuuluu oman kirjahyllyni aarteisiin, ja voin palata sen seuraan toistekin. Suosittelen kirjaa jännityskirjallisuuden ystäville.

Donna Tartt, Jumalat juhlivat öisin *****

Suom. Eva Siikarla

Wsoy 2007  yhdeksäs painos

s. 551

The Secret History 1992

Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1993

Donna Tartt: Tikli

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 17. Kirjassa on kaksoset

Oman kirjahyllyn aarre

Blogistanian parhaat kirjat 2018

Blogistanian Finlandia

3p. Kamula Mikko: Iso härkä
2p. Rytisalo Minna: Rouva C
1p. Leino Piia: Taivas


Blogistanian Globalia

3p. Strout Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton
2p. Shamsie Kamila: Joka veljeään vihaa
1p. Riel Ane: Pihka


Blogistanian Kuopus

3p. Mikama Anniina: Taikuri ja taskuvaras 
2p. Crossan Sarah: Yksi 
1p. Salmi Veera: Puluboi = agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat


Blogistanian Tieto

3p. Kankimäki Mia: Naiset joita ajattelen öisin   
2p. Vainio-Korhonen Kirsi: Musta-Maija Ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa  
1p. Lindqvist Herman: Villit Vaasat   

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut

Eikä hän pystynyt hengittämään eikä uimaan, vesi oli niin kylmää että se tuntui kovalta vaikka ei ollut jäässä, ei enää, nyt hän oli meressä, vettä oli joka puolella sitä oli hänessä sitä oli kaikkialla ja hän sylki ja pärski, painuessaan kohti pohjaa hän nosti kätensä ylös, nosti siipensä ylös, ylös, villapuserot olivat mahdottoman raskaita, mahdottoman kylmiä, hän kauhoi kauhomistaan, potki potkimistaan, saappaat olivat kömpelöt kuin piirroshahmon jalat, sitten hänen päänsä nousi pinnalle, melkein, melkein, hän upposi taas, kovin painavana, saappaat täynnä vettä, ilman siipiä, kädet sotkeutuneina villapuseron hihoihin ja toisiinsa.

Kanadalainen Emma Hooper kirjoittaa kauniita ja koskettavia kirjoja, jotka hän on sijoittanut kotimaahansa. Hänen ensimmäinen kirjansa Etta, Otto, Russel ja James oli hieno rakkauskertomus. Koti-ikävän laulut on myös rakkauskertomus, mutta samalla se kertoo muutoksesta, omasta kodista luopumisesta ja koti-ikävästä. Kirjailija on itse muuttanut Britanniaan, mutta käy niin usein kuin mahdollista Kanadassa laskettelemassa.

Kirjan tarina sijoittuu Kanadan syrjäseuduille, saareen, jonka miehet ovat olleet vuosikymmeniä kalastajia, mutta kalojen pikkuhiljaa loputtua, he ovat perhe toisensa jälkeen muuttaneet saarelta pois etsimään elantoa muualta. Jäljellä on enää Connorien perhe, johon kuuluu Aidan, Martha, Finn ja Cora. Lopulta vanhemmat antavat periksi ja alkavat käymään vuorokuukausin töissä mantereen puolella. Lapsilla ei ole ikäisiään kavereita, ei koulua, ja pikkuhiljaa vanhemmat luopuvat heidän kasvattamisestaan. Lasten mielipaikkoja ovat naapureiden talot. 11-vuotias Finn kalastaa ja odottaa sitä, että kalat palaavat, jolloin myös ihmiset palaavat takaisin.

Aidan ja Martha ajelehtivat koko ajan kauemmaksi toisistaan, eivätkä huomaa lastensa hätää perhetilanteesta. Lopulta 14-vuotias Cora ottaa irtioton perheestä, jolloin molemmat vanhemmat huomaavat perhetilanteen kriisiytyneen. On tullut aika olla perheen aikuisia ja on tullut aika huolehtia lapsista.

Koti-ikävän laulut puhuttelee luonnon puolesta, kadonneiden kalojen puolesta, syrjäkylien autioitumisesta, perheiden ja lasten vaikeutuvista tilanteista, kun aikuiset eivät ota aikuisen roolia vakavasti, vaan ajelehtivat tilanteesta toiseen. Kirja ottaa myös kantaa ilmastonmuutokseen, kun ikijäävuoria näkyy yhä etelämpänä, ja jääkarhujen olosuhteet  vaikeutuvat. Emma Hooper kirjoittaa ihmisten upeasta yhteistyöstä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, mutta hän kirjoittaa myöskin betoniviidakoista, asuntojen ja katujen ahtaudesta, suurista tehtaista, saasteista ja huonosta ilmasta. Kirjailija ei osoita, vaan hän antaa lukijan itsensä ymmärtää syrjäseudun asukkaan tilanne ilmaston muuttuessa lämpimämmäksi. Upeaa vastakkainasettelua. Kirja on tehty rohkeille ja luontoa rakastaville ihmisille.

Ihmeellistä kyllä hän kuuli vedessä sydämensä lyönnit ja tunsi sen sykkeen joka puolella ympärillään. Hän lakkasi kauhomasta ja potkimasta ja pelkästään kuunteli, ihmeellistä, ihmeellistä.

Emma Hooper, Koti-ikävän laulut *****

Suom. Satu Karhulahti

Gummerus 2019

s. 377

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

Johanna Laitila: Lilium regale

Hän oli ylittänyt sen rajan, jolloin ei enää vain tuntenut itseään vanhaksi, hän oli vanha. Vaikka hän oli antanut varkain orastavan vanhuuden suorastaan syleillä itseään, ottanut sen lähelleen, nyt hän tajusi, että se oli petollinen rakastaja, joka saman katon alle muuton ja papin aamenen jälkeen muutti kasvojaan, eikä tarjonnutkaan enää lohtua, ei silittänyt eikä puhunut hellästi, vaan käänsi selkänsä ja teki julmuuksia yhteisessä kodissa, muilta piilossa.

Johanna Laitilan esikoisteos Lilium regale kertoo Elsestä ja hänen salatusta seksuaalisuudestaan, joka ilmi tullessa olisi ollut rikos ja häpeällinen asia. Else rakasti naisia. Else rakastui ensimmäisen kerran ollessaan Ruotsissa toisen maailmansodan aikaan. Hänen sydämensä vei Inga. Sitten tuli ilmoitus, että Suomeen oli turvallista palata. Nuoresta rakkaudesta jäi Elselle raastava sydänsuru.

Irina katsoi Elseä, punoi katseellaan punaisen köyden ja sitoi sen Elsen ranteille, solmi sen selän pohjaan ja kietoi reisiä pitkin alas nilkkoihin, jotka jäivät punoittamaan hiertävän köyden alla.

Else sai kuitenkin muuta ajateltavaa uudessa piikomispaikassa, sillä talon rouva kiersi häntä kuin kissa kuumaa puuroa. Elsen olot kotona eivät olleet kaksiset, sillä he olivat sisarustensa kanssa melkein orpoja. Äiti ei kyennyt heistä huolehtimaan ja mummo oli liian vanha ja väsynyt. Ainoa, joka kykenisi heistä huolehtimaan, oli äidin veli Urho, mutta viina vei miehestä kaiken kunniallisuuden. Mummo ja tytöt saivat pelätä Urhon väkivaltaa ja viinanpirun turruttamaa vihaa aina, kun hän oli paikalla.

Viikoiksi jäi päähän tinnittämään mummon ääni, joka tuli kumeana veden pinnan päältä, painajaisen läpi, son ollu kovissa paikoissa, se pittää ymmärtää.

Lilium regalen tapahtumat sijoittuivat toisen maailmansodan aikaiseen Lappiin. Kirjailija on kotoisin Rovaniemeltä, joten miljöö on hänelle tuttu. Kirjassaan Johanna Laitila kirjoittaa runollista tekstiä, joka satuttaa ja koskettaa, melkein hengitys salpautuu lukiessa. Lilium regale on kunnianhimoinen esikoisteos, joka tekee kunniaa nimeään myöten komealle Kuningasliljalle.

Johanna Laitila, Lilium Regale

Gummerus 2019

s. 347

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 4, 6, 7, 11, 14, 18, 25, 29, 40, 49

Leena Lumin bloggaus kirjasta.